Pääsiäisen ulkoilmamyrkytys

Meidän lauma vietti pääsiäistä maalaismaisemissa, mikäs sen mukavampaa :-) Koirat sai olla halutessaan aamusta iltaan ulkona ja toki ne olivat muutenkin "apuna" pihatöissä ;-) Nyt arki taas alkaa ja pitää sen myötä sopeutua kotielämään. Luultavasti lepo maistuu ahkeran ulkoilun jälkeen!

Metsäretkellä tasapainoharjoituksia...

Tikusta asiaa!

KukaMitäHäh?

Haravointiapuna...

Hyvällä energialla ;-)

Epätoivoinen yritys saada mökin alle menevä juuri poikki...

Halonkantoa, parhautta!

Viuhahti siellä Mimmikin...

Jolle kävyt ovat ihan MUST

Ihana Käpy

The Käpy

Maistuu ne kävyt Marallekin ;-)

Ja se jopa vallan syö ne...

Tällä ulkoilmalatauksella siis paluu arkeen!

Hupsistakeikkaa!

Niin siinä sitten kävi, että noustiin Martin kanssa eilen TAMSKin kisoissa B-agiradan nollatuloksella kolmosiin... Oli kyllä yllätys, sillä Mara oli tosi väsynyt aamusta ja ajattelinkin, että jos ei se hallilla piristy, me emme starttaa ollenkaan. Mutta tokihan herra agilityhallilla virkistyi :-)

Tuomarina oli Sari Mikkilä ja etenkin A-agirata oli tosi mukava. Martti tosin pudotti pari rimaa ja kielsi yhdellä hypyllä, joten tuloksena 15 virhettä. B-agirata oli vähän mutkikkaampi. Mulla oli jotenkin pakka sekaisin ja meinasin jopa radalla unohtaa välillä, mihin seuraavaksi mennään :-) Martti kuitenkin paikkasi loistavasti meikäläisen mokat ja tuloksena 0 virhettä ja aika -7,84 \0/ Mun ohjaus oli kyllä melkoista huitomista ja muurilta putkeen vienti - hmm - hieman sekava :-) Laitetaan nyt kuitenkin tähän näytille.

Eli seuraava startti on sitten medikolmosissa. Pidetään nyt kuitenkin loppukevät taukoa kisaamisesta ja keskitytään rauhassa treenaamiseen. Kolmosissa taso on niin kova, että meillä on sille tasolle paaljon tekemistä. Katsotaan, jos kisakalenterista löytyisi jotkut kivat kolmosten startit kesällä :-)

Hölmistynyt kolmosluokkalainen palkintoineen :-D

Aika hassulta tuntuu, että olemme nyt kolmosissa. Kun aloiteltiin agilityä Pro Caniksella, ei tavoitteena suinkaan ollut kilpaura, vaan pelkkä höntsäilyharrastus. Sitten kokeiltiin vähän epiksiä ja vasta reilun kahden vuoden treenaamisen jälkeen uskaltauduin virallisiin kisoihin. Edelleen tavoitteita ei juurikaan ollut, mentiin vaan kisa kerrallaan. Ja viime elokuussa aloitetun kisauran tuloksena olemme siis nyt kolmosissa! Voi sanoa, että tavoitteet, jos sellaisia on koskaan ollutkaan, on nyt enemmän kuin ylitetty.

Mun muru <3

Mummo liekeissä ♥

Mimpsulla on ollut oikein superaktiivinen viikko normiarkeen verrattuna! Ensin viikonloppu Eetun luona, sitten eilen metsälenkki uuden tuttavuuden Nemon kanssa ja tänään neiti pääsi piiiitkästä aikaa verestämään agilitymuistoja Pinotien hallilla :-)

Oltiin tosiaan eilen metsätreffeillä Nemon ja Lunan kanssa. Martti kävi ensin juoksemassa kieli vyön alla Lunan perässä pitkin metsää ja vitsit, miten näillä kaveruksilla oli kivaa :-D

Normimeininki :-D

Söpikset poseeraa <3

Sitten kokeiltiin, miten Mimmi ja Nemo tulevat juttuun. Ollaan kerran ennenkin tehty metsälenkki niin, että Mimmi oli Nemon ja Nugan kanssa kolmisin. Silloin Mimmin ja Nugan välillä oli vähän nokkapokkaa, joten nyt Nuga jätettiin valitettavasti porukasta pois. Mimmi aloitti lenkin perinteiseen tyyliin komennusräksytyksellä Nemon korvan juuressa. Aikansa herra sitä kuunteli, mutta sitten se rähähti Mimmille. Tämäkään ei vielä hiljentänyt Mimmiä, mutta kun Nemolla viimein paloi käämit ja se vähän pölläytti mummoa, niin johan neitikin käänsi päänsä - ja pysyi hiljaa ;-) Tämän jälkeen lenkki meni oikein mukavasti - ihanaa, että Mimmi tulee tämänkin pojan kanssa juttuun!

 
Tänään hallilla tehtiin mummelin kanssa vain helppoa höntsää: putkia, 20 cm hyppyjä, pussia, rengasta, puomia ja A:ta. Ja voi että, miten tuo pieni koira silminnähden NAUTTI saadessaan tehdä <3 Jatkuvaa huutoa ja repimistähän se oli, mutta siitä tuo tuntuu tykkäävän :-D Siinä sivussa Mimmi hyppäsi 55 cm maxihypynkin ihan ilman vauhtia ja rimaa hipomatta :-)

Seuraavat kuvat ovat viime vuodelta, mutta ihan samoissa tunnelmissa siis oltiin tänäänkin. Enemmän vain pitäisi tuon seniorinkin kanssa tehdä, niin pysyy mieli ja keho virkeänä!

Kaverisynttäreillä

Teimme Mimmin kanssa tyttöjen viikonloppureissun Turun seudulle Mimmin bestiksen, Eetu-rottweilerin luokse :-) Nämä seniorikaverukset tutustuivat kuusi vuotta sitten ja ikää on Eetulla nyt 11 vuotta ja Mimmillä 9,5 vuotta <3 Mimmille tyypilliseen tapaan ystävyys ei heti ensi tapaamisella syttynyt, mutta hyvin nopeasti neiti löysi "sisäisen rottweilerinsa" ja siitä lähtien näillä kaveruksilla on todellakin synkannut <3

Hirrrveä peto ;-)

Pikku rottweiler ;-)

Eetu täytti aprillipäivänä 11 vuotta ja pidimme sen kunniaksi pienimuotoiset kaveribileet, joissa molemmat karvaiset saivat maksalaatikko-nakkikakkua... Ja tokihan rekvisiittaan kuului synttärihatut :-D

Viiikonloppu oli siis todella rentouttava näiden seniorikaverusten kesken, Mimmikin silminnähden nautti olostaan (ilman rasittavaa pikkuveljeä...). Näitä lisää!

Lapin luonto luo outoa taikaa...

Emännän lomaviikkoa on vietetty perinteiseen tapaan Levillä. Mimmille tämä on jo viides, Martille neljäs kerta Lapissa :-) Molemmat ovat kyllä tosi ihania reissukoiria, vaikkakaan Mara ei autoilusta kauheasti perusta. Se matkustikin suurimman osan vajaan 12 tunnin matkasta boksissa, mutta koska Mimmin boksi ei mahtunut autoon, neiti sai katsella maisemia repsikan sylistä :-) Mimmille se sopii mainiosti ja se istuukin ihan rauhallisesti aloillaan.

Perillä mökkimme sijaitsee Sirkkajärven rannalla, jossa on kiva juoksuttaa koiria. Tosin varuillaan saa olla, koska täällä on tosi paljon koiria, sekä paikallisia että lomalaisia. Ensivaroituksen saimme heti ekana loma-aamuna, kun lenkille lähtiessä mökin pihaan porhalsi kaksi cottonia. Mimmin otin heti syliin, mutta Maran annoin haistaa koiria. Toisen kanssa haistelu sujui häntää varovasti heiluttaen, mutta toisen kanssa karvat nousi pystyyn ja myös cotton murisi. Lopulta koirien isäntä juoksi hakemaan tyypit ja kertoikin molempien olevan uroksia, jotka "ovat tottuneet aina morjestamaan kaikkia"... No, toinen ainakin murisi Maralle siihen malliin, että välttämättä ei olisi turvallista morjestella.

Maralla Levin lomaan mahtuivat myös treffit, kun herra tapasi Petsukkalammen jäällä lappilaistuneen Ulpun. Ulpu on Martin tyttöystävä-Lunan sisko ja kovin olikin samantyyppinen neitokainen kuin Luna <3 Neiti komensi Maraa kovaäänisesti, mutta sehän herraa vain innosti ;-) Kaveruksilla oli kova vauhti päällä ja ilmeisen mukavaa :-D Vauhti oli jopa niin kova, että Mara heiti etuperin voltin hankeen. Onneksi ei osunut pää mihinkään kantoon...

Kivaa on ollut ja huomenna karavaani lähtee takaisin kotimaisemiin, jossa ilmeisesti odottaa melkoiset kurakelit näiden ihanien talvikelien jälkeen!
 

Mikä on liikaa?

Joskus on hyvä vaan olla. Meillä tuli pakollinen tauko harrastamiseen ja aktiiviseen liikkumiseen, kun Martti viikko sitten yski parina päivänä. Kennelyskää on ollut tosi paljon liikkeellä ja mm. Pro Caniksella ollut suoranainen epidemia harrastajien keskuudessa. Tiedä häntä, mistä taudin imuroimme: Pro Canikselta, agikisoista vai tien varsilta. Yhtä kaikki, Martti yski yhtenä yönä tosi ikävästi ja sitä seuraavana päivänä kohtauksittain innostuessaan. Mimmi ei onneksi ole yskinyt kertaakaan.

Vaikka köhä näyttää jääneen meillä vähäiseksi (peukut pystyssä edelleen!), ollaan pidetty lenkit ihan miniremmilenkkeinä ja keskitytty lähinnä lepäilyyn. Eivätkä koirat tunnu pistävän ollenkaan pahakseen :-) Eivät rieku tai tee mitään pahojaan, kerjää leikkimään tms., nauttivat vaan olostaan sohvalla ♥

Treeneistä täytyy pitää oireiden loputtua parin viikon tauko, mutta meillä tauko venyy Levin reissun takia kolmeen viikkoon. Luulen, että tämä pakollinen tauko tuli ihan hyvään saumaan. Välillä olen pohtinut, ollaanko me Martin kanssa kisattu liiankin ahkeraan elokuisen kisauramme aloituksen jälkeen, kun kisoja on ollut lähes kerran kuussa. Tiedän, että monet kisaavat PAAALJON tiuhemmin, mutta silti asia mietityttää. Martti on kuitenkin vasta 3-vuotias eli nuori koira. Jos se olisi ison rodun edustaja, se olisi vielä ihan vauva. Mutta pienet terrierit starttaavat monesti kisauransa jo parivuotiaina, jopa aiemmin. Ja kisaavat tosi paljon.

Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa puhuttu paljon koiraharrastuksista, niiden stressaavuudesta (mm.täällä) ja siitä, miten tärkeää olisi rytmittää aktiivinenkin harrastaminen vuosittain harjoittelu-, kilpailu- ja  lepokauteen (esim. täällä). Itse en koe stressaantuneeni agilitystä enkä usko Martinkaan niin tehneen. Uskon ja toivon harrastuksen olevan meille edelleenkin vain kiva yhteinen "juttu", jossa tärkeintä on yhdessä tekeminen. Stressiherkkänä ihmisenä uskon, että tuntisin oireet, mikäli agilityharrastus minulle sellaista aiheuttaisi. Mutta osaanko lukea koiraani oikein? Mielestäni Martti ei stressaannu agilitystä, kisoistakaan. Toki kisapäivät ovat koiralle raskaita ja niiden jälkeen Marttikin on normaalia väsyneempi - ja saa levätä.

Pitäisikö kuitenkin tietoisesti pitää pitempiä taukoja kisaamisessa? Helposti kilpaileminen vie mennessään varsinkin, kun tulee menestystä. Sitä alkaa janota lisää ja täyttää kisakalenteria. Onko yhdet kisat kuukaudessa liikaa? Ehkä se riippuu koirakosta - toiselle on ja toiselle ei? Vaikeita kysymyksiä... Joka tapauksessa yritän osata rytmittää jatkossa paremmin tuota harjoittelu-kilpailu-lepo -jatkumoa. Nyt meillä on siis ainakin kuukauden totaalinen lepokausi, mikä tekee varmasti kaikille hyvää :-)

Rentoa viikonloppua!

LUVAa pukkas

Eilen olimme Maran kanssa TAMSKin helmikisoissa kaikilla kolmella radalla. Tuomarina kakkosilla oli Anders Virtanen, jonka radoilla viime kesänä aloitimme virallisen kisauramme. Ekaa kertaa meillä oli päivän ekana starttina hyppäri, joka vaikutti ensi näkemältä aika kimurantilta. Siinä oli myös ihan sama muuri-kepit -yhdistelmä, jolta viime kisoissa tuli vitonen Maran liukastuttua kepeille tulossa. Niinpä päätin ottaa ko. kohdan tosi tarkasti. Muitakin vaaran paikkoja radalla oli, mutta yllätysyllätys: tulos oli 0 miinusaikaa -8,16 ja meidän eka LUVA kakkosissa! Lisäbonuksena me oltiin kakkosissa ylipäätään ainoat nollan tekijät ko. hyppärillä, jes!!

Toka rata oli agirata, jolta tulikin jymy-yllätys: nollavoitto ja toinen LUVAmme kakkosissa! En meinannut oikein todeksi uskoakaan, mutta tosi hienosti Martti kyllä puksutti <3 Ja muuten päivän kaikilla kolmella radalla ei mitään ongelmia enää kepeillä - ohjauspuolesta riippumatta. WAU!

Kolmas rata vaikutti rataantutustuttaessa oikeastaan A-rataa kivemmalta, vaikka siinä olikin heti alussa hankala vienti 2. hypylle ja edelleen muurille. Itsellä oli jo kuitenkin keskittyminen sen verran herpaantunut, että mokasin Martin suorituksen plokkaamalla 2. hypyn niin, ettei jätkällä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä se väärästä suunnasta :-( Koska hyllyn jälkeen ajatus oli jo muutenkin herpaantunut, niin vielä tuli kielto putkelta, mutta sen jälkeen (yhtä riman pudotusta lukuun ottamatta) loppurata meni ihan kivasti. Oikeastaan olin tyytyväinen, ettei sitä kolmatta LUVAa nyt sentään tullut, olisi ollut aika shokkihoitoa "joutua" jo tässä vaiheessa kolmosiin :-D

En voi liikaa kehua Marttia, niin ihanan kuuliainen agilitykaveri se on. Jos vaan itse olisin nopeampi, niin meidän ajatkin paranisivat entisestään. Martti menee juuri niin kuin sitä ohjaa eikä tee omia ratkaisujaan - puolensa ja puolensa siinäkin. Mulle sopii silti paremmin tällainen nöyrä kaveri, kuin kuuma hökäle, joka sinkoilisi pitkin kenttää ja jonka kanssa pitäisi koko ajan olla sata lasissa :-)

Mimmi on jäänyt näissä agilitybloggauksissa valitettavasti vähän kuin taka-alalle, mutta ei neiti sentään mitenkään syrjässä kotona ole <3 Koitin nyppiä sitä hiukan, kun karvankasvu on iän myötä vilkastunut ihan mahdottomaksi. Homma ei kuitenkaan meinaa enää sujua ja Riitan kanssa sovittiinkin, että kesätukka neidille vedetään koneella :-)

Säät eivät tänä talvena ole suosineet ja näyttää siltä, että tänään meillä ollaan ihan sohvaperunoina <3

Mukavaa sunnuntaita, säästä huolimatta!