Lapin luonto luo outoa taikaa...

Emännän lomaviikkoa on vietetty perinteiseen tapaan Levillä. Mimmille tämä on jo viides, Martille neljäs kerta Lapissa :-) Molemmat ovat kyllä tosi ihania reissukoiria, vaikkakaan Mara ei autoilusta kauheasti perusta. Se matkustikin suurimman osan vajaan 12 tunnin matkasta boksissa, mutta koska Mimmin boksi ei mahtunut autoon, neiti sai katsella maisemia repsikan sylistä :-) Mimmille se sopii mainiosti ja se istuukin ihan rauhallisesti aloillaan.

Perillä mökkimme sijaitsee Sirkkajärven rannalla, jossa on kiva juoksuttaa koiria. Tosin varuillaan saa olla, koska täällä on tosi paljon koiria, sekä paikallisia että lomalaisia. Ensivaroituksen saimme heti ekana loma-aamuna, kun lenkille lähtiessä mökin pihaan porhalsi kaksi cottonia. Mimmin otin heti syliin, mutta Maran annoin haistaa koiria. Toisen kanssa haistelu sujui häntää varovasti heiluttaen, mutta toisen kanssa karvat nousi pystyyn ja myös cotton murisi. Lopulta koirien isäntä juoksi hakemaan tyypit ja kertoikin molempien olevan uroksia, jotka "ovat tottuneet aina morjestamaan kaikkia"... No, toinen ainakin murisi Maralle siihen malliin, että välttämättä ei olisi turvallista morjestella.

Maralla Levin lomaan mahtuivat myös treffit, kun herra tapasi Petsukkalammen jäällä lappilaistuneen Ulpun. Ulpu on Martin tyttöystävä-Lunan sisko ja kovin olikin samantyyppinen neitokainen kuin Luna <3 Neiti komensi Maraa kovaäänisesti, mutta sehän herraa vain innosti ;-) Kaveruksilla oli kova vauhti päällä ja ilmeisen mukavaa :-D Vauhti oli jopa niin kova, että Mara heiti etuperin voltin hankeen. Onneksi ei osunut pää mihinkään kantoon...

Kivaa on ollut ja huomenna karavaani lähtee takaisin kotimaisemiin, jossa ilmeisesti odottaa melkoiset kurakelit näiden ihanien talvikelien jälkeen!
 

Mikä on liikaa?

Joskus on hyvä vaan olla. Meillä tuli pakollinen tauko harrastamiseen ja aktiiviseen liikkumiseen, kun Martti viikko sitten yski parina päivänä. Kennelyskää on ollut tosi paljon liikkeellä ja mm. Pro Caniksella ollut suoranainen epidemia harrastajien keskuudessa. Tiedä häntä, mistä taudin imuroimme: Pro Canikselta, agikisoista vai tien varsilta. Yhtä kaikki, Martti yski yhtenä yönä tosi ikävästi ja sitä seuraavana päivänä kohtauksittain innostuessaan. Mimmi ei onneksi ole yskinyt kertaakaan.

Vaikka köhä näyttää jääneen meillä vähäiseksi (peukut pystyssä edelleen!), ollaan pidetty lenkit ihan miniremmilenkkeinä ja keskitytty lähinnä lepäilyyn. Eivätkä koirat tunnu pistävän ollenkaan pahakseen :-) Eivät rieku tai tee mitään pahojaan, kerjää leikkimään tms., nauttivat vaan olostaan sohvalla ♥

Treeneistä täytyy pitää oireiden loputtua parin viikon tauko, mutta meillä tauko venyy Levin reissun takia kolmeen viikkoon. Luulen, että tämä pakollinen tauko tuli ihan hyvään saumaan. Välillä olen pohtinut, ollaanko me Martin kanssa kisattu liiankin ahkeraan elokuisen kisauramme aloituksen jälkeen, kun kisoja on ollut lähes kerran kuussa. Tiedän, että monet kisaavat PAAALJON tiuhemmin, mutta silti asia mietityttää. Martti on kuitenkin vasta 3-vuotias eli nuori koira. Jos se olisi ison rodun edustaja, se olisi vielä ihan vauva. Mutta pienet terrierit starttaavat monesti kisauransa jo parivuotiaina, jopa aiemmin. Ja kisaavat tosi paljon.

Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa puhuttu paljon koiraharrastuksista, niiden stressaavuudesta (mm.täällä) ja siitä, miten tärkeää olisi rytmittää aktiivinenkin harrastaminen vuosittain harjoittelu-, kilpailu- ja  lepokauteen (esim. täällä). Itse en koe stressaantuneeni agilitystä enkä usko Martinkaan niin tehneen. Uskon ja toivon harrastuksen olevan meille edelleenkin vain kiva yhteinen "juttu", jossa tärkeintä on yhdessä tekeminen. Stressiherkkänä ihmisenä uskon, että tuntisin oireet, mikäli agilityharrastus minulle sellaista aiheuttaisi. Mutta osaanko lukea koiraani oikein? Mielestäni Martti ei stressaannu agilitystä, kisoistakaan. Toki kisapäivät ovat koiralle raskaita ja niiden jälkeen Marttikin on normaalia väsyneempi - ja saa levätä.

Pitäisikö kuitenkin tietoisesti pitää pitempiä taukoja kisaamisessa? Helposti kilpaileminen vie mennessään varsinkin, kun tulee menestystä. Sitä alkaa janota lisää ja täyttää kisakalenteria. Onko yhdet kisat kuukaudessa liikaa? Ehkä se riippuu koirakosta - toiselle on ja toiselle ei? Vaikeita kysymyksiä... Joka tapauksessa yritän osata rytmittää jatkossa paremmin tuota harjoittelu-kilpailu-lepo -jatkumoa. Nyt meillä on siis ainakin kuukauden totaalinen lepokausi, mikä tekee varmasti kaikille hyvää :-)

Rentoa viikonloppua!