torstai 27. elokuuta 2015

Kesä vielä jäädä vois...

Kesäloma on jo kaukana takanapäin ja elokuun helteetkin vaihtumassa normaaliin syyssäähän. Blogin hiljaiselo on taas venynyt luvattoman pitkäksi, pahoittelut siitä.

Mitään kovin merkittävää ei loppukesäämme ole kuulunut, paljon on vietetty aikaa mökillä ja muuten ihan tavallista arkea ilman erityisiä tapahtumia. Molemmat koirat ovat voineet ihan mukavasti, mitä nyt Mimmi on nykyään todella laiska lenkkeilijä ja helteellä lenkit muutenkin olivat ihan minimaalisen lyhyitä. 



Martti käy kerran kuussa siedätyspiikillä ja johtuuko sitten piikistä vai mistä, sillä ei tänä kesänä ole ollut pahempia ihotulehduksiakaan (koputan puuta). Yksi pieni ihovaurio oli etujalan sisäsyrjällä ja alkuun näyttikin, että siitä voi kehkeytyä pahempi tulehdus, mutta kotihoidolla ja muutaman päivän tötteröelämällä tilanne rauhoittui. Edit 28.8. Eipä olisi pitänyt tätä julkaista, sillä nyt takajalkaa on taas nuoltu ja herralla tötterö päässä :-(



Mimmillä on syyskuun alussa "senioritarkistus" Hasselissa eli katsotaan neidin yleisterveydentila ja otetaan verikokeita. Toivotaan, että mummolla olisi kaikki hyvin <3 Mimmin vakuutusyhtiöstäkin tuli viesti, että sen vakuutus irtisanotaan 1.10. alkaen vakuutuskauden päättyessä :-( Eli jatkossa kaikki eläinlääkärikulut menevät sitten omasta pussista, snif. Toivotaan, ettei lääkärissä tarvisi nyt vanhana juosta, kun on nuorena tullut niin paljon käytyä!

 

Agilityn saralla ollaan pidetty emännän erilaisten aikatauluongelmien takia taas pari viikkoa taukoa, mutta kävimme kyllä elokuussa 15.8. kisaamassa Lempäälässä LEVEKin kisoissa. Olin ilmoittautunut kaikille kolmelle radalle, mutta kun näin aikataulut päätin heti, että viimeinen eli hypäri jää meiltä väliin. Kisapäivä oli helteinen ja aikataulu sellainen, että kisoissa olisi vierähtänyt helposti puoli päivää eli no thänks :-) Osallistuimme siis vain agiradoille.

Eka rata oli NIIN hienoa menoa ja tulos NIIN lähellä nollaa, kuin vain voi olla eli vitonen tuli viimeisen okserin rimasta :-( Aikakin olisi ollut reilusti (-5,83) alle ihanneajan, joten hyvin lähellä oli neljäs SM-nollamme. Mutta kuitenkin niin kaukana. Toka rata olikin sitten ihan eri tyylinen kuin eka (tuomarina xx), meille vaikeita ohjauskuvioita, valssausta sinne tänne jne. Alku meni ihan ok, mutta 4. kepeille oli vaikea sisääntulo 90 asteen kulmassa ja Mara kosahti kolmanteen keppiväliin eli siitä vitonen. Valssaukseni ei ollut kovin sujuvia ja jouhevia, joten yliaikaakin tuli n. 2 sekuntia, joten se siitä radasta.



Seuraavia kisoja olen koittanut katsoa kalenteriin, mutta "valitettavasti" emännällä on nyt juuri muutakin elämää kuin agilityä ja viikonlopuiksi menoja sovittuna :-) Lähiseudun kisat ovat juurikin niinä samoina viikonloppuina, joten nyt tulee väkisin taas kisataukoa. Mahdolisesti syyskuun loppupuolella käväistään Takutien kisoissa Tampereella, katsotaan nyt, miten tämä syksy tästä etenee. Loppuvuodesta sitten toivottavasti taas vähän tiuhempaa kisailua.