Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liitoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liitoo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuosi 2017 paketissa

Uusi vuosi 2018 on vaihtunut. Vuosi 2017 oli koirarintamalla melko hiljaiseloa. Lopetimme Martin kanssa treenaamisen kasvattajaseurassa YLÖKKillä ja siirryimme treenailemaan kerran viikossa Tähtitekniikalle Maijun opastukseen. Itselle uusien juttujen oppiminen on aika takkuista, mutta mielestäni olemme hieman edenneet mm. irtoamisessa, joka on meidän kompastuskivemme.

Kisasimme vain seitsemissä kisoissa ja nollia saimme kasaan seitsemän kappaletta. SM-nollat olivat kasassa, mutta en viitsinyt lähteä Lappeenrantaan asti kisoihin, kun ei reissukaveriakaan ollut. Hienoin saavutuksemme oli syyskuun alussa Nokian kisoissa nollavoitto ja sen myötä Martin toinen agilityserti! 


Tälle vuodelle, kun Martti täyttää kesällä jo 8 vuotta, olisi sitten tavoitteena saada se viimeinen serti ja herra agilityvalioksi näin veteraani-iässä :-) Pitäisi vain alkaa merkata niitä kisoja kalenteriin...


Mimmi-mummo joutui lokakuussa yllättäen hammasoperaatioon, kun Hasselin Riitta kurkkasi sen suuhun Martin rokotusreissulla ja totesi yhden poskihampaan irronneen ja juurikanavan olevan näkyvissä. Reviirin Noora Naaralainen operoi Mimmin ja kaikki meni ennakkopeloistani huolimatta oikein hyvin. Mimmi on sitkeä mummo <3 



Välillä sydän nyrjähtää, kun tajuan, miten iäkäs se jo on. Saan olla todella kiitollinen, että olen saanut pitää Mimmin jo yli 13 vuotta ja se on vielä pysynyt melko terveenäkin <3 Silti tippa tulee silmään, kun tajuaa, että parikin yhteistä vuotta alkaa olla jo todella paljon koiran iässä. Ja kun lukee tuttujen koirien poistumisista sateenkaarisillalle ajattelee kauhulla, miten siitä ikinä omalla kohdalla tulee selviämään... Mutta pessimistinkin pitää ajatella positiivisesti eli nyt kaikki on hyvin ja pitää nauttia näistä yhteisistä hetkistä täysillä!



Lokakuun alussa kävimme Raatikaisen Tiinan kuvattavana mun ja Mimmin vanhoissa lenkkimaisemissa Hatanpään Arboretumissa. Sää ei oikein suosinut kuvauspäiväämme, mutta kivoja otoksia Tiina meistä sai otettua. Iso kiitos vielä!




perjantai 14. heinäkuuta 2017

Hengissä ollaan!

Hyvät noin vuoden takaiset aikeeni aktivoitua bloggauksen suhteen ovat unohtuneet ja tämä blogi elänyt hiljaiseloa. Koirarintamallakin ollaan eletty aika hiljaisesti ja rauhallisesti, mikä ei tietysti ole huonokaan asia.

Aloitetaan Mimmistä. Mimmi lähestyy 13 ikävuotta ja voi edelleen oikein hyvin. Viime vuoden lopulla neitiä tutkittiin Hasselissa hieman tarkemmin usein toistuvan ripuloinnin takia. Perusveriarvojen lisäksi otettiin erityiset suolistoon liittyvät lisämääritykset. Perusveriarvot olivat ok, mutta suolistokokeiden tärkein löydös oli hyvin alhainen folaatti. Se liittyy ohutsuolen alkuosan vaurioihin ja voi johtua ruoka-aineperäisestä ongelmasta tai IBD:stä. Mimmi söi tylosiinikuurin ja lääkäri suositteli hypoallergeenista dieettiä. Ripulointi kuitenkin loppui tylosiinikuurin päättymisen jälkeen itsekseen, joten en alkanut muuttaa Mimmin ruokavaliota. Käytännössä meillä on melko mahdotonta pitää toisella koiralla mitään dieettiä, kun puruluita ym. pitää kuitenkin olla toiselle tarjolla. Lisäksi koirat ovat niin paljon hoidossa vanhoilla vanhemmillani, että heidän ohjeistamisensa erikoisruokavalioon olisi käytännössä mahdotonta. Onneksi Mimmi on tuon ripulointijakson jälkeen pysynyt kotikonstein kunnossa! 

 


Maaliskuussa molemmat kävi Hakametsässä Sanna Elfvingillä silmätarkissa, jo 8. kerta Mimmillä (tarkistin KoiraNetistä 😉) ja jälleen rekisteriin tuli merkintä "Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia" 💗 Ikään liittyviä muutoksia oli kuitenkin molemmissa silmissä; seniiliä kaihia, lasiaisen vuotoa ja rappeumaa. Linssit olivat edelleen tiukasti kiinni eli ei huolta! Ja Sanna sanoi, että kyllä Mimmi vielä voi hyvinkin tulla silmätarkkiin, vaikkei ihan joka vuosi tarvikaan käydä 😁

Muuten Mimmi viettää rentoa mummokoiran elämää. Lenkkeily ei aina innosta ja mummo nukkuu paljon. Innostuu kyllä edelleen palloleikeistä nollasta sataan ja joskus sitten revittelyn jälkeen vasen etujalka on hetken poissa pelistä. Kyseinen jalka on alkanut vihoitella sen jälkeen, kun neiti löi sen kerran kotona sohvapöydän kulmaan. Saunominen on edelleen Mimmin juttu ja mökillä sitä onkin nyt kesälomalla harrastettu päivittäin - saunaoluttilkkaa unohtamatta 😉



Martin kanssa agilityharrastus on ollut hieman jäähdyttelytauolla. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti pitää taukoa, mutta käytännössä viikottaisista treeneistä luopuminen ja samalla Annan ja Nemon kisauran lopetus jotenkin johtivat nykytilanteeseen. Vielä viime kesäkauden treenasimme Ylökkillä, mutta talvikaudeksi siirryimme Tähtitekniikalle puolikkaalla paikalla eli treenit joka toinen viikko. Ylökkillä talkoovelvoite nousi oman toleranssirajani yli 10 päivään vuodessa ja toisaalta yksityisellä treenaaminen on niin kallista, että päädyin tällaiseen kompromissiratkaisuun. Selvää tämän puolen vuoden kokemuksen jälkeen on, ettei 2 treenit kuussa riitä mihinkään, jos oikeasti haluaa harrastaa korkealla tasolla ja kisata. Kahden viikon tauon jälkeen sitä on aina kuin uuden lajin parissa treeneissä ja tuntuma on kadoksissa. 



Kisaaminen muuttui tylsemmäksi, kun ihanat kisakaverit jäivät matkasta ja ollaankin kisailtu tänä vuonna todella harvakseltaan. Jos vuonna 2016 kisasimme yhteensä 9 kisoissa (mikä sekään ei ole paljon!), ollaan tänä vuonna käyty tähän mennessä kolmissa kisoissa... SM-nollat saimme kyllä kasaan, mutta jätimme kisat väliin. Lappeenrannan majoitusmahdollisuudet olivat jo talvella buukatut ja jotenkin niin kauas lähteminen meidän tulosmahdollisuuksilla tuntui turhalta. Myös kevään järjettömät työkiireet olivat omiaan vahvistamaan päätöstä eli kisat jäivät tällä kertaa väliin.



Mutta agility Martin kanssa on edelleen superhauskaa 💙 Treenit sujuvat oikein mukavasti ja ainoa jarru meillä on ohjaaja eli minä. Kuten Maiju-koutsimme sanoi, nyt ei kannata enää jarrutella, vaan kokeilla rohkeasti uusia juttuja! Siinä tajusin oikeastaan vasta, että eihän se mun vauvakoira ole enää mikään vauva, vaan 7-vuotias aikamies ja vuoden päästä olisi näyttelykehissä jo senioriainesta 😲 Ei vaan pysty tajuamaan, niin vauhdikas velikulta tuo jätkä edelleen on!

Ja viime vuoden meriiteistä Martti myös palkittiin Ylökkin vuoden 2016 medikoirana. Aivan mahtava juttu! Ehkä me tästä aktivoidutaan vielä syksyn tullen. Hieman sertien havittelu kiinnostaisi, kun viime vuonna se ainokaisemme satuttiin saamaan...


Martin terveydentila on ollut viime syksyn perinteisen ihotulehduksen jälkeen ok. Mitään kutinoitakaan ei ole nyt ollut eli odotellaan taas sitä syksyä ja todennäköisesti tulevaa ihonhoitorumbaa. Silmätarkissa jätkä sai myös terveen paperit, vain pieni näärännäppy löytyi toisesta silmästä.

Molemmat käyvät säännöllisesti Kirsillä hieronnassa. Kummallakaan ei juurikaan ole jumeja, toisinaan Martilla on jotain pientä, mutta hienosti ne aina sulavat käsittelyssä.

Laitetaan tähän loppuun muutama yhteiskuva tältä vuodelta. Josko tämän sepustuksen myötä innostuisi taas kirjoittelemaan kuulumisia hieman useammin, kuin kerran vuodessa. Eihän näitä romaaneja muuten jaksa kukaan enää lukea 😂





Ihanaa kesän jatkoa teille kaikille, jotka vielä tänne eksyitte pitkästä hiljaiselosta huolimatta!

 

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Agilityserti!

Kevät ja kesä tuli ja meni, mutta blogissa hiljaiselo jatkui. Pahoittelut siitä! Kuulumiset SM-kisoista ja muista kesätapahtumista on jäänyt täällä raportoimatta, mutta nyt on ihan pakko kirjoittaa:

Martti sai ensimmäisen agilitysertinsä!
 



Kisat meni muutenkin aivan yli odotusten. Neljä rataa, joista kahdella nolla (meillä nyt plakkarissa kolme nollaa ensi vuoden SM-kisoja varten) ja kahdella vitoset. Sertirata ei suinkaan ollut meidän paras ratamme, mutta koska huiput hyllyttivät yksi toisensa jälkeen, niin meidänkin vauhdilla pääsi palkintopallille :-) 





 Tässä sertirata (aika -6,64, nopeus 4,13):


Eka rata eli hypäri, jossa keppivirheestä 5 vp ja aika -4,01, nopeus 3,97)


Ekalta agilityradalta nolla, aika -6,96, nopeus 4,14


 Toka agilityradalta vitonen kosketuksesta pituuteen, aika meille huippu -8,45, nopeus 4,28!


Kiitos Annalle ratojen kuvaamisesta ja Annalle ja Nemolle matkaseurasta <3 Nyt on sellainen flow päällä, että pitänee taas päivittää kisakalenteria :-)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Ässämmiin

Käytiin Martin kanssa Janakkalassa kisoissa pitkän kisa- ja treenitauon jälkeen ja kisathan meni vallan mainiosti. Tuloksena seitsemäs nolla eli nyt olisi oikeus osallistua kesäkuussa agilityn SM-kisoihin Nastolassa :-) Syksy oli nollien ja tulosten suhteen nihkeää, mutta vuodenvaihteen jälkeen meillä on hyllyt vähentyneet ja nytkin tuli joka radalta tulos. Kiitos kisareissukaveri Annalle ratojen kuvaamisesta ja Annalle ja Nemolle mukavasta matkaseurasta <3

Tuomarina kisoissa oli Heidi Viitaniemi. Eka radalta saatiin vitonen 4. hypyn ohituksesta ja aika -3,75. Hypyn ohitus oli ihan oma moka, juoksin vaan suoraan kohti 5. hyppyä enkä ohjannut Marttia putkesta kunnolla edeltävälle hypylle. Tuo olikin sitten ainoa radan virhe, muuten meni hienosti. Tosin videolta näkee, miten jätkä hyppää aika rohkeasti puomin alastulolta... Sellaista se ei yleensä ole tehnyt eli kurinpalautusta kontakteille tiedossa!



Toinen rata oli meidän nollarata. Aika ei tälläkään päätä huimannut, -3,90. Mara on niin kuuliainen ja tulee juuri mun kanssa samaa vauhtia, joten mun pitäisi vaan pistellä lujempaa menemään, niin meidän ajatkin paranisivat.


Vikalla radalla nolla oli NIIN lähellä, että melkein luulin sen tulleenkin. Mutta Martti kolautti tokavikaa estettä eli pituutta ja siitä vitonen. Käänsin sen ehkä liian tiukasti puomilta pituudelle ja jätkälle tuli kiire perääni, joten hyppäsi vähän huolilmattomasti pituuden. Aika tällä radalla -3,32 eli meidän tasaista vauhtia sekin :-)

 

Nyt on yksi iso tavoite agilityn saralla saavutettu. En koskaan olisi uskonut, kun 5 vuotta sitten alkeiskurssille jätkän kanssa Procanikselle menimme, että a) kilpailisimme virallisissa kisoissa, b) olisimme joskus agilityn 3-luokassa tai c) voisimme osallistua agilityn SM-kisoihin! Niin vuodet ovat kuitenkin menneet ja nyt meillä on oikeus osallistua kesäkuussa Nastolassa järjestettäviin SM-kilpailuihin :-) Vaikka meidän vauhdilla ei noissa skaboissa ole mitään mahdollisuuksia kuin peränpitäjiksi, on silti iso asia päästä samoihin kisoihin Suomen huippujen kanssa. Toivottavasti sekä Martti että minä pysyisimme terveinä ja todella pääsisimme starttaamaa kesäkuussa!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Uusi alku

Bloggaus on ollut tauolla luvattoman pitkään. Pahoittelut siitä, jos tänne vielä olet eksynyt! Päiväkirjamaisen blogin pitäminen ei enää oikein innosta, enkä ole keksinyt tälle uuttakaan muotoa. Yritän kuitenkin aktivoitua päivityksissä, sillä itsekin ärsyynnyn blogeista, joita päivitetään vain kerran-pari vuodessa. Ja täällä on mennyt sentään jo 20 000 kävijän rajakin rikki... Kiitos teille kaikille, jotka ovat kuulumisiamme käyneet vuosien varrella lukemassa ♥

Ihanaa kevättä kaikille lukijoille!

Mimmille kuuluu oikein hyvää <3 Mummo on tosin tullut iän myötä entistä laiskemmaksi lenkkeilijäksi ja kulkee usein flexinmitan meidän jäljessä. Jos neitiä kiinnostaa, niin vauhti on ihan normaali. Terveydessä ei mitään moitittavaa ja karvakin on taas ajeltu siistimpään kevätkuntoon :-)


Martille kuuluu myös tällä hetkellä hyvää. Agilitytreenit ja kisat jouduttiin pitämään kuukauden verran talvella tauolla vasemman takajalan ontumisen vuoksi. Mitään syytä vaivaan ei löytynyt, mutta 10 päivän tulehduskipulääkekuuri auttoi ja jätkä on taas iskussa. Vielä pitäisi yksi aginolla saada metsästettyä ennen kesäkuun alkua, jotta saisimme osallistumisoikeuden agilityn SM-kisoihin... 


Eli tällä hetkellä kaikki on hyvin <3

 

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Syksyn tuulia



Syksy on mennyt vauhdilla, kun kelit ovat pysyneet kuivina ja aurinkoisina. Mimmin 11-vee synttäreitä juhlittiin ihan omalla porukalla. Tällä kertaa en hankkinut koirille mitään turhia revittäviä leluja, joista tapella, vaan keskityttiin herkutteluun :-)


Syksyyn kuuluu myös perinteisesti koirien madotus, joka hoitui tänä vuonna Axilurilla. Kolmen päivän "urakka" on tietysti vähän ärsyttävä, mutta maksamakkaran sisässä pillerit menivät kitusiin ihan huomaamatta ;-) Molempien mahat menivät kuurista sekaisin, mikä aiheutti muutamia unettomia öitä :-( No, nyt on kuitenkin mahdolliset suolinkaiset häädetty hyvissä ajoin ennen Mimmin tulevia rokotuksia.


Vietimme taannoin viikonloppua maalla ja siellä oli taas koirilla ihan superkivaa! Laitetaas tähän vähän kuvakavalkadia.



Mahtava keppilöyty rannalta!

Ja taas toi nöösi varasti sen :-(

Papan kanssa iltalenkillä <3

Maalaismaisemassa auringon laskiessa <3
Agilityn saralla startattiin Martin kanssa kaksissa kisoissa viikon sisään. Tuloksena joka neljältä radalta hylly, mikä hieman taas lannisti ja lievensi kisainnostusta. Videolta suorituksia katsoessa löytyi kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä, joten eiköhän me vielä tänä vuonna jossain kisata ;-) Tässä viimeisten, eli oman seuran kisojen, viimeinen rata eli ex-koutsimme Johannan hypäri. Hyvääkin löytyy, vaikka hylly oli vähintään ansaittu meikäläisen todella myöhässä olevan ja väärään suuntaan tehdyn ohjauksen jälkeen.


Agilityn talvikausi on myös käynnistynyt ja meillä koutsi vaihtunut kolmen vuoden jälkeen. Tämä talvi treenaillaan Löytynojan Hannan ohjauksessa ja jo eka kerralla Hanna listasi meille tämän talven tavoitteita: irtoaminen ja kontaktien nopeuttaminen. Nyt vaan pitäisi ahkerasti käydä vapaaharkkaamassa em. asioita... Ja samalla aktivoimassa Mimpsua, senkin pitäisi päästä taas vähän höntsäilemään jotain <3 Rally-tokon alkeiskurssista tuli jo vuosi!


 

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksy saapuu

Syksy on viimein säänkin puolesta saapunut ja samalla meidän mökkikausi 2015 päättynyt. Päiväretkiä toki vielä voidaan tehdä, kuten tänään. 











Tänään käytiin myös suppilovahveroapajillamme, mutta sienisaalis jäi vaatimattomaksi. Koirat sen sijaan sai juosta metsässä itsensä väsyksiin ja nyt sohvalla makaakin melko rentoa porukkaa ;-) Itselle tällaiset metsäretket eivät näiden kanssa välttämättä kovin rentouttavia ole, koska Marttikin on alkanut viime aikoina tehdä itsenäisesti metsässä lenkkejä silmänkantamattomiin. Kyllä se aina on tullut takaisin, mutta minuutit tuntuvat pitkiltä jätkän ollessa näkymättömissä. Lisäksi oman metsän poikki kulkee rautatie, mikä aiheuttaa lisähuolta. Mimmi taas haaveilee omia polkujaan eikä huomaa aina seurata, missä emäntä kulkee :-) Mummoa saa siis myös vislailla tiuhaan. Yhtä kaikki, metsässä juoksentelu on koirille ihan parasta liikuntaa ja pitäisi vaan useammin lähteä sinne.


Muuten syksy on alkanut kuten vuosi sittenkin eli Martti on joutunut pitämään tötteröä takajalan ihovaurion takia. Vaiva on pitkittynyt ärsyttävästi, sillä joka kerta, kun olen armahtanut ja jättänyt tötterön pois, jalka on nuoltu rikki. Nyt (koputan puuta) on menty viikko ilman tötsää ja jalka on suht ok kunnossa. Toivotaan, että ikävä vaiva taas helpottaisi!

Agilityn saralla kesäkausi päättyi ja samalla meidän kolmen vuoden treenaus Johanna Wuthrichin asiantuntevassa opissa. Talven treenaamme Hanna Löytynojan ryhmässä, joten uusia tuulia tiedossa torstai-iltoihin - treenipäivä sentään pysyy samana, kuin aiempinakin talvina ;-)

Syyskuussa käytiin kisaamassa pari Wyffen rataa Takuilla Hervannassa ja nolla oli hypärillä NIIN lähellä! Vitonen tuli tyhmästä virheestä eli renkaan sivusta hyppäämisestä. Agiradalta tuli kymppi. Olen silti tosi tyytyväinen siihen, että me ollaan löydetty hieman vauhtia suorituksiin verrattuna aiempaan. Nytkin molemmilla radoilla oli miinusaikaa em. virheistä huolimatta! Seuraava yritys SM-nollien keräämiseen onkin sitten vasta oman seuran kisoissa SDP:llä 25.10.

Mukavaa syksyä kaikille!

 
 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tuplanollat kotikisoista

Mökkeilyn lomassa kävimme Martin kanssa starttaamassa omissa kotikisoissa Mutalassa kahdella agiradalla ja yhdellä hypärillä. Tuomarina oli oma koutsimme Johanna Wüthrich. Pessimisti ei pettynyt, sillä tuloksena oli tuplanollat agiradoilta ja hyppäriltäkin "melkein nolla", paitsi viimeisen hypyn rima putosi :-) 

Mara käyttäytyi joka radan lähdössä ihan kummallisesti, joten odotusarvot eivät kovin korkealla olleet. Ilmeisesti märässä hiekassa oli rutkasti ihanien neitosten hajuja eikä jätkää olisi emännän paikallaanolokäskyt tai kontaktin hakemiset lähdössä voineet vähempää kiinnostaa. Niinpä eka radalla tuli "lentävä lähtö" siinä samassa, kun sain jätkään jonkinlaisen kontaktin, mutta rata olikin sitten jouhevaa menoa ja tulos meille kovin harvinainen: nolla, aika -7,71 ja sijoitus 6.


Tässä rata, kiitos jälleen luottokuvaaja Annalle ratojen videoinnista! 


B-agirata alkoi samanlaisessa lähtökeskustelussa kuin ensimmäinenkin, mutta jälleen itse rata sujui mallikkaasti, joten tuloksena nolla, aika -7,64 ja sijoitus jälleen 6.




Illan viimeinen rata oli hyppäri ja sinne ei noiden tuplanollien jälkeen ollut enää minkäänlaisia paineita. Oltiin Martin kanssa molemmat jo aika väsyneitä eikä rataantutustumisen jälkeen ollut oikein minkäänlaista käsitystä, miten rata menee. Ohjaus oli todellä kökköä, Mara teki isoja kaaria ja itse olin myöhässä jokaisessa valssauksessa. Kaikesta huolimatta triplanolla oli enemmän kuin lähellä ja itse asiassa luulinkin meidän saaneen yliaikanollan, mutta viimeinen rima sittenkin tipahti. Tällä kertaa se ei kyllä johtunut ohjauskäden laskusta hypyn päällä, mutta ehkä Maralle tuli kiire perääni ja sen takia hyppäsi vähän huolimattomasti. Joka tapauksessa ihan mahtava 5 virhettä ja aikakin meni jokusen kymmenyksen alle ihanneajan.


Eli uramme parhaat kisat ja ihan mieletön flow niiden jälkeen. Martti oli (haisteluista huolimatta) ihan super ja vauhtikin meille poikkeuksellisen hyvää ♥ Tästä on hyvä jatkaa! Tuloslapuissa oli hauskoja kommentteja tutulta tuomarinsihteeri Annulta, jonka kautta nähtävästi Maran tyttöystävät Sofie ja Serekin olivat välittäneet jätkälle terveisiä ;-)


Lomaa on vielä hitunen jäljellä ja vaikka sääennuste ei hyvää lupaa, laumamme jatkaa vielä hetken mökkeilyä näissä maisemissa ♥