sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hyvää vuodenvaihdetta!

Kuukauden tauon jälkeen olimme Martin kanssa torstaina treeneissä. Jätkä veti tosi hienosti, treenattiin välistävetoja ja keppejä ja hienosti meni kepitkin molemmilta puolilta ohjaten :-) Meikäläisen liikehdintä sen sijaan ei ollut (taaskaan...) kovin sulavaa ja sainkin siitä koutsilta noottia. Ohjasin välistävedoissa kuin hidastetussa filmissä, olisipa joku ottanut sen videolle! En millään meinaa tajuta, että vastakäsi pitää ottaa esille jo siinä vaiheessa, kun koira ponnistaa hypylle tai jopa ennen, sen jälkeen se on auttamatta myöhäistä. Martti seuraa ohjausta tosi tarkasti ja paikkaa kyllä virheitäni, mutta koutsin mukaan kaikki koirat eivät meikäläisen ohjauksella tosiaankaan toimisi... Mistä sitä oikein saisi koordinaatiokykyä ja nopeutta, kun on tällainen kankea kanki??

Tänään käytiin ekaa kertaa vapaaharkkaamassa Pinotiellä. Avainhan mulla on ollut jo pari kuukautta, mutta aikaa vapaaharkkaamiseen ei vaan ole löytynyt ja olihan meillä tuota sairasteluakin tässä kuukauden verran. Tänään kuitenkin suunnattiin hallille koko perheen voimin ♥ Mimpsukin pääsi ekaa kertaa viime kevään jälkeen radalle ja neiti oli - lievästi sanottuna - liekeissä ♥♥ Tehtiin ihan yksinkertaista hyppy-hyppy-putki -ilottelurumbaa molempiin suuntiin ja koitin namilla viedä keppejäkin. Välissä tehtiin rauhoittumisen takia (helpommin sanottu kuin tehty...)  seuraamista, paikallaoloa ja sivulletuloa. Neidin silmät oikein loisti, kun se pääsi töihin!! Vitsit, kun jaksaisi senkin kanssa vaan säännöllisesti höntsäillä jotain.

Tulipa oikein konkreettisesti todistettua, miten erilaisia nämä kaksi koiraani ovat. Mimmi käy heti esteet nähtyään kuumana kuin kekäle ja haukkuu tauotta koko radan ajan. Samoin se käy käteen, hihaan, housuun tms. kiinni kesken radankin ja tekee kuitenkin koko ajan rataa sairaalloisella (hallitsemattomalla...) nopeudella :-) Martti sen sijaan on myös nopea ja välillä kuumenee, mutta se on koko ajan hyvin hallinnassa ja tekee ajatuksella sen, mitä se tekee. "Siskon" mukana olo tosin aiheutti poikkeuksellisen huudon häkissä kentän reunalla: kun Mimmi oli radalla, Mara huusi suoraa huutoa :-) Ensi kerralla tarvii jättää toinen autoon toisen treenatessa, oppia tämäkin..

Martin kanssa tehtiin samaa hyppy-putki -rumbaa, mutta myös keppejä molemmin puolin etupalkalle ja puomia etupalkan kanssa. Koitin häivyttää palloa kepeiltä, mutta jätkä meni siitä ihan sekaisin ja pujotteli miten sattuu. Kerran taisi mennä lopulta oikein ilman palloa keppien päässä, mutta tekemistä sen häivyttämisessä näyttää olevan - ja paljon!


Neiti silmät loistaen agikentällä ;-)

Intoa piukassa vuoroa odottamassa :-D
Lisätään tähän loppuun pari "kohokohtaa" vuodelta 2012 :-) Ehdoton kohokohta harrastusrintamalla oli tietysti meitin neidin ERI ja sijoittuminen neljänneksi erkkarin veteraaniluokassa ♥

Mimmi parsonlehdessä. Poseerauskuvaa erkkarissa oli ihan mahdoton ottaa, tässäkään ei näy kaunein osa eli pää :-/

Martin kanssa treenattiin ahkerasti (lahjattomat treenaa?) agilityä lähes koko vuosi kaksi kertaa viikossa. Vielä emme kuitenkaan ole korkanneet kisauraamme edes mölleissä, mutta kesällä startattiin muutama kerta epiksien putkiluokassa :-) Alla video ekasta suorituksestamme :-D

Näiden kuvien myötä OIKEIN IHANAA (ja pelotonta) VUODENVAIHDETTA ja ILOISEN KOIRAMAISTA VUOTTA 2013 KAIKILLE LUKIJOILLE!


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

♪♫ Joulu päättyy vaikkei kenkään sois... ♫♪

Joulu on aina yhtä jännittävää, oli se sitten jo 9. kerta...

... tai kolmas :-)

Mimmi on ihan hulluna pakettien perään, se repii ne taatusti auki nopeammin kuin yksikään innokas lapsi :-)

Martti sen sijaan ei ihan ymmärrä lahjatouhun päälle, se ei tainnut illan aikana saada yhtään pakettiaan kokonaan auki...

Mimpsu sen sijaan aukoi muidenkin paketit ja ehti maistelemaan lahjojakin :-)

Ja nää on sitte MUN älkääkä kuvitelkokaan tulevanne niitten lähelle, NIH!

Lievää innokkuutta havaittavissa ;-P
Pienin väsähti nopeiten :-)

Kirpeä pakkassää esti pitemmät lenkkeilyt, mutta käytiin sentään hiukan ulkona käyskentelemässä.

Kunnon asusteissa tarkenee!

Mökkikauteen on vielä aikaa - näkymä mökin ikkunasta, ulkoapäin :-)

Kesällä maisema on hieman toinen...

Joulu, juhlista jaloin ♥

Mun murut ♥♥
Tästä se arki taas lähenee, vaikka lomaa onkin vielä jäljellä! Martin tassukin on täysin parantunut ja huomenna olis tarkoitus kuukauden tauon jälkeen päästä treenaamaan agia! Vähän kyllä jänskättää :-D

lauantai 22. joulukuuta 2012

Pieni terveyspäivitys

Martin antibioottikuuri alkaa olla lopuillaan ja herran jalkakin näyttää jo oikein hyvältä. Niin se vaan sitten taisi olla, että antibioottia se tassunväli kaipasi :-) Tabletin syöttäminen oli aluksi superhelppoa, sen kun heitteli molemmille vuorotellen nakinpaloja ja johonkin piilotti Maralle pillerin. Sitten se äkkäsi sen jollain kertaa ja sen jälkeen makkarat on usein syljetty suusta tai pilleri on saatu suussa eroteltua ja se pudotetaan suupielestä pois :-D Sitten vaan väkisin lääke kurkkuun. Onneksi on enää pari päivää jäljellä!

Unohdin vallan tuossa aiemmin mainita, että Mimmin näytetulos oli puhdas eli ei giardiaa eikä muitakaan loisia. Sen nyt arvasinkin, mutta olihan se hyvä tarkistaa. Selkeää syytä eosinofiilien arvon nousuun ei siis ole löytynyt ja Saila-lääkäri sanoikin, että arvoa olisi hyvä seurata taas kuukauden päästä. Eli meillä on lääkärireissu siis jälleen tiedossa...

Molemmat kävi vielä joulun alla hieronnassa Karhuniemen Kirsillä. Martti oli rentoreiska, kuten syksylläkin. Nyt tosin pomppulihaksissa oli pientä kireyttä, mistäköhä johtuu ;-) Jatkossakin siis näyttäisi n. 3 kk välein hieronta herralle riittävän. Mimmin selkä oli sen sijaan taas pahempi, edelliskäsittelystä oli ehtinyt nyt kulua 7 viikkoa. Mimmille annettiin selkälihakseen sähköimpulsseja, kun hieronnasta ei tullut mitään. Kuukauden päästä mennään sitten taas eli näyttäisi vähän siltä, että mulla ja Mimpsulla on sama hierontarytmi eli kerta kuussa, muuten meitin lihakset on juntturassa ♥

Joulua vietämme mummolassa, mikä on aivan mahtavaa :-) Maalla saa olla irti ja mennä ja tulla miten haluaa. Tosin nyt on ollut niin kylmä, ettei pihalla käydä kuin kääntymässä. Mutta eiköhän se tästä vielä lauhdu. Nyt vaan ollaan ja nautitaan rauhallisesta olemisesta ♥

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sairastuvalla

Meillä on viime viikko ollut melkoista sairastupailua ja kaikki harrastaminen ja melkeinpä lenkkeilykin on ollut pannassa. Martin tassunväli näytti aluksi lähtevän paranemaan hienosti Canofitellä, mutta viikon kuluessa se alkoi kuitenkin taas näyttää pahemmalta. Soitin Oivaan ja Saila antoi Martille antibioottikuurin, joka aloitettiin eilen. Toivottavasti tassu nyt vihdoin paranisi! Soimaan kyllä itseäni siitä, etten ajoissa tajunnut tassun olevan niin huonossa kunnossa, vaikka Martti nuoli sitä välillä pitkin syksyä. Se ei kuitenkaan ontunut, ei aristanut jalkaa ja painoi treeneissä ja lenkillä normaaliin malliin. Ajattelin, että tassu on vaan jatkuvasta kurassa kävelystä ja pesemisestä herkkänä enkä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. No, jälkiviisaus on turhaa, nyt pitää vaan koittaa saada jalka kuntoon!

Ongelma on vain oikean etutassun yhdessä välissä, ei  koko tassussa eikä missään muussa jalassa. Tassussa täytyy pitää sisällä sukkaa ja ulkona tossua, mikä onkin "todella helppoa" :-/ Kertokaahan, onko koirille olemassa sellaista koko jalan pituista tossumallia? En ole löytänyt kuin näitä lyhyitä, jotka pysyvät lenkillä vain hetken, mutta valuvat vauhdissa hyvin pian jalasta :-( Ja näillä lumilla tossuun menee heti varresta lunta eli sen suojaava vaikutus on ihan mitätön, kun lumi kuitenkin kastelee tossun sisältä. Eli vähän pattitilanteessa tämän suojaamisen kanssa ollaan.

Sisäsukkakaan ei vauhdissa oikein pysy jalassa :-D
Ja ettei vaivat tähän loppuisi, alkoi Mara yhtenä aamuyönä yskiä ja kakoa limaa tosi ikävästi. Se yö meni valvoessa ja yskänkohtauksia kuunnellessa. Seuraavana päivänä se yski myös pissalenkillä hieman ja sisälläkin innostuessaan, mutta sen koommin ei ole köhinyt. Tiedä sitten oliko kennelyskää vai mitä, molemmathan on toki rokotettu eikä oltu melkein kahteen viikkoon tavattu ketään koiria yskän alkaessa. Mutta kennelyskäkin voi tarttua myös sairaiden koirien pissoja/kakkoja nuuhkiessa eli tuolta pihalta se pöpö todennäköisesti meille imuroitiin. Onneksi Mimmi näyttää säästyneen yskältä, hiukan se tuhisi yksi päivä, mutta muuten ollut ihan ok siltä osin.


Että tämmöistä sairastelua meillä ollut viime aikoina! Ärsyttävintä on tietysti se, että agitreenit jää Martilla koko joulukuulta väliin. Ja lenkkeily tietysti on myös aika minimaalista tuon tossuongelman takia. Toivotaan, että tassu olisi sitten joulun jälkeen siinä kunnossa, että päästäisiin aloittamaan vuosi terveenä ♥ Tarkoitus oli osallistua 12.1. herran kanssa epiksiin, mutta saa nyt sitten nähdä ehditäänkö yhtään treenata sitä ennen. Tärkeintä tietysti on saada poika kuntoon, harrastukset ovat siinä kohtaa ihan toisarvoinen juttu!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Winter Nose ja töppöset

Tänään käväistiin taas Pirkkalan Oivassa Sailan pakeilla. Mimmi sai nyt rabiespiikin ja jännityksellä odotetaan, tuleeko tästä piikistä jotain iho-oireita. Kuukausi sitten annettu nelosrokote sai aikaan kutinaa, mutta ei onneksi märkivää ihotulehdusta. Voi olla, ettei kolmen vuoden takaisella tulehduksella ollutkaan mitään yhteyttä rokotuksiin, se vaan sattui osumaan sopivasti samaan aikaan. Toivotaan, ettei tämä rabiespiikkikään aiheuttaisi neidille kutinaa kummempaa ♥


Samalla näytin Sailalle Martin oikeaa etutassua, jonka varpaanväliä olen koittanut kotikonstein (Canofitellä/Vetramilillä) hoitaa. Hoito ei ole ollut turhaa, sillä Saila totesi tassunvälin olevan tulehtunut ja myös oikeanpuoleinen imusolmuke oli turvoksissa eli tulehdusta tosiaan herran jalassa on. Saimme ohjeen hoitaa varpaanväliä Canofitellä aamuin illoin ja jalka pitää myös suojata sekä ulkona että sisällä, että säilyy kuivana eikä Martti nuole sitä. Hmm, mielenkiintoisen helppo rasti? Ajeltiin sitten samalla reissulla ostamaan halvimmat mahdolliset töppöset, joita kokeillaan lenkillä. Sisätiloissa teipataan vauvansukka jalkaan.


Tossut kiinnosti Mimmiä kovasti, luuli niitä varmaan uusiksi leluiksi :-D


Martti sen sijaan kauhistui moisista kapineista ;-)


Näytin Sailalle samalla myös Maran kirsua, johon on ilmestynyt pari vaaleaa kohtaa. Kyseessä on kuulemma ns. Winternose-ilmiö, joka on yleisempi mm. labradorinnoutajilla eli talvella, kun valoa on vähän, kirsu vaalenee ja kesällä se taas tummuu entiselleen. Tässä Mr Winter Nose ♥


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lumitouhuja

Talvikelit on hianoo, mut me ei tykätä kauheesti olla pitkää ulkona.

Joskus o kummiski kiva vähä riakkua omalla pihalla.

Mää oon PE-LOT-TA-VA, enkö?

Äippä sanoo meikää kuuraparraks ♥

Lujaa!
Nöösi tykkää leikkiä yksinki, mut sillon ny joku tulehrus varpivvälis eikä sille oo löytyny semmosta tossuu, joka pysys jalas ;-) Sempä takii se ei kauheen kavvaa oo hankes.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Paketti kasassa - vai levällään?

Viime viikolla YLÖKKin treeneissä kaikki meni ns. "putkeen", Martti oli siis aivan loistava ja tehtiin hienosti rata, jossa oli puomi, A ja kepit \0/ Wyffe-koutsikin sanoi, että meillä alkaa olla "paketti kasassa" eli eikun möllikisoihin kokeilemaan :-) Harmi, ettei päästä oman seuran epiksiin Itsenäisyyspäivänä, mutta ehkäpä sitten heti alkuvuodesta?

Tänään tunnelma oli haikea Procaniksella, sillä olimme tällä erää viimeistä kertaa Mouhijärvellä treenaamassa. Koutsi on ollut mahtava ja treenikamut ihan parhaita tämän 1,5 vuotta, jonka olemme säännöllisesti lähes viikottain siellä treenanneet. Tauko tekee kuitenkin uskoakseni hyvää sekä mulle että Martille eikä agility kuitenkaan tähän lopu, sillä jatkamme edelleen viikottaista treenaamista YLÖKKillä :-)

Tässä koko 1,5 vuotta meidän kanssa samassa ryhmässä treenannut Ilona-kääpiövillakoira, josta ehti tulla Martille todella tärkeä Ystävä ♥


Tämän syksyn ajan kanssamme treenasi myös Timo-bordercollie (usko tai älä ;-), joka puolestaan oli kovin ihastunut Marttiin ;-)



Rata oli tänään aika vauhdikas, mutta sisälsi paljon takaakiertoja, päältäjuoksua, valssausta, pakkovalssia ym. Vaudikas tulo putkesta kahdelle hypylle, jotka piti tehdä päätäjuoksuna, oli meille haastava. Ekan hypyn Martti tuli hienosti, mutta toisen hypyn kanssa jouduttiin säätämään kauan. Oikeastaan vasta, kun käännettiin takimmaista kannatintolppaa vähän vinottain, hyppäsi Martti sen oikeaan suuntaan eli minusta poispäin. Meitä ei todellakaan päästetty vikoissa treeneissä helpolla ja emännällä hiki valui :-D Varmaa on, että Procanikselle vielä palaamme, ainakin yksäreiden muodossa ellei sitten valmennusryhmässä!

Koiraa pakoon?

Emäntä koittaa kuunnella koutsin ohjeita, Martti seuraa tarkkana ku porkkana :-)

Herra hyppää

Mihkä sitte?
Loppuun muutama kuva meidän joulukorttikuvaussessiosta, jonka lopputuloksena sentään joku kelvollinenkin otos saatiin aikaan :-D

Tontut ♥♥

Katseet pois kamerasta ja tonttulakki niskassa :-)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuulumisia harmaudesta

Kuratassujen jatkuvaa pesua, märkiä vaatteita ja turkkeja, hermo pinkeenä väkisin lenkitystä sateessa. Kuvaa aika hyvin viime aikojen tunnelmia. Ei vain ikävä deja vu viime vuoden syksyltä, vaan valitettavaa todellisuutta myös syksyllä 2012 :-/ Pakkasta ja lunta tänne ja pian, ---kele!

No, kerrotaas nyt jotain viime aikojen merkkipaaluja harmauden keskeltä... Isänpäiväviikonloppuna oltiin pitkästä aikaa maalla. Keli oli mitä oli, mutta kyllä sitä koirat vähän ehtivät vapaudesta ulkonakin nautiskella. Martti mm. pulahti vielä Karhejärveen kepin perään, ihan sukelsikin keppiä etsiessään :-)

Rannan hajuja tutkailemassa...

Neiti nöpönenä, jonka parta taannoin kulahti pois ja uutta vielä kasvatelaan ♥

Mitä isot edellä, sitä "pienet" perässä :-)
Martin kanssa päästiin YLÖKK-treeneissä tekemään jo ihan kunnon radanpätkää. Radalla oli hyppyjä, puomi, putki ja kepit. Kepeille vienti oli putken jälkeen vasemmalta eli "väärältä" puolelta ohjaten, mutta Martti veti sen joka kerralla aivan mahtavasti ♥ Tennispallo oli keppien jälkeen etupalkkana ja jätkä pujotteli sinne todella varmasti. Tuntuu tosi hienolta, että se on noin hyvin nyt sisäistänyt keppien salat! Ohjauskuvioista harjoiteltiin persjättöjä, mikä oli mun koordinaatiokyvylle taas aika haasteellista. Hienosti Martti kyllä seuraa surkeaakin ohjausta eikä lähde häröilemään omia kuvioitaan :-)

Kontaktien kanssa oli puomilla vähän haastetta, mutta ihan hyväksyttävästi ne menivät. Tehtiin myös rengasta osana rataa, ei mitään ongelmaa siinäkään ja siinä sivussa renkaan jälkeen Martti suoritti maksikorkeuden hypyn tosi hienosti :-D Emäntä meinasi saada p-halvauksen, kun tajusi renkaalla, että seuraavaa hyppyä ei oltukaan laskettu Maran korkeuteen. Ei kuitenkaan ollut jätkälle juttu eikä mikään :-D Lopuksi treenattiin vielä keinua, jota Procaniksellakin oltiin tehty radalla. Mara kellahti jotenkin hassusti keinun alastulolta sivuun ja säikähti sitä niin, että oli seuraavilla toistoilla vähän epävarma menemään keinulle. Onneksi rohkeus kuitenkin voitti ja saatiin loppuun onnistunut suoritus \0/

Viikonloppuna oli tyttöjen pikkujoulut ja Martti meni viettämään miesten iltaa ja yökylään J-enolle :-) Hienosti oli pojilla mennyt ja Mimmi nautiskeli puolestaan tyttöjen illasta ♥

Neiti ei millään meinannut malttaa odottaa pikkujoulupakettien avausta, vaikkei hänelle sellaista ollutkaan :-)


torstai 8. marraskuuta 2012

Terveen paperit, ainakin melkein ♥

Viikkoon on taas mahtunut monenlaista. Ensinnäkin koirat olivat maalla kolme päivää nauttimassa olostaan, kun emännällä oli vierasviikonloppu. Olipa outoa olla ilman koiria, vaikka toisaalta ihan virkistävääkin :-)

Procaniksen treenit käyvät vähiin, tällä viikolla oli meidän 3. vika kerta Mouhijärvellä tällä erää. Vähän haikea fiilis, koska viime treenit ovat sujuneet meillä tosi hyvin ja jotenkin tuntuu, että meihin on näin loppua kohden panostettu vielä entistäkin enemmän ja se on jo paljon! Tällä kertaa meillä oli tällainen rata (pahoittelut ryppyisestä paperista ja suttuisesta kuvasta :-))


Radan alun hyppyt olivat kuulemma suoraan Johanna Nybergin viikonlopun kisaradalta. Mielenkiintoista vääntöä, en olisi kyllä taas ilman ohjeistusta tajunnut, miten ne ohjaan… Kun tajusin muuvit eli pakkovalssit 2. ja 4. hypyille, se meni heti putkeen ja päästiin jatkamaan rataa 8. hypylle saakka. Päätin kokeilla riskillä, meneekö Martti kepeille hypyltä, jos ohjaan oikealta (vaikka sujuvampaa olisi ollut ohjata vasemmalta ja tehdä takaaleikkaus kepeille. Mara lähti kepeille kerrasta oikein, mutta ei tehnytkään niitä loppuun ja poistui 3. vikasta välistä pois. Kepit olikin kyllä vaikeassa kohdassa, tosi lähellä seinää ja vielä melkein kiinni päätyaidasssa niin, että heti vika välistä piti tehdä yli 90 asteen käännös jatkaakseen rataa. Jäätiin sitten hinkkaamaan keppejä etupalkalla ensin oikealta ohjaten ja lopulta niin, että ohjaan vasemmalta hypylle ja teen takaaleikkauksen kepeille. Etupalkalla meni hienosti  \0/

Toka kierroksella jatkettiin rataa kepeiltä eli 10. putkelta 15. keinulle. Ensin teimme vain renkaalle asti ja kun se meni hyvin, treenattiin pari kertaa pelkkää keinua etupalkalla. Martti otti kontaktin tosi tarkasti – wau! Sitten koitettiin rengas-keinu, mutta jätkä painoi monta kertaa ohi renkaasta – ehkä palkkapallo keinulla houkutti liikaa, mene ja tiedä. Kovalla käskytyksellä sain sen sitten menemään renkaan, vaikka kerran se hyppäsi suoraan sitä päin. Onneksi oli ”puolittuva” rengas… Tosi kiva fiilis jäi ja kehujakin saatiin.

Tällä viikolla oli myös molempien koirien eläinlääkärireissu Pirkkalan Oivaan. Sehän on tuttu paikka Martin pentuajalta, kun jouduttiin hammasongelmien vuoksi siellä jokusen kerran ramppaamaan. Lääkärinä oli tällä kertaa Saila Kariola. Martti sai vain kennelyskäpiikin ja ”terveen paperit” :-) Herra muuten painoi puntarissa 10,5 kg. Mimmillä oli tarkempi terveyssyyni ja lisäksi se sai nelosrokotteen. Neiti painoi 8 kg, auts! Puolesta yhteen kiloa siis liikaa... Rabies-piikille varattiin aika n. kk:n päähän, koska viimeksi 3 vuotta sitten Mimmille tuli ikävä märkivä ihotulehdus sen jälkeen, kun se oli saanut molemmat rokotteet yhtä aikaa. En tiedä, johtuiko tulehdus siitä, mutta nyt halusin pelata varman päälle ja piikit annetaan eri kerroilla.

Mimmistä otettiin perusverikokeet ja neiti tutkittiin muutenkin kuonosta hännänpäähän :-) Saila-lääkäri on sydänspesialisti, joten aika vakuuttava oli Mimmin terveyslausunto. Molemmilla sydän, korvat, silmät, vatsa, hampaat priimaa :-) Mimmin verikoetuloksetkin olivat muilta osin ok, mutta eosinofiilit olivat hieman koholla. Eosinofiilit kuvastavat jollain tavoin tulehdusta ja Sailan mukaan (puhelimessa nopeasti selitettynä) arvoa nostaa yleensä jokin ulkoinen tekijä, kuten madot tms. Mimmi on kuitenkin juuri madotettu, joten madoista ei voi olla tässä tapauksessa kyse. Kerroin Mimmin mahavaivahistoriasta ja Saila sanoi, että herkällä koiralla voi tietysti olla jokin pieni tulehdustila suolistossa ja aiheuttaa kohonneen arvon tms. Joka tapauksessa vien neidin ulostenäytteet tutkittavaksi sitten joulukuussa samalla, kun vien sen rabiespiikille. Giardiakin siltä on kyllä joskus tutkittu, mutta tutkitaan sekin nyt sitten samaan syssyyn. Toivottavasti ei olisi mitään ikäviä uutisia tiedossa :-/

Vaikkei olisi ollut tarpeenkaan, Saila halusi laittaa Mimmille "katu-uskottavan" teipin etutassuun, josta otettiin verta ♥


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Agiflowta ja selkäjuttua :-)

Procaniksella Marko oli rakentanut meille oikein vauhdikkaan radan, jossa sai juosta välillä ihan kieli vyön alla.



Ihan aluksi me tehtiin Martin kanssa vain 4. hyppy ja 5. kepit, koska keppejä ollaan tehty niin vähän. Kepeillehän piti ko. kohdassa viedä vasemmalta eli vaikeammalta puolelta ja alkuun se takkusikin meillä. Pallo oli edelleen etupalkkana keppien jälkeen. Kun maltoin itse olla rauhallinen, antaa Martille tilaa ja liikuttaa kättä vähemmän, herra pujotteli hypyn jälkeen kuitenkin tosi mainiosti ja vauhdilla. Pätevä ukko ♥ Tämän jälkeen tehtiin radan alkupätkää eli 1. hypyltä 4. hypylle. 2. hypyllä tein puolivalssi-valssin ja se onnistui ihan kivasti. Suoraan putkeen sai luukuttaa ihan täysillä :-) Lopuksi teimme 8. hypyltä 11. hypylle. A:ta jouduttiin hinkkaamaan vähän, koska Mara meni sen niin vauhdilla, että pysähtyminen alastulolle ei ensin onnistunut. Korjauksen jälkeen herra stoppasi kuitenkin varmasti "ota" käskystä, vaikka itse liikuin vielä eteenpäin. Vapautus ja pallo. Jei!

Lopuksi tehtiin 6. hypyltä rataa 18. A:lle eli aika pitkä pätkä jo! 7. ja 8. hypyt ei mennyt ihan kovin sujuvasti ohjauksellisesti, mutta jotenkin kuitenkin. A osana rataa meni hienosti ja siitä jatkettiin kilpajuoksua 14.-putkelle, jossa vienti jälkimmäiseen päähän sujui  myöskin, tosin ei sujuvasti ohjaten ;-) Kiire tuli 15.hypylle, koska koira piti ehtiä ottaa vasemmalla kädellä haltuun ennen törkkäystä hypylle ja loppu eli 16-17 hypyt ja 18 A ja 19 hyppy olivat sitten enää juoksua. Olipa kiva tehdä kerrankin pitempää pätkää rataa :-)

Mimmi pääsi tänään Kirsille hierontaan kolmatta kertaa kuukauden välein. Eka kerrallahan Mimmin selkä oli Kirsin sanoin "kuin peltiä" ja käsittely sai sen takajalat tutisemaan ihan mielettömästi. Toka kerralla selkä oli jo parempi, mutta vieläkin käsittely sai neidin kiemurtelemaan kovasti ja Kirsi rentouttikin syviä lihaksi sähköimpulsseilla. Tänään Mimmi rentoutui jo selkääkin hierottaessa niin, että makoili sen kummemmin pitelemättä silmät ummessa ♥ Käytän vielä molemmat kerran hierottavana ennen joulua ja katsotaan sitten, miten pitkää taukoa tuolla neidillä voi käsittelyssä pitää.