Lapin luonto luo outoa taikaa...

Emännän lomaviikkoa on vietetty perinteiseen tapaan Levillä. Mimmille tämä on jo viides, Martille neljäs kerta Lapissa :-) Molemmat ovat kyllä tosi ihania reissukoiria, vaikkakaan Mara ei autoilusta kauheasti perusta. Se matkustikin suurimman osan vajaan 12 tunnin matkasta boksissa, mutta koska Mimmin boksi ei mahtunut autoon, neiti sai katsella maisemia repsikan sylistä :-) Mimmille se sopii mainiosti ja se istuukin ihan rauhallisesti aloillaan.

Perillä mökkimme sijaitsee Sirkkajärven rannalla, jossa on kiva juoksuttaa koiria. Tosin varuillaan saa olla, koska täällä on tosi paljon koiria, sekä paikallisia että lomalaisia. Ensivaroituksen saimme heti ekana loma-aamuna, kun lenkille lähtiessä mökin pihaan porhalsi kaksi cottonia. Mimmin otin heti syliin, mutta Maran annoin haistaa koiria. Toisen kanssa haistelu sujui häntää varovasti heiluttaen, mutta toisen kanssa karvat nousi pystyyn ja myös cotton murisi. Lopulta koirien isäntä juoksi hakemaan tyypit ja kertoikin molempien olevan uroksia, jotka "ovat tottuneet aina morjestamaan kaikkia"... No, toinen ainakin murisi Maralle siihen malliin, että välttämättä ei olisi turvallista morjestella.

Maralla Levin lomaan mahtuivat myös treffit, kun herra tapasi Petsukkalammen jäällä lappilaistuneen Ulpun. Ulpu on Martin tyttöystävä-Lunan sisko ja kovin olikin samantyyppinen neitokainen kuin Luna <3 Neiti komensi Maraa kovaäänisesti, mutta sehän herraa vain innosti ;-) Kaveruksilla oli kova vauhti päällä ja ilmeisen mukavaa :-D Vauhti oli jopa niin kova, että Mara heiti etuperin voltin hankeen. Onneksi ei osunut pää mihinkään kantoon...

Kivaa on ollut ja huomenna karavaani lähtee takaisin kotimaisemiin, jossa ilmeisesti odottaa melkoiset kurakelit näiden ihanien talvikelien jälkeen!
 

Mikä on liikaa?

Joskus on hyvä vaan olla. Meillä tuli pakollinen tauko harrastamiseen ja aktiiviseen liikkumiseen, kun Martti viikko sitten yski parina päivänä. Kennelyskää on ollut tosi paljon liikkeellä ja mm. Pro Caniksella ollut suoranainen epidemia harrastajien keskuudessa. Tiedä häntä, mistä taudin imuroimme: Pro Canikselta, agikisoista vai tien varsilta. Yhtä kaikki, Martti yski yhtenä yönä tosi ikävästi ja sitä seuraavana päivänä kohtauksittain innostuessaan. Mimmi ei onneksi ole yskinyt kertaakaan.

Vaikka köhä näyttää jääneen meillä vähäiseksi (peukut pystyssä edelleen!), ollaan pidetty lenkit ihan miniremmilenkkeinä ja keskitytty lähinnä lepäilyyn. Eivätkä koirat tunnu pistävän ollenkaan pahakseen :-) Eivät rieku tai tee mitään pahojaan, kerjää leikkimään tms., nauttivat vaan olostaan sohvalla ♥

Treeneistä täytyy pitää oireiden loputtua parin viikon tauko, mutta meillä tauko venyy Levin reissun takia kolmeen viikkoon. Luulen, että tämä pakollinen tauko tuli ihan hyvään saumaan. Välillä olen pohtinut, ollaanko me Martin kanssa kisattu liiankin ahkeraan elokuisen kisauramme aloituksen jälkeen, kun kisoja on ollut lähes kerran kuussa. Tiedän, että monet kisaavat PAAALJON tiuhemmin, mutta silti asia mietityttää. Martti on kuitenkin vasta 3-vuotias eli nuori koira. Jos se olisi ison rodun edustaja, se olisi vielä ihan vauva. Mutta pienet terrierit starttaavat monesti kisauransa jo parivuotiaina, jopa aiemmin. Ja kisaavat tosi paljon.

Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa puhuttu paljon koiraharrastuksista, niiden stressaavuudesta (mm.täällä) ja siitä, miten tärkeää olisi rytmittää aktiivinenkin harrastaminen vuosittain harjoittelu-, kilpailu- ja  lepokauteen (esim. täällä). Itse en koe stressaantuneeni agilitystä enkä usko Martinkaan niin tehneen. Uskon ja toivon harrastuksen olevan meille edelleenkin vain kiva yhteinen "juttu", jossa tärkeintä on yhdessä tekeminen. Stressiherkkänä ihmisenä uskon, että tuntisin oireet, mikäli agilityharrastus minulle sellaista aiheuttaisi. Mutta osaanko lukea koiraani oikein? Mielestäni Martti ei stressaannu agilitystä, kisoistakaan. Toki kisapäivät ovat koiralle raskaita ja niiden jälkeen Marttikin on normaalia väsyneempi - ja saa levätä.

Pitäisikö kuitenkin tietoisesti pitää pitempiä taukoja kisaamisessa? Helposti kilpaileminen vie mennessään varsinkin, kun tulee menestystä. Sitä alkaa janota lisää ja täyttää kisakalenteria. Onko yhdet kisat kuukaudessa liikaa? Ehkä se riippuu koirakosta - toiselle on ja toiselle ei? Vaikeita kysymyksiä... Joka tapauksessa yritän osata rytmittää jatkossa paremmin tuota harjoittelu-kilpailu-lepo -jatkumoa. Nyt meillä on siis ainakin kuukauden totaalinen lepokausi, mikä tekee varmasti kaikille hyvää :-)

Rentoa viikonloppua!

LUVAa pukkas

Eilen olimme Maran kanssa TAMSKin helmikisoissa kaikilla kolmella radalla. Tuomarina kakkosilla oli Anders Virtanen, jonka radoilla viime kesänä aloitimme virallisen kisauramme. Ekaa kertaa meillä oli päivän ekana starttina hyppäri, joka vaikutti ensi näkemältä aika kimurantilta. Siinä oli myös ihan sama muuri-kepit -yhdistelmä, jolta viime kisoissa tuli vitonen Maran liukastuttua kepeille tulossa. Niinpä päätin ottaa ko. kohdan tosi tarkasti. Muitakin vaaran paikkoja radalla oli, mutta yllätysyllätys: tulos oli 0 miinusaikaa -8,16 ja meidän eka LUVA kakkosissa! Lisäbonuksena me oltiin kakkosissa ylipäätään ainoat nollan tekijät ko. hyppärillä, jes!!

Toka rata oli agirata, jolta tulikin jymy-yllätys: nollavoitto ja toinen LUVAmme kakkosissa! En meinannut oikein todeksi uskoakaan, mutta tosi hienosti Martti kyllä puksutti <3 Ja muuten päivän kaikilla kolmella radalla ei mitään ongelmia enää kepeillä - ohjauspuolesta riippumatta. WAU!

Kolmas rata vaikutti rataantutustuttaessa oikeastaan A-rataa kivemmalta, vaikka siinä olikin heti alussa hankala vienti 2. hypylle ja edelleen muurille. Itsellä oli jo kuitenkin keskittyminen sen verran herpaantunut, että mokasin Martin suorituksen plokkaamalla 2. hypyn niin, ettei jätkällä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä se väärästä suunnasta :-( Koska hyllyn jälkeen ajatus oli jo muutenkin herpaantunut, niin vielä tuli kielto putkelta, mutta sen jälkeen (yhtä riman pudotusta lukuun ottamatta) loppurata meni ihan kivasti. Oikeastaan olin tyytyväinen, ettei sitä kolmatta LUVAa nyt sentään tullut, olisi ollut aika shokkihoitoa "joutua" jo tässä vaiheessa kolmosiin :-D

En voi liikaa kehua Marttia, niin ihanan kuuliainen agilitykaveri se on. Jos vaan itse olisin nopeampi, niin meidän ajatkin paranisivat entisestään. Martti menee juuri niin kuin sitä ohjaa eikä tee omia ratkaisujaan - puolensa ja puolensa siinäkin. Mulle sopii silti paremmin tällainen nöyrä kaveri, kuin kuuma hökäle, joka sinkoilisi pitkin kenttää ja jonka kanssa pitäisi koko ajan olla sata lasissa :-)

Mimmi on jäänyt näissä agilitybloggauksissa valitettavasti vähän kuin taka-alalle, mutta ei neiti sentään mitenkään syrjässä kotona ole <3 Koitin nyppiä sitä hiukan, kun karvankasvu on iän myötä vilkastunut ihan mahdottomaksi. Homma ei kuitenkaan meinaa enää sujua ja Riitan kanssa sovittiinkin, että kesätukka neidille vedetään koneella :-)

Säät eivät tänä talvena ole suosineet ja näyttää siltä, että tänään meillä ollaan ihan sohvaperunoina <3

Mukavaa sunnuntaita, säästä huolimatta!

Kepillä vauhtia!

Kävimme tällä viikolla pitkästä aikaa Martin kanssa Pro Caniksella agilitytreeneissä. Päivän rata oli tällainen 23 esteen kiva juoksentelu, jossa oli paljon taaksevientejä ja muuten aika simppeliä etenemistä.

Aluksi tehtiin pätkää keinulle asti eli 18. esteelle aika mukavasti. Toki sain noottia 2. hypyn takana tekemästäni valssista väärään suuntaan, koiran kadottamisesta 5. putken jälkeen persjätössä ennen hyppyä jne, mutta suht sujuvaa oli meno. Lopulta sain valssinkin sujumaan oikein eli kohti 3. putken suuta. Kepeillä himmasin liikaa eli tapani mukaan sipsuttelin keppien vieressä Martin tahtiin ja sitten tulikin kiire taakseviennille hypyllä. Marko tuli lopulta hyppyriman kanssa perässäni ja uhkasi läimäistä sillä, jos en mene tarpeeksi lujaa :-) Ja uskottava se on: vaikka mamma juoksi vähintään 2 keppiväliä Martin edellä, se teki kepit loppuun asti! Näin ehdin tietysti myös ohjaamaan paremmin taakseviennin ja vastakäännöksen keinulle. Avot!

Hiki tuli, mutta oli kyllä taas tosi rakentavaa saada Markon neuvoja. Kyllä me kehujakin saatiin, mutta myös paaljon opittavaa. Pitää muistaa seurata katseella KOIRAN LINJAA, ei seuraavaa estettä. Pitää muistaa pitää kontakti koiraan EIKÄ HUKATA koiraa jonnekin taaksensa. Pitää muistaa antaa koiralle tilaa eikä blokata sen linjaa juoksemalla itse kohti esteitä… Ja pitää muistaa EDETÄ eikä jäädä odottelemaan, että koskas se koira tulee putkesta tai koskas se laskeutuu hypyltä maahan. Hyviä neuvoja kaikki, kunhan vaan muistaisi ne aina käytännössä! Ai niin, ja taaksevienneissä jaloilla kyykkäys eli ohjaus, ei käsillä ;-)

Etenkin toi eteneminen on mulle vaikeaa, koska tapani on varmistella Martin suorituksia hyvin läheltä ja saatella sitä esteille. Ehkä Marttikin on liian tottunut siihen, että mamma on koko ajan lähellä. Mutta ihan hyvin voisin itse edetä nopeammin, jolloin ehtisin paremmin ohjatakin sitä tiukoissa paikoissa. Pitää vaan LUOTTAA siihen koiraan ja pistellä menemään :-)

Nähtiin treeneissä myös ihana kääpiövillis Ilona, jonka kanssa aikanaan 3 vuotta sitten agilityn Pro Caniksella aloitimmekin. Martti oli ihan täpinöissään Ilonan nähdessään, mutta valitettavasti neiti ei oikein enää pahemmin välittänyt Maran seurasta :-)

Ystäville ♥

Kuvassa Mimmin bestis forever: rottweiler Eetu, Martin 1. ja ehkä rakkain tyttöystävä Luna, "kasvattisisko" Armi, naapurintyttö Sofie ja Mimmin satunnainen tuttava kultsu Wäinö ♥

Ihanaa Ystävänpäivää!

Pomppaa päälle ja salvaa tassuihin!

Kovimmalla pakkasella Martti ulkoili Mimmin uudessa ToppaPompassa, joka on osoittautunut hintansa arvoiseksi ostokseksi. Mimmin koko on kuitenkin herran rintakehälle liian pieni eikä takki suojaa tarpeeksi hyvin.

Niinpä tilasin herralle oman miehekkäämmän värisen ja kokoa isomman Pompan ja se vaikuttaisi olevan oikein sopiva.

Pompassa on monta hyvää ominaisuutta: suojaava takaosa, ei jalkalenkkejä, korkea suojaava kaulus, hihnanreikä niskassa, suojaava mahakappale, ei-niin-kutittava teddyvuori - vain muutamia mainitakseni. Etenkin Mimmi-herkkistä kutittaa monien toppamantteleiden fleecevuori, mutta Pompan teddy ei aiheuta lainkaan samanlaista kieriskelyä lenkillä.

Me voimme suositella Pomppaa :-)

Toinen uusi talvituttavuus on Winterpad-tassuvoide, jota olen nyt pakkasilla käyttänyt molemmilla. Vielä en pysty sanomaan, olisiko se auttanut Martin tassupunoitukseen, mutta tuskinpa siitä haittaakaan on ollut. Mimmikään ei ole pahemmin tassuja lenkillä nostellut, kun ne on rasvattu ennen ulkoilua. Tätä kai rekikoirillakin käytetään, joten josko se olisi jonkinlainen lämpöeristekin :-)

Nautitaan talvesta!

Talven parhautta

Ihanat aurinkoiset talvipäivät ovat parhautta <3 Kovalla pakkasella lenkit tosin ovat lyhyitä, mutta sitäkin piristävämpiä. Maalla lenkkeiltiin järven jäällä näin ihanassa talvisäässä.

Viime viikolla Maralla oli tän talven ekat jäätreffit Sofien kanssa <3

Toivotaan, että nämä ihanat säät jatkuvat!