torstai 23. heinäkuuta 2015

Tuplanollat kotikisoista

Mökkeilyn lomassa kävimme Martin kanssa starttaamassa omissa kotikisoissa Mutalassa kahdella agiradalla ja yhdellä hypärillä. Tuomarina oli oma koutsimme Johanna Wüthrich. Pessimisti ei pettynyt, sillä tuloksena oli tuplanollat agiradoilta ja hyppäriltäkin "melkein nolla", paitsi viimeisen hypyn rima putosi :-) 

Mara käyttäytyi joka radan lähdössä ihan kummallisesti, joten odotusarvot eivät kovin korkealla olleet. Ilmeisesti märässä hiekassa oli rutkasti ihanien neitosten hajuja eikä jätkää olisi emännän paikallaanolokäskyt tai kontaktin hakemiset lähdössä voineet vähempää kiinnostaa. Niinpä eka radalla tuli "lentävä lähtö" siinä samassa, kun sain jätkään jonkinlaisen kontaktin, mutta rata olikin sitten jouhevaa menoa ja tulos meille kovin harvinainen: nolla, aika -7,71 ja sijoitus 6.


Tässä rata, kiitos jälleen luottokuvaaja Annalle ratojen videoinnista! 


B-agirata alkoi samanlaisessa lähtökeskustelussa kuin ensimmäinenkin, mutta jälleen itse rata sujui mallikkaasti, joten tuloksena nolla, aika -7,64 ja sijoitus jälleen 6.




Illan viimeinen rata oli hyppäri ja sinne ei noiden tuplanollien jälkeen ollut enää minkäänlaisia paineita. Oltiin Martin kanssa molemmat jo aika väsyneitä eikä rataantutustumisen jälkeen ollut oikein minkäänlaista käsitystä, miten rata menee. Ohjaus oli todellä kökköä, Mara teki isoja kaaria ja itse olin myöhässä jokaisessa valssauksessa. Kaikesta huolimatta triplanolla oli enemmän kuin lähellä ja itse asiassa luulinkin meidän saaneen yliaikanollan, mutta viimeinen rima sittenkin tipahti. Tällä kertaa se ei kyllä johtunut ohjauskäden laskusta hypyn päällä, mutta ehkä Maralle tuli kiire perääni ja sen takia hyppäsi vähän huolimattomasti. Joka tapauksessa ihan mahtava 5 virhettä ja aikakin meni jokusen kymmenyksen alle ihanneajan.


Eli uramme parhaat kisat ja ihan mieletön flow niiden jälkeen. Martti oli (haisteluista huolimatta) ihan super ja vauhtikin meille poikkeuksellisen hyvää ♥ Tästä on hyvä jatkaa! Tuloslapuissa oli hauskoja kommentteja tutulta tuomarinsihteeri Annulta, jonka kautta nähtävästi Maran tyttöystävät Sofie ja Serekin olivat välittäneet jätkälle terveisiä ;-)


Lomaa on vielä hitunen jäljellä ja vaikka sääennuste ei hyvää lupaa, laumamme jatkaa vielä hetken mökkeilyä näissä maisemissa ♥

 
 

4 kommenttia:

  1. Voi että, niin hyvä mieli teidän puolesta! Mahtavaa katsottavaa, kun homma toimii ja samaa vauhtia kiidätte kentällä :) Luottokuvaajan käsi oli jälleen muuta, kun vakaa, kun piti tyynnytellä vieressä poukkoilevaa Nemoa :P Niin ja videot tulee välillä jäljessä, kun katsoin teidän rataa ohi kameran, näkee paremmin meinaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Eihän tässä mitään elokuvalaatua haetakaan, mutta kiva nähdä ne omat virheet, kun ei oikein pysty ilman kuvaa hahmottamaan. Tsemppiä teillekin taas tuleviin kisoihin, pienestä ne tulokset on aina kiinni!

      Poista
  2. Upeeta!! Kiva nähdä teitin ratoja edes näin netin kautta, kun en ole vieläkään ehtinyt livenä näkemään :(. Ehkä joku päivä.
    Terkkuja
    Kasvis-Mamma ja Armi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja takaisin! Täällä kotikonnuillahan me vallan kisaillaan, joten kyllä meitä pääsee näkemään helposti livenäkin ;-)

      Poista