Viime viikolla YLÖKKin treeneissä kaikki meni ns. "putkeen", Martti oli siis aivan loistava ja tehtiin hienosti rata, jossa oli puomi, A ja kepit \0/ Wyffe-koutsikin sanoi, että meillä alkaa olla "paketti kasassa" eli eikun möllikisoihin kokeilemaan :-) Harmi, ettei päästä oman seuran epiksiin Itsenäisyyspäivänä, mutta ehkäpä sitten heti alkuvuodesta?
Tänään tunnelma oli haikea Procaniksella, sillä olimme tällä erää viimeistä kertaa Mouhijärvellä treenaamassa. Koutsi on ollut mahtava ja treenikamut ihan parhaita tämän 1,5 vuotta, jonka olemme säännöllisesti lähes viikottain siellä treenanneet. Tauko tekee kuitenkin uskoakseni hyvää sekä mulle että Martille eikä agility kuitenkaan tähän lopu, sillä jatkamme edelleen viikottaista treenaamista YLÖKKillä :-)
Tässä koko 1,5 vuotta meidän kanssa samassa ryhmässä treenannut Ilona-kääpiövillakoira, josta ehti tulla Martille todella tärkeä Ystävä ♥
Tämän syksyn ajan kanssamme treenasi myös Timo-bordercollie (usko tai älä ;-), joka puolestaan oli kovin ihastunut Marttiin ;-)
Rata oli tänään aika vauhdikas, mutta sisälsi paljon takaakiertoja, päältäjuoksua, valssausta, pakkovalssia ym. Vaudikas tulo putkesta kahdelle hypylle, jotka piti tehdä päätäjuoksuna, oli meille haastava. Ekan hypyn Martti tuli hienosti, mutta toisen hypyn kanssa jouduttiin säätämään kauan. Oikeastaan vasta, kun käännettiin takimmaista kannatintolppaa vähän vinottain, hyppäsi Martti sen oikeaan suuntaan eli minusta poispäin. Meitä ei todellakaan päästetty vikoissa treeneissä helpolla ja emännällä hiki valui :-D Varmaa on, että Procanikselle vielä palaamme, ainakin yksäreiden muodossa ellei sitten valmennusryhmässä!
 |
| Koiraa pakoon? |
 |
| Emäntä koittaa kuunnella koutsin ohjeita, Martti seuraa tarkkana ku porkkana :-) |
 |
| Herra hyppää |
 |
| Mihkä sitte? |
Loppuun muutama kuva meidän joulukorttikuvaussessiosta, jonka lopputuloksena sentään joku kelvollinenkin otos saatiin aikaan :-D
 |
| Tontut ♥♥ |
 |
| Katseet pois kamerasta ja tonttulakki niskassa :-) |
Voi, mitä liitämisen riemua! Hienoa Martti! Otatte tosiaan lisätreeniä silloin tällöin Mouhijärvellä, niin ei tule liian suuri ikävä :) Ihana tuo Ilona... ja tietty tontut ;) <3
VastaaPoistaJoo, jätkä on aina ihan liekeissä teeneissä :-D Kyllä meidän ryhmä oli tosi ihana, etenkin juuri Ilona ♥ Ja meidän tontut on kyllä (ainakin kotioloissa) ihquja ♥♥
PoistaVoi että miten hauskoja noi joulukuvat! :'D Ihanat koirulit! Ja tonttulakki niskassa...heh. Mistä toi Mimmin überhieno kaulus on?
VastaaPoistaVoi kiitos Senni :-) Mimmin hieno joulukauluri on vuosien takaa muistaakseni Hämeenkyrön Mustista ja Mirristä. Martille olen koittanut vastaavaa löytää, mutta mistään en ole yhtä hienoa löytänyt. Tarvis varmaan askarrella itse, tuo on paksusta huovasta. Mukavaa Joulun odotusta teille!
Poista