Oikein ihanaa vuotta 2015 sinulle, joka eksyit blogiimme!
Kovin olen harvakseltaan viime aikoina tänne kirjoitellut ja voisinkin tehdä nyt uudenvuodenlupauksen päivitellä kuulumisia hieman tiheämmin.
Mitään virallista lupauslistaa en enää viime vuosina ole koirarintamallakaan tehnyt, mutta tässä voisi nyt tehdä pienen katsauksen menneeseen vuoteen ja samalla lyhyesti miettiä jo kuluvaa vuotta 2015.
Mimmin vuosi 2014
- Mimmiltä leikattiin pieni, onneksi hyvänlaatuinen, kasvain jalasta alkukesästä. Takapakista (tikkien irti repiminen) huolimatta neiti toipui operaatiosta nopeasti
- Mimmi täytti 10 vuotta ♥ Ajoittaisia vatsavaivoja lukuun ottamatta Mimmi voi oikein hyvin!
- Mimmin kanssa osallistuttiin rally-tokon alkeiskurssille :-) Neidissä olisi kyllä potentiaalia, mutta ryhmässä käyttäytyminen ei ole ihan kunnossa ja sen takia tällaiset kurssit eivät ole kovin miellyttäviä.
- Mimmi ajeltiin ensimmäisen kerran eikä neitiä kiusata nyppimisellä jatkossakaan.
- Kirsi hieroi Mimmiä n. 2 kk välein.
- Mimmin bestis pääsi koirien taivaaseen :'(
- treenasimme edelleen agilityä tutussa YLÖKK-ryhmässä Johannan koutsattavana. Taisimme käydä vain kerran irtotunnilla ProCaniksella.
- osallistuimme Martin kanssa 9 agilitykisoihin
- 2. luokassa 8 starttia: 3 nollaa, 1 x 5 vp, 1 x 10 vp, 1 x 15 vp ja 2 x HYL
- starttasimme huhtikuussa ekan kerran kolmossissa, ja heti eka kisoissa nollarata, joka jäikin sitten toistaiseksi ainokaiseksi nollaksi kolmosissa...
- 3. luokassa 14 starttia: 1 nolla, 3 x 5 vp, 1 x 10 vp, 1 x 12,40 vp, 8 x HYL
- Martilla pientä kremppaa
- ensin kesälomalla jalan ihottuma paheni ja sen jälkeen häntä alkoi oirehtia märkivällä ihottumalla
- allergiatestissä todettiin pölypunkki- ja varastopunkkiallergia. Ei kuitenkaan lähdetty vielä siedätys- tm. hoitoon
- loppusyksystä silmätulehdus
- Kirsi hieroi Marttia n. 3 kk välein, mutta loppuvuodesta alaselän jumien takia hierontaväli lyhentyi 2 kk:een
- TERVEYTTÄ. Sekä koirien, että omaa tietenkin. Vuosi on alkanut Martilla jälleen pienen ihovaivan kanssa ja näyttääkin siltä, että ne ovat osa herran elämää nyt ja jatkossakin. Onneksi olen oppinut jo sen, että sääli on sairautta eli heti, kun tulee pienikin nirhauma, jota herra nuolee, laitetaan tötterö päähän. Se on ainoa keino estää pienestä vaivasta alkavaa massiivisempaa ihotulehdusta. Viime vuonna jouduimme pitämään doping-taukoja antibioottien takia pariinkin otteeseen, tänä vuonna en haluaisi Martin elimistöä antibiootein rasittaa ollenkaan. Tietenkin Mimmin terveys on vähintään yhtä tärkeää, täyttäähän Mimpsu jo 11! Toivon sydämestäni, että mummeli saa elää tämänkin vuoden mahdollisimman tervettä elämää ja ettei sille vieläkään tarvisi aloittaa mitään pysyviä reseptilääkityksiä.
- Harrastusrintamalla yritän aktivoitua Mimminkin kanssa. Vaikka emme millekään kursseille osallistuisikaan, haluaisin ihan Mimmin mielenvirkistyksen takia käydä sen kanssa vapaaharkkaamassa vaikkapa rally-tokoliikkeitä.
- Muutenkin lisää kahdenkeskistä laatuaikaa, etenkin Mimmin kanssa ♥ Martin kanssa sitä laatuaikaa tulee treeneissä ja kisoissa, mutta Mimmin kanssa nämä hetket ovat jääneet vähiin. Enemmän siis tänä vuonna tyttöjen iltoja :-)
- Martin kanssa tiiviimpää kisaamista. Alkuvuosi menee nyt erinäisten reissujen ja pitämämme agilitytauon takia vähin kisoin, mutta kesällä pitäisi kyllä startata vähintään yksissä kisoissa joka kuukausi. Tavoitteena tietysti päästä jälleen nollakantaan hyllyputken jälkeen.







