tiistai 28. lokakuuta 2014

Tokoa rallaten

Rally-tokon neljän kerran alkeiskurssi on nyt Mimmin kanssa käytynä. Viimeisestä kerrasta jäi tosi kiva fiilis, vaikken varsinaista rally-toko -kipinää kurssilla saanutkaan :-) Kun koirat tekivät hallissa yksittäin kokonaista rataa, pystyi Mimmikin keskittymään täysin kanssani tekemiseen eikä ottanut häiriötä toisista koirista. Ja silloinhan se on todellinen muru ja ihanan innostunut ja motivoitunut työkaveri, vai miltä näyttää <3


Lajina rally-toko on varmasti omiaan kehittämään yhteistyötä koiran kanssa, vaikkapa agilityä ajatellen. Toisaalta se soveltuu hyvin myös seniorikoirille, joiden kanssa ei enää harrasteta fyysisesti raskaita lajeja kuten agilityä tai tokoa. En tosiaan varsinaisesti innostunut lajista, mutta voisin kyllä kuvitella, että Mimmin kanssa mielenvirkistykseksi käydään joskus hallilla vapaaharkkaamassa kylttejä. Ja miksei Marakin voisi niitä kokeilla! Tänään koutsi näytti vielä lopuksi koiran takapään käyttöä kehittäviä liikkeitä, ne on ainakin otettava molemmille viikko-ohjelmaan!



Mitään höntsäilyä rally-toko ei toki tosiharrastuksena ole, sillä kyltit pitää suorittaa tismalleen oikein ja oikeassa paikassa. Kuten videoista näkee, namia kuluu harjoitellessa melkoisesti ainakin näin, kun ei ole juuri minkäänlaista tokopohjaa alla :-) Lisäksi meillä erityisen vaikeaa oli suoraan liikkeestä tehtävät jutut, kun Mimmi tarjoaa yleensä aina ensin istumista. Lajista kiinnostunut voi vaikkapa kotiharjoittelua varten printata kylttejä rally-tokoyhdistyksen sivuilta eli siitä vaan kokeilemaan :-)





 

2 kommenttia:

  1. Mimmi on kyllä iloisen näköinen menijä :) Varmasti oli tyttö innoissaan, kun sai laatu- ja aivotyöskentelyaikaa kanssasi! Harkitaan sitä jatkokurssia..? Mulla meni ohi noi takapäänkäyttö harjoitukset lopussa. Käydään niitä vaikka läpi joku kerta siivillä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mimmin mieliala on hyvin luettavissa sen hännästä, joka ei turhaan heilu <3 Jos jatkokurssi järkätään, niin voisihan sitä harkita... Ja temppukurssikin kuulosti kivalta :-)

      Katsotaan takapäänkäyttöä, kun seuraavan kerran treffataan!

      Poista