torstai 25. joulukuuta 2014

Ihanaa Joulua!


Joululoma maalla on sujunut mukavasti. Koirat saivat yhden joululahjoistaan jo ennen aattoa, kun kävimme Kirsillä. Tällä kertaa Mimmi oli rento, toisen lavan seutukaan ei ollut jumissa, kuten viimeksi. Maralla sen sijaan oli vähän jumitusta lannerangassa molemmin puolin, joten hierontaväli pysyy nyt 2 kk:ssa. Molemmat nauttivat hommasta poikkeuksellisesti, jopa Mimmi melkein nukkui koko operaation ajan <3 ja Martin Kirsi joutui ihan herättämään, kun jätkä vaan koisasi hieronnan päätyttyäkin :-)


Joulu on ollut Mimmille kaikki nämä vuodet kovin raskasta aikaa, sillä neiti RAKASTAA pakettien avaamista ;-) Se tietää aina, missä joululahjat ovat jemmattuna ja tänäkin vuonna koitti aina livahtaa vaatehuoneeseen, kun joku sattui jättämään oven auki :-) Kova odotus palkittiin, kun pukki toi molemmille kasan lahjoja :-) Martti sen sijaan ei koko hommasta oikein perusta ja se ei tainnut saada aaton aikana kuin yhden paketeistaan auki...






Paketeista paljastui vinkupötköt (joista Mimmi hajotti heti omansa), Orbilocin sininen ja punainen valo sekä iso kasa erilaisia herkkkuja. Lahjojen aukaisun jälkeen väsy voitti ja ainakin yksi mummo sammahti nopeasti <3


Jouluna saatiin näillekin leveyksille sentään reilu sentti lunta. Parempi sekin, kuin ei mitään! Myös Toppa-Pompat sai pitkästä aikaa kaivaa kaapista.



Kovin pitkää kinkunsulatusta ei kuitenkaan -10 asteen pakkasessa huvittanut tehdä ja Mimmi nauttikin talvisäästä mieluiten sisältä käsin ;-)


Mara jaksoi vähän kauemmin ulkona varsinkin, kun löytyi rakas joulukuusesta sahattu pala ;-)


Tämän kuvan myötä toivotamme kaikille lukijoille 

Oikein Rauhallista Joulun aikaa!


torstai 18. joulukuuta 2014

Kisarapsaa TAMSKin joulukisoista 14.12.

Syksyn kisakalenteri oli aika hiljainen erilaisten douppausten takia, mutta vuoden viimeisiin kisoihimme pääsimme osallistumaan! Starttasimme Maran kanssa viime sunnuntaina TAMSKin joulukisoissa kaikilla kolmella radalla, 2 agiradalla ja hypärillä. Eka radalla eli hypärillä tuomarina oli Esa Muotka, agiradoilla Arto Laitinen.

Hypäri oli, hmm, mielenkiintoinen. Radalla oli vain muutama hyppy ja kepit, puolet radasta koostui vierekkäin olleista, neljästä suorasta putkesta :-) joita sitten mentii sikin sokin päästä päähän. Rata meni meillä odotuksiin nähden tosi hyvin, hyllytys tapahtui kepeillä, jonne en onnistunut Maraa viemään, vaan jätkä suikkasi keppien takana olleeseen putkeen. Muuten kuitenkin sujuvaa menoa!


B-agirata meni meillä NIIN hyvin, mutta lopputuloksena oli kuitenkin vitonen, kun yksi rima putosi alas. Nähtävästi jätin Maran vähän yksin radan nurkassa olevalle hypylle ja jätkällä tuli liian kiire mamman perään - siinä hötäkässä rima sitten tipahti <3 Tulos kuitenkin tuli ja hieman miinusaikaakin, -3,38 s.


Kolmannella radalla olimme jo molemmat vähän väsyneitä. Radan alun vaikeat paikat suoritettiin kuitenkin sujuvasti ja hyllytys tapahtui hieman erikoisesti, kun Mara suikkasi hypyn jälkeen ihan pimeään putken päähän, kun olisi pitänyt mennä suoraan hypyn jälkeen olevaan putken päähän. En ole vielä keksinyt, mikä ohjauksessani mätti :-)


Eli ihan kiva päätös tämän vuoden kisoille. Huhtikuussa nousimme kolmosiin ja toukokuussa startattiin ekan kerra kolmosen radalla. Eka kisoissa tulikin sitten heti nollatulos, mutta sen jälkeen hyllyjä onkin sitten tullut moninkertaisesti aiempaan verrattuna :-) Nyt pidämme ainakin tammikuulle taukoa agilitystä, sekä treeneistä että kisoista ja katsotaan sitten mahdollisesti tammikuulla seuraavia startteja.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Adventin aikaa

Onpas vierähtänyt taas pitkä tauko edellisestä päivityksestä, pahoittelut! Tässä välissä meidän TSAUn kisat peruuntuivat, kun Martilla todettiin silmätulehdus ja antibioottitipat estivät kisoihin osallistumisen. Kylässä oltiin silti Outin ja Hertta-hoffin luona Ruskolla, kuten oli sovittukin.

Ihana Hertta-neiti, ikää  5 kk <3

Namin voimalla :-)

Vierailu ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä vaikka Martti ulkona leikki kauniisti Hertan kanssa, sisätiloissa se ei sietänyt neitiä oikeastaan ollenkaan eli Hertasta ei tullutkaan uutta tyttöystävää Maralle :-(


Häpeähäkissä ;-)

Ulkona leikkiessä yhteinen sävel löytyi onneksi helposti :-)

Ilmeellä ;-)
Ensimmäisen adventin kunniaksi meidän lauma vietti pitkästä aikaa yhdessä kokonaisen viikonlopun maalla. Sää ei kovin jouluinen ollut, mutta onneksi pakasti sen verran, ettei koko aikaa tarvinnut pestä tassuja!

Pose mökkirannassa

Seuraa!

Mimpsu-neiti <3
 

Joulukuusimetsällä



Viikonloppuna vietettiin myös Tampereen seudun parsonistien pikkujouluja mummolan lähellä Tuulensillan tallilla, jossa ohjelmassa oli issikoinnin lisäksi saunomista, herkuttelua sekä paljon puhetta parsoneista, samanhenkisten koiraihmisten kanssa :-) Koiria ei näihin bileisiin kuitenkaan päästetty ;-)

Nyt on enää alle kuukausi jouluun, joten 

Oikein Ihanaa Adventin aikaa kaikille lukijoille!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Hetken valkeus ja kisarapsa

Viime viikon lopulla oli hetken maassa ihana valkeus ja takapihalla sai leikkiä mielin määrin joutumatta tassupyykille. Hehkutetaan hetki tätä ihanuutta nykyisen kuran ja vesitihkun keskellä :-)






Viime viikolla Martti kohtasi myös pitkästä aikaa Lunan metsätreffien merkeissä :-) Nämä kaverukset tapaavat melko harvoin, mutta sitäkin vauhdikkaammin ;-) Martti on Lunan vauhdissa ihan altavastaajana, mutta koska on niin kovin ihastunut neitiin, niin koittaa toki pysyä perässä. Metsätreffit kaverin kanssa on ihan parhautta, niitä lisää!

Lauantaina suunnattiin sitten Annan ja Nemon kanssa Janakkalaan kromfohrländeriyhdistyksen järjestämiin agilitykisoihin. Nousimme vastaavissa kisoissa viime syksynä kakkosiin Martin kanssa ja niinpä käytin nyt silloin saadut lahjakortit ilmoittautumiseen. Tulosta lähdimme hakemaan ja sen saimme, ja vaikkei erityisen kaunista ja nopeaa, niin tulos kuitenkin. Sijoitus B-radalla 8/36 (10 vp ja yliaikaa 2,40), kun vain 9 koirakkoa ylipäänsä sai tuloksen!

Tässä tuo rata, jossa pituuden jälkeinen hypyn ohitus mun tyhmän ohjauspuolivalinnan ja kökön ohjauksen syytä ja eiköhän tuo okserin rima pudonnut taas meikän kädenlaskun takia. Kepit meni kuitenkin tällä kertaa tosi hienosti, mistä olen erityisen iloinen :-)


Toka rata oli myös agilityrata. En edes osannut ajatella, että Mara suikkaisi eka hypyn jälkeen A:n alla olevaan putkeen, jonka suu tosin oli houkuttelevasti A:n ylösmenon vieressä, mutta sinnehän se kosahti! Tehtiin kuitenkin hyllyrata loppuun ja kokeilin okserin jälkeen vaikeaa keppikulmaa niistolla ja se onnistui :-D Muitakin virheitä tuon hyllyvirheen lisäksi radalla tuli, mutta keppionnistuminen oli silti päällimmäinen fiilis radan jälkeen. Ja taas tuli lisämotivaatiota ilmota seuraaviin kisoihin!


 Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Tokoa rallaten

Rally-tokon neljän kerran alkeiskurssi on nyt Mimmin kanssa käytynä. Viimeisestä kerrasta jäi tosi kiva fiilis, vaikken varsinaista rally-toko -kipinää kurssilla saanutkaan :-) Kun koirat tekivät hallissa yksittäin kokonaista rataa, pystyi Mimmikin keskittymään täysin kanssani tekemiseen eikä ottanut häiriötä toisista koirista. Ja silloinhan se on todellinen muru ja ihanan innostunut ja motivoitunut työkaveri, vai miltä näyttää <3


Lajina rally-toko on varmasti omiaan kehittämään yhteistyötä koiran kanssa, vaikkapa agilityä ajatellen. Toisaalta se soveltuu hyvin myös seniorikoirille, joiden kanssa ei enää harrasteta fyysisesti raskaita lajeja kuten agilityä tai tokoa. En tosiaan varsinaisesti innostunut lajista, mutta voisin kyllä kuvitella, että Mimmin kanssa mielenvirkistykseksi käydään joskus hallilla vapaaharkkaamassa kylttejä. Ja miksei Marakin voisi niitä kokeilla! Tänään koutsi näytti vielä lopuksi koiran takapään käyttöä kehittäviä liikkeitä, ne on ainakin otettava molemmille viikko-ohjelmaan!



Mitään höntsäilyä rally-toko ei toki tosiharrastuksena ole, sillä kyltit pitää suorittaa tismalleen oikein ja oikeassa paikassa. Kuten videoista näkee, namia kuluu harjoitellessa melkoisesti ainakin näin, kun ei ole juuri minkäänlaista tokopohjaa alla :-) Lisäksi meillä erityisen vaikeaa oli suoraan liikkeestä tehtävät jutut, kun Mimmi tarjoaa yleensä aina ensin istumista. Lajista kiinnostunut voi vaikkapa kotiharjoittelua varten printata kylttejä rally-tokoyhdistyksen sivuilta eli siitä vaan kokeilemaan :-)





 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Triplahyllyt plakkariin

Dopingvaroajan takia kisatauko Martin kanssa venyi reiluun kahteen kuukauteen ja katkesi nyt lauantaina TAMSKin kisoissa Sääksjärvellä. Viimeistelytreenit torstaina eivät menneet ns. putkeen ja kisastartit jännittivätkin taas aika tavalla. Starttasimme kaikilla kolmella Reetta Mäkelän tuomaroimalla agiradalla ja kaikilta tuloksena oli hylly.


Olisi kiva saada ratapiirustukset talteen, mutta ainakaan vielä niitä ei tuomarin sivuilta löydy. Ehkäpä jossain vaiheessa. Radat oli kyllä tosi kivat eivätkä tuntuneet mitenkään mahdottomilta, vaikka kaikissa omat kikkansa olikin. 

A-radalta meille tuli ensin vitonen kepeiltä, joille Mara lähti väärältä puolelta sisään. Sen jälkeen tulikin sitten nopeasti hylly, kun keppien jälkeen oli pituus ja siitä Mara ehti edelleni ja suikkasi väärään päähän putkea. Loppurata kuitenkin puhtaasti mukavaa menoa.

B-radalla järkkäsin meille itse hyllyn, kun Mara teki keppien lopussa "jotain" eli joko se meni kaksi keppiä kerralla tai sitten tuli tokavikasta ulos, en ole ihan varma. Joka tapauksessa en ottanut keppejä uusiksi, vaan jatkoimme rataa ja siitä tuli siis hylätty. Loppurata tälläkin kertaa meni ihan suht mallikkaasti.

C-radalla hylly tulikin jo 6 esteellä, kun 5 hypyltä olisi pitänyt vetää koira n. 90 astetta oikealla olevalle hypylle ja ansana oli putki suoraan kutsuvasti 5 hypyn alastulolta. En ehtinyt kissaa sanoa, kun Mara suikkasi putkeen. Loppurata ei tällä kertaa mennyt nätisti, sillä tokavika renkaastakin Mara hyppäsi sivusta. Kepit tosin tällä radalla meni hienosti, mistä jäi hyvä fiilis. No, hylly anyway.


Tulipahan taas todettua, että kyllä kolmosissa taso on ihan eri luokkaa kuin kakkosissa. Ykkösissä ja kakkosissa taidettiin saada yhteensä 2 radalta hylätty, nyt kolmosissa nämä olivat toiset kisat peräkkäin, joissa on tullut pelkkiä hyllyjä... Ei me toki tästä  lannistuta, uutta yritystä olisi heti parin viikon päästä Janakkalassa, jossa on kylläkin tarjolla vain kaksi rataa. Ja treeneissä pitää vaan alkaa ottaa vaikeampia juttuja, ainakin nuo keppikulmat olivat meille tosi haasteellisia, mm. keinulta ja muurilta tulo avokulmassa kepeille. Myös tiukat ohjauskuviot on mulle vaikeita, niitäkin pitää vaan alkaa jankata!

Mimmin kanssa ei tällä viikolla käyty rally-tokossa, kun emäntä oli univajeen takia ihan zombie tiistaina. Toissa kerralla, jonne edellisen postauksen mukaisesti olin vähän nihkeänä lähdössä, oli sen sijaan oikein kivaa :-) Tehtiin pientä radanpätkää yksittäin ja Mimpsu oli ihan into piukeena, häntä vaan heilui <3 Kaveri otti siitä videota, mutta valitettavasti en saa ladattua sitä tänne. Täytyy toivoa, että joskus onnistuu, oli meinaan niin suloinen näky tuo mummeli <3 Tällä viikolla onkin sitten alkeiskurssin viimeinen kerta ja sinne toki ollaan menossa!



Ja loppuun vielä päivitys viime hieronnasta eli Mimmillä ei jumeja, mutta Martilla poikkeuksellisesti vasemmalla lonkan seutuvilla jokin hermopinne, jonka Kirsi onneksi sai avattua. Tämä kuitenkin meinaa nyt sitä, että herran hierontaväli lyhenee nykyisestä 4 kk:sta kahteen eli vielä ennen joulua pääsevät molemmat käsittelyyn. Kirsi myös huomautti Maran "pöhöydestä" ja sille on nyt kyllä koitettu tehdä jotain. Olen lisännyt entistä enemmän kasvissosetta sen ruokaan ja vähentänyt ruoka-annosten kokoa. Mielestäni jätkä on vähän hoikistunutkin, mutta se pitäisi vielä ehdottomasti saada juomaan enemmän. Kaikkea on kokeiltu: tonnikalavettä, kissanruokavettä, lihavettä, FigDog-jauheita, piimävettä... Jätkä ei vaan juo muuta kuin vähän silloin, kun on jano eli noin kerran päivässä :-) Mimmi on aina ollut hyvä juomaan, joten en oikein tiedä, mitä tuolle pitäisi tehdä. Luulisi, että koira juo, kun on jano, kai nekin yksilöitä ovat tässäkin suhteessa?

maanantai 13. lokakuuta 2014

Terveiden paperit ♥

Tänään oli koirilla terveystarkastus Hasselissa Riitta-lääkärin luona. Martilla vanhenivat kaikki rokotukset juurikin tänään ja Mimmilläkin olisi tullut pian vuosi kennelyskäpiikistä, joten mentiin nyt sitten kesällä (valitettavankin) tutuksi tulleen Riitan luokse piikeille. Vaaka näytti molemmille hieman liian isoja lukemia: Mimmi painoi reilut 8,5 kg ja Martti reilut 11,5 kg... Molemmilla kuitenkin vain n. puoli kiloa lisää vuoden takaiseen, tosin silloin käytiin eri lääkärissä ja eri vaa'alla...


Turhan tuhtia kuntoa lukuunottamatta molemmat olivat oikein hyvässä kunnossa, sydämet sykkivät voimakkaan tasaisesti ja hampaatkin olivat siistit :-) Juteltiin lääkärin kanssa myös Martin allergiatestin tuloksista, joita ehkä hieman kyseenalaistinkin. Lääkäri oli kanssani samoilla linjoilla siinä, että jos Martin oireet pysyvät satunnaisina ja suht lievinä tai esiintyvät selkeästi vain tiettyyn vuodenaikaan, ei siedätyshoidolle välttämättä ole mitään tarvetta. Mutta sinänsä mietona hoitokeinona se on hyvä pitää mielessä, jos oireilut jatkuvasti uusiutuvat.

Mimmin kanssa aloitettiin viime viikolla rally-tokon alkeiskurssi ja se meni oikeastaan melko lailla kuten etukäteen kuvittelinkin. Kaikki kuusi koirakkoa olivat yhtä aikaa pienessä hallissa tekemässä liikkeitä, joten sen voi arvata, mikä Mimmin keskittymiskyky oli ;-) Kuin ihmeen kaupalla sain sen kiinnostuksen pidettyä edes ajoittain itsessäni (=maksanpaloissa), eikä se rähissyt hulluna kuin muutaman kerran. Mutta meikällä valui tuskanhiki ja koko keskittymiskyky meni koiran hiljaisena pitämiseen, ei itse asiaan. Tunnin lopuksi koirakot tekivät yksitellen pienen radanpätkän ja menihän se nyt jotenkin. Tuli vaan mieleen, että ehkei tuo nyt Mimpsullekaan kovin kivaa laatuaikaa yhdessä ole, kun se stressaa niin hirveästi toisista koirista.

 
Sinänsä rally-toko on kyllä minusta melko lähellä tokoa ja siten "ei oikein mun juttu". Vaikkei se olekaan ihan yhtä totista vääntöä, niin kyllä tuossa kuitenkin melko kurinalaisesti toimitaan ja on paljon "hinkattavaa". Agility on selkeästi enempi mun juttu :-) Ehkä toisenlaisen koiran kanssa rauhallinen liikkeiden opiskelu voisi sujuakin, mutta ei tuon mummon kanssa - ainakaan toisten koirien kanssa porukassa <3 No, kurssi on vasta alussa ja fiilikset voi toki muuttua, joten melko avoimin mielin mennään huomenna toiselle kurssikerralle!

Pahoittelut kuvien laadusta, nyt oli vain tuoreita kännykkäkuvia!