sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Onnistuneet sunnuntaiaksat :-)


Tänään olikin mukava päivä :-) Anna ehdotti aamusta vapaaharkkatreffejä ja mikäs siinä, olinkin aikeissa mennä hallille joko tänään tai huomenna. Otin mukaan vain Martin, vaikka loppujen lopuksi Mimmikin olisi ihan hyvin voinut olla porukan jatkona. No, mennään neidin kanssa joku kerta sitten vuorostaan kaksin ♥



Maran kanssa tehtiin pari harjoitusta. Mentiin mm. piiiitkästä aikaa pussia, jonne jätkä sujahti erilaisilla tulokulmilla ihan kuin vettä vaan! Meillähän oli ongelmia pussin kanssa jossain vaiheessa Procaniksella ja YLÖKKillä ei ole hallilla tehty sitä kertaakaan. Tehtiin myös parin hypyn ja renkaan suoraa putkelle ja sitten jotain pientä kikkailua, takaakiertoa ja pakkovalssausta...

Hallille tultuamme päästettiin Luna ja Mara vähän rallattelemaan, kaveruksethan eivät olleet nähneet sitten viime syksyn! Meno oli entisenlaista, Martti on Lunasta edelleen ihan sekaisin ♥
Kaverukset harrastivat siinä sivussa hiihdon MM-kisojen innoittamina pariagilityä :-D Hypyt ja putket menivät peräkanaa vauhdilla, hienosti Luna sai jätkään vauhtia :-D



Kumpi hyppää eka?
Tehtiin Maran kanssa myös puomi-putki-kepit-hyppy -ympyrää, jossa pallo oli vikan hypyn takana palkkana. Kun jätkä näkee pallon, se tekee kepit TODELLA varmasti ja vauhdilla. Treeniä vaan, niin ehkä se joskus malttaa odottaa sitä palloa hiukan pidemmällekin...

Oli kiva saada kuviakin jätkän menosta, kiitos Annalle!
 KepiKepiKepiKepi...
 Ja mahtava loikka pallolle!
Kun tehdään, niin tehdään täysillä - on Martin motto! Kieli vyön alla mennään ;-)
Agility on molemmista hauskaa ♥

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kevään tuntua


Jaa että mitäs meille kuuluu? Eipä oikein ihmeempiä. Koirat oli maalla yhden viikonlopun, kun emäntä oli reissussa ja lumileikkejä sielläkin oli harrasteltu. Kotiuduttuaan Mimmin maha oli taas päivän huonona, veriripulia tuli useampaankin kertaan :-( Jälleen kerran Canikur Pro pasta oli pelastus ja seuraavana päivänä neiti oli taas iskussa :-) Enpä taida ikinä saada selvyyttä, mistä nuo veriripulit johtuvat, koska ruokinnasta en mitään poikkeavaa ole koskaan ripuloinnin syyksi löytänyt.

Martin kanssa meillä oli agissa tällä viikolla vapaaharkkaa, kun Wyffe ei päässyt meitä koutsaamaan. Paikalla olikin vain Martti, Aksu, Ykä, Jassi ja Nuga ja saatiin ihan kivasti treeniaikaa. Mä tein Maran kanssa neljä lyhyttä harjoitusta. Treenattiin hyppy-puomia pallolla, keppejä sekä hypyn kautta että ilman ja niin, että hyppy on keppien jälkeen. Tehtiin myös keinu-putki pätkää ja lopuksi höntsäiltiin pientä kieputusrataa :-)
Kepeillä yritin häivyttää etupalkkaa, mutta voih, miten vaikeaa se on! Kun palloa ei ole keppien takana, jätkä lähtee kepeille hienosti, pujottelee mahtavasti öbaut tokavikaan väliin, jossa se yhtäkkiä hokaa: "Missä on mun Pallo?" ja jättää loput pujottelematta :-/ Ei auta kepikepi -hokeminen, ei kehuminen hyvin edetessä, ei mikään. Lopuksi tein vielä niin, että laitoin hypyn ihan suoraan linjaan keppien jälkeen ja pallon sinne hypyn taakse - avot, nyt pelitti kepitkin! Treeniä, treeniä, treeniä...

Emännän niskat on ihan juntturassa ja sen takia on siirrytty lenkillä systeemiin, jossa Mara on juoksuvyössä kiinni ja Mimmi fleksissä. Marttihan vetää kuin hinaaja ja varmaan on osasyy niskojen jäykkyyteen. Mimmi sen sijaan kulkee yleensä fleksissäkin vähemmän vetäen, joten näin sujuu ihan jotenkuten.

Helpointa olisi tietysti tehdä metsälenkkejä irti, mutta näin talvella on hankala löytää metsäpaikkoja, joissa ei olisi latuja tai joiden läheisyyteen saisi auton parkkiin :-/


Onneksi omassa pihassa voi juosta ja leikkiä! Tässä vähän kuvakimaraa näistä touhuista.

Mimmi työnjohtajana, Martti työläisenä :-) Kyllä se pallo sieltä löytyi!

Ja juuri Se Pallo kiinnostaa tietenkin molempia...

Mimmi on niin kuvauksellinen ♥ Neidin päästä hiukan nypitty pahimpia harmaita, eikös ole aika nuorekas?

Hepulit!

Ja vielä tää nöpönenä lumiparrassaan ♥

torstai 14. helmikuuta 2013

♥ Hyvää Ystävänpäivää ♥


Iloista Ystävänpäivää kaikille lukijoille!

Mimpsu sai Ystävänpäivälahjansa eilen hieronnan merkeissä. Tällä kertaa neidin selkä ja etureidet olivat tosi hyvässä kunnossa eli ei mitään jumeja :-) Ihana uutinen ♥ Kuukauden päästä hierotaan sitten molemmat vielä ennen Levin reissua. On sitten vetreät lihakset kökkiä autossa koko pitkä matka... Martin Ystävänpäivälahja lienee tän illan agitreenit, toivottavasti Serekin on paikalla ;-)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Jätkä liekeissä!

Agility ei todellakaan ole tylsä laji! Viime viikon treenien jälkeen mieli oli vähän maassa, mutta tällä viikolla treeneissä oli taas tosi mukavaa menoa. Teemana oli edelleen takaaleikkaukset eikä ne ihan sujuvasti nytkään menneet kolmen hypyn pätkällä, mutta saatiin onnistunutkin suoritus. Sitten tehtiin radanpätkää, jossa oli mukana A ja sitten vielä pätkää, jossa oli keinu ja A. Martti tekee keinun kyllä tosi hienosti ♥ ja A:n alastulokontakti menee sillä paaljon paremmin kuin puomilla! Vähän piti tietysti taas edistää, mutta palautus alastulolle ja sitten taas odotettiin kivasti "jessiä" :-)

Martin ja Seren suhde oli edelleen kovin lämmin ♥ Kun Martti kurkisti häkistään vuoroa odotellessa, Sere alkoi piipata omassa häkissään jätkän perään :-) Treenien jälkeen tehtiin kaverusten kesken palauttelulenkki ja voi että, kuinka ne olisivat halunneet leikkiä yhdessä. Remmissä vaan ei oikein leikistä tule mitään ja toisaalta iso kokoerokin vähän arveluttaa... Tuleeko riehakkaista leikeistä mitään, jos kokoeroa on melkein 30 cm ja 25 kg? Vaikka kyllähän Mimmikin Tarmo-flätin kanssa on riekkunut, eikä mitään ole sattunut, joten ehkä olen vähän ylihuolehtivainen...

Rhodesiankoira Serena ♥
Tänään oltiin sitten oman seuramme Agiwars-epiksien 3. osakilpailussa. Starttasimme sekä putki- että medimölliluokassa ja hienosti meni :-) Putkiluokka oli viimekertaista vaikeampi, sillä siinä oli kolme putkea rinnakkain ja niihin viennit siten, että 1. putkeen vasemmalta, keskimmäiseen oikealta ja viimeiseen vasemmalta eli piti olla tarkkana, ettei koira sujahda väärään päähän putkea. Martilla on ollut treeneissä vaikeuksia takaaleikkauksissa, mutta nyt se ei hämääntynyt ollenkaan, vaikka etenin jo seuraavaa putkea kohti eli eri suuntaan kuin herra putkessa. Puhdas putkirata :-)

Medimölliluokka olikin tällä kertaa hyppäri eli siinä ei ollut yhtään kontaktia. Se vähän harmitti, sillä juuri kontakteja olisin halunnut radalla treenata. No, rata meni kyllä puhtaasti ja ilmeisen nopeasti --> tuloksena medimöllien voitto :-D  Aika hieno suoritus pikkumieheltä ♥ Seuraavassa meidän rataa. Isoin moka, joka vei aikaa, oli mun ohjaus tuossa kiperässä käännöksessä 8. hypyltä 9. hypylle. Se meni vähän pitkäksi...



Voittopokaalissa on kokoa! "Poika" ei sentään saunonut ;-)

Mimpsukin sai poseerata veikan pytyn kanssa ♥

tiistai 5. helmikuuta 2013

Laadukasta aikaa


Mimmin kanssa jatkettiin laatuaikaviikonloppujen viettoa, kun olimme viikonlopun Tampereella kyläreissussa kaksin. Mimmi on kyllä mainio reissukoira, se ei maisemanvaihdoksesta turhia hötkyile ja kerrostalossa se (ehkä jo hieman huonontuneen kuulonkin ansiosta) ei hauku ääniä eikä ole levoton, toisin kuin Mara… Tehtiin pieniä citylenkkejä neidin kanssa ja muuten oltiin lähinnä kuin ellun kanat – oikein mukavaa vaihtelua! Ja täytyy kyllä sanoa, että yhden koiran kanssa ON huomattavasti helpompaa, kuin kahden – puhumattakaan sitten isommasta laumasta! Kyllä tällaisia kaksinolohetkiä pitää toki järjestää Martinkin kanssa, kunhan saadaan Mimpsu vaihteeksi lykättyä mummolaan viikonlopuksi :-)

Mimpsun uusi Pikku Myy -panta ♥
Agilityssä oltiin Martin kanssa parin viikon tauon jälkeen ja vähän lekkeriksi meni. Jätkä varasteli alastulokontaktilta puomilta, takaaleikkaus putkeen ei mennyt, ei sitten millään ja kepeilläkin oli suoritustaso vaihtelevaa. Selityksiä tietysti löytyy. Meillähän on käytössä pysäytyskontaktit, joista Martti saa vasta ”jes” –käskyllä luvan poistua etupalkalle (jota vieläKIN) usein käytetään…Ongelma on tietenkin minussa eli teen varmaankin huomaamattani jonkun pienen liikkeen juuri ennen kuin sanon sitä ”jessiä” ja Martti reagoi siihen eikä ”jessiin”. Näin ollen mun tarvisi vaan pysyä aivan eleettömänä niin kauan, kun haluan jätkän pysyvän kontaktilla. Treenikavereiden kontakteja seuratessa tulee välillä mieleen, että onko mitään järkeä olla niin natsi tuossa vapautuksessa, kun jätkä kuitenkin AINA siihen kontaktille edes sekunnin sadasosaksi pysähtyy. Tekeehän monet juoksukontaktejakin eli eivät pysäytä koiraa ollenkaan. Jotenkin vaan  tuntuu, että aikanaan asetetusta kriteeristä täytyisi pitää kiinni eikä alkaa siitä lipsua. Vaikka varmasti kisoissa sitten tulee lipsuttua, kun haetaan sitä vauhtia.

Takaaleikkaus on ollut meille alusta asti ongelma, mutta ei putkella mielestäni vähiin aikoihin. Nyt jätkä ei tosiaan mennyt U-putkeen millään, kun ohjasin sitä vasemmalla puolellani ja takaaleikkasin itse sitten putken ulostulolle eli vasemmalle. Martti palasi joka kerta putkesta takaisin katsomaan, mihin mamma lähti :-) Jäätiin sitten hinkkaamaan sitä pallolla niin, että ohjasin muutaman kerran oikealla kädellä koira oikealla puolellani ja sitten kokeiltiin taas koira vasemmalla ja menihän se vihdoin.
 

Herran uusi Hessu Hopo -panta ♥


Keppien kohdalla koottu selitys on se, että halliin tuli jo seuraava ryhmä odottelemaan siinä vaiheessa, kun meidän vuoro tuli. Martti, joka rakastaa treenikaveriamme, rhodesiankoiratyttö Serenaa (kokoerosta viis ;-), ärisi poikkeuksellisesti Serellekin, kun se tuli morjestamaan Maraa meidän mennessä radalle. Tilanne oli siis joka tavalla outo, kun hallissa oli outoa porukkaa ja sen takia varmaan ne kepitkin meni ensin pieleen. Sitten otettiin kuitenkin uusiksi hyppy-kepit ja taas meni bueno.

Jotenkin ollaan nyt jähmetytty tälle supermöllitasolle. Mulla on vapaaharkka-avain, josta on talkoot tekemättä, mutta me ei ehditä koskaan hallille treenailemaan. Ei kerta viikkoon treenaus oikein taida riittää, mutta enempään ei nyt vaan ole rahkeita. Ehkä joka harrastuksessa tulee jossain kohtaa tällainen suvantovaihe, jossa tuntuu, että ollaan vuosia junnattu samassa pisteessä eikä edetä mihinkään. No, oli niin tai näin, me osallistutaan lauantaina YLÖKKin Agiwars-epiksiin Martin kanssa :-) Viimeksi oli niin kivaa, että tosi mukavaa lähteä taas kokeilemaan, miten tällä kertaa suoriudutaan!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ystäväviikko ♥

Sofie edellä, Mara perässä :-)

Ehdittiin me hetki poseeratakin :-)
Kuluneella viikolla saatiin vihdoin järjestettyä treffit Martille ja Sofielle. Sofie on sekarotuinen rescue-"russeli", joka asustelee kahden parsonpojan kanssa. Tulivat Martin kanssa oikein hyvin juttuun ja jäällä oli tilaa temmeltää :-)
Kumpi vie ja kumpi vikisee :-D

Hupsistarallaa!
Mimmin vuosia vanha, rakkaista rakkain Tyyny, joka on tietysti aina reissussa mukana ♥
Mimmin kanssa meillä oli oikein mukava laatuaikaviikonloppu, kun starttasimme perjantaina Varsinais-Suomeen, jonne Mimmin bestis Eetu ja "veljensä" Tarmo vuodenvaihteessa muuttivat. Martti vietti viikonloppuna puolestaan laatuaikaa "enon" kanssa ja hyvin oli pojillakin sujunut :-)
Mimmin bestis Eetu, iso, musta ja ihana rottweiler, kohta 10 vee ♥♥

Kaveruksilla meni viikonloppu paremmin kuin hyvin! Hienosti Mimmi tuli edelleen poikien kanssa juttuun ja lähinnä vain yöaika pidettiin portti kaverusten välillä kiinni, ettei mitään pääsisi huomaamatta sattumaan.

Eetu olisi mielellään nukkunut meidän kanssa :-)
Tarmo-herra ♥

Erilaiset Frendit ♥

Mimmi ja Tarmo löysivät yhteisen leikkisävelen ♪♫

Tosin noutaja ei täysin ymmärtänyt parsonin ääniefektejä :-D

Mutta vauhtia riitti silti!
 Eetu on noissa leikkikuvioissa aika huumorintajuton tyyppi, oikea Poliisi. Se ei kestä yhtään Mimmin räksytystä leikkiessä ja tuli heti komentamaan neitiä. Mimmi ei Isoa Mustaakaan paljoa kumartele, joten näissä tilanteissa piti  nopeasti puuttua peliin. Mitään tappelua tuskin syntyisi, mutta iso kokoero on hieman haasteellinen. Mimmi jossain kuviossa taisi vähän etujalkaansa venäyttääkin ja ontui vierailun lopuksi. No, neiti saa nyt sitten levätä viikonlopun rasituksista, eiköhän se jalkakin siitä taas ala toimia!

Ystävät on kyllä parhautta ♥ Harmi, että Mimmin bestis asuu nykyään niin kaukana, toivottavasti näillä senioreilla olisi kuitenkin vielä paljon tällaisia yhteisiä hetkiä tiedossa ♥


PS. Meitin uudet pannat :-) Mittatilauksena täältä.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Maaseudun rauhassa

Mimmi ei paljoa tykännyt viimassa ulkoilla ♥
Mimmillä oli taas perjantaina hieronta Karhuniemen Kirsillä. Viime kerralla selkää ei oikein päästy käsittelemään, vaan jumeja piti sulatella lätkien avulla. Tällä kertaa selkä oli taas parempi ja Kirsi sai sen hierottua. Ainoastaan oikean takajalan lonkankoukistajan kohdalla oli juntturaa, mutta sekin pehmeni hieronnalla. Näyttäisi siis siltä, että kerran kuussa hierontatahti pitää neidin vetreänä - kuukauden päästä siis taas Kirsin pakeille! Mimmi viihtyi muuten nyt, kuten kuukausi sittenkin hierontatilan yhden seinän vieressä nuuskuttaen ja seinää raapien. Toisella puolella seinää on hevostalli ja seinän välissä voi hiiret kulkea. Kukaan muu hieronta-asiakkaista ei ole kiinnittänyt seinään huomiota, mutta meidän neitihän onkin todellinen metsästäjä :-)

Martin kanssa sen sijaan ulkoiltiin jäällä - sieltäkin löytyi komeita keppejä ;-)

Mahtavaa puuhaa!!
Martin kanssa tehtiin treeneissä pikku rataa, jossa oli A ja keinu. Hienosti meni! Jätkä on kyllä NIIN kuuliainen: heti kun huudan keinulla "OTA", se alkaa hidastaa eli mun pitää tosi tarkkaan ajoittaa käsky, ettei se turhaan hidasta liian aikaisin. Lisähaastetta siis ohjaajalle :-) Keppejä tehtiin niin, että ensin oli hyppy. Tosi varmasti meni aina, kun pallo oli keppien päässä etupalkkana. MUTTA kun pallo siirrettiinkin keppien jälkeen vinosti olleen hypyn taakse, meni jätkän pasmat ihan sekaisin! Se lähti hienosti kepeille, pujotteli täydellisesti, mutta VIIMEISESSÄ välissä se huomasi, että "missä mun pallo on?" ja tuli siitä välistä ihan hoomoilasena pihalle :-) Mitä tästä opimme? Pallon häivyttäminen pitää tehdä niin, että siirretään pallo kepeiltä niiden jälkeen suoraan olevan hypyn taakse, jolloin jätkä näkee pallon kepeillä. Harmittaa, kun ei olla ehditty vapaaharkkaamaan ja tällä viikolla treenitkin jää työkiireiden takia väliin :-(

Kerrospukeutuja pärjää kovallakin pakkasella :-)

Nappisilmä-Mara ♥

Katson maalaismaisemaa....

Tää takki on ihan p---seestä ja mää en liiku se päällä mihkä!
Mimmillä on tällä viikolla kontrolliverikoe Oivassa, tsekataan taas eosinofiilit, jotka viimeksi olivat koholla. Tiedä häntä sitten, mistä niiden kohollaolo johtui, mutta hyvä nyt kuitenkin tarkistaa tilanne säännöllisesti.

Itse pääsin viikonloppuna lulluttelemaan Lunan pentuja. Miten pennut voikin aina tuoksua niin ihanilta ♥ Vielä pari viikkoa, niin pennelit ovat "parhaimmillaan" :-) Toivottavasti ehtisin vielä niitä vellaamaan!

Pomppufiilis!

Katonny, mullaki on kuuraparta!