Laadukasta aikaa

Mimmin kanssa jatkettiin laatuaikaviikonloppujen viettoa, kun olimme viikonlopun Tampereella kyläreissussa kaksin. Mimmi on kyllä mainio reissukoira, se ei maisemanvaihdoksesta turhia hötkyile ja kerrostalossa se (ehkä jo hieman huonontuneen kuulonkin ansiosta) ei hauku ääniä eikä ole levoton, toisin kuin Mara… Tehtiin pieniä citylenkkejä neidin kanssa ja muuten oltiin lähinnä kuin ellun kanat – oikein mukavaa vaihtelua! Ja täytyy kyllä sanoa, että yhden koiran kanssa ON huomattavasti helpompaa, kuin kahden – puhumattakaan sitten isommasta laumasta! Kyllä tällaisia kaksinolohetkiä pitää toki järjestää Martinkin kanssa, kunhan saadaan Mimpsu vaihteeksi lykättyä mummolaan viikonlopuksi :-)

Mimpsun uusi Pikku Myy -panta ♥

Agilityssä oltiin Martin kanssa parin viikon tauon jälkeen ja vähän lekkeriksi meni. Jätkä varasteli alastulokontaktilta puomilta, takaaleikkaus putkeen ei mennyt, ei sitten millään ja kepeilläkin oli suoritustaso vaihtelevaa. Selityksiä tietysti löytyy. Meillähän on käytössä pysäytyskontaktit, joista Martti saa vasta ”jes” –käskyllä luvan poistua etupalkalle (jota vieläKIN) usein käytetään…Ongelma on tietenkin minussa eli teen varmaankin huomaamattani jonkun pienen liikkeen juuri ennen kuin sanon sitä ”jessiä” ja Martti reagoi siihen eikä ”jessiin”. Näin ollen mun tarvisi vaan pysyä aivan eleettömänä niin kauan, kun haluan jätkän pysyvän kontaktilla. Treenikavereiden kontakteja seuratessa tulee välillä mieleen, että onko mitään järkeä olla niin natsi tuossa vapautuksessa, kun jätkä kuitenkin AINA siihen kontaktille edes sekunnin sadasosaksi pysähtyy. Tekeehän monet juoksukontaktejakin eli eivät pysäytä koiraa ollenkaan. Jotenkin vaan  tuntuu, että aikanaan asetetusta kriteeristä täytyisi pitää kiinni eikä alkaa siitä lipsua. Vaikka varmasti kisoissa sitten tulee lipsuttua, kun haetaan sitä vauhtia.

Takaaleikkaus on ollut meille alusta asti ongelma, mutta ei putkella mielestäni vähiin aikoihin. Nyt jätkä ei tosiaan mennyt U-putkeen millään, kun ohjasin sitä vasemmalla puolellani ja takaaleikkasin itse sitten putken ulostulolle eli vasemmalle. Martti palasi joka kerta putkesta takaisin katsomaan, mihin mamma lähti :-) Jäätiin sitten hinkkaamaan sitä pallolla niin, että ohjasin muutaman kerran oikealla kädellä koira oikealla puolellani ja sitten kokeiltiin taas koira vasemmalla ja menihän se vihdoin.

 

Herran uusi Hessu Hopo -panta ♥

Keppien kohdalla koottu selitys on se, että halliin tuli jo seuraava ryhmä odottelemaan siinä vaiheessa, kun meidän vuoro tuli. Martti, joka rakastaa treenikaveriamme, rhodesiankoiratyttö Serenaa (kokoerosta viis ;-), ärisi poikkeuksellisesti Serellekin, kun se tuli morjestamaan Maraa meidän mennessä radalle. Tilanne oli siis joka tavalla outo, kun hallissa oli outoa porukkaa ja sen takia varmaan ne kepitkin meni ensin pieleen. Sitten otettiin kuitenkin uusiksi hyppy-kepit ja taas meni bueno.

Jotenkin ollaan nyt jähmetytty tälle supermöllitasolle. Mulla on vapaaharkka-avain, josta on talkoot tekemättä, mutta me ei ehditä koskaan hallille treenailemaan. Ei kerta viikkoon treenaus oikein taida riittää, mutta enempään ei nyt vaan ole rahkeita. Ehkä joka harrastuksessa tulee jossain kohtaa tällainen suvantovaihe, jossa tuntuu, että ollaan vuosia junnattu samassa pisteessä eikä edetä mihinkään. No, oli niin tai näin, me osallistutaan lauantaina YLÖKKin Agiwars-epiksiin Martin kanssa :-) Viimeksi oli niin kivaa, että tosi mukavaa lähteä taas kokeilemaan, miten tällä kertaa suoriudutaan!