tiistai 14. heinäkuuta 2015

Agirotu Nastolassa

Kesäloman alussa matkasimme Martin kanssa Nastolaan Agirotuun Annan ja Nemon kanssa.  Päivä oli helteinen ja meillä oli Riitta-kasvattajalta lainattu teltta aurinkosuojana matkassa mukana. Mara ja Nemo ovat lunkeja matkakavereita, joiden kanssa oli rentoa kuljeskella kisa-alueella ja kartoittaa mahdollisia shoppailukohteita :-)



Alunperin ilmoittauduimme molemmille kahdelle radalle, mutta kisa-aikataulu oli niin hankala, että lopulta päätimme osallistua vain ensimmäiselle agiradalle. Tuomarina medikolmosilla oli tällä radalla oman seuramme tuttu Jari Helin. Koirakoita oli ilmoittautunut reilut 120 ja Nemo ja Anna starttasivat alkupäässä, me loppupäässä. Näin saimme Maran kanssa jännittää yli 2 tuntia rataantutustumisen jälkeen omaa vuoroamme ja oikeastaan ehdin jo siinä välissä melkein unohtaa koko radan :-)

Radan alussa oli keppien jälkeen hankala hyppykuvio, johon ennakoin ratamme kosahtavan, kuten niin monelle muullekin kävi. Mutta eipä mitään! Tuo kohta sujuikin virheittä, vaikkei mitenkään kovin nätisti ja vitonen tulikin sitten helpossa hyppykaarteessa, jossa jätin Maran taas yksin ja se ohitti yhden hypyn. Siitä vitonen. Vauhtikaan ei riittänyt, vaan yliaikaa tuli 0,65 sekuntia. Ilman tuota hypyn uusimista olisimme päässeet ihanneaikaan. Ihan hieno rata kyllä silti Maralta ja sijoitus 46 isossa joukossa <3

 
 
Agirotu oli jälleen hienosti järjestetty tapahtuma ja helteisessä säässä koirien hyvinvointi oli huomioitu mm. vesipisteellä, jossa sai viilentyä pitkin päivää :-) Ensi vuonna Agirodun järjestääkin jälleen oma seuramme Ylöjärven koirakerho, joten kisat sujunevat silloin itsellä talkoilun merkeissä. Seuraavan kerran kisaamme Maran kanssa myös oman seuran kisoissa, 22.7. Ylöjärvellä. Siellä onkin tarjolla kolme starttia iltapuhteeksi...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti