Tuplahyllyt ja tötterön paluu

Martin kanssa startattiin viikonloppuna Takkujen kisoissa Hervannassa kahdella agiradalla. Kisoista ei ole paljon kerrottavaa, sillä emäntä oli jo lähtiessä väsynyt, flunssainen ja heikossa hapessa muutenkin eikä Marttikaan erityisen pirteänä sängystä kisoihin lähtenyt. Mitä tästä reissusta opin: 1. en enää ikinä ilmoittaudu kisoihin, joissa kaikki säkäluokat kisaavat minimedimaksi-järjestyksessä (reissulle tuli mittaa 6 tuntia ja ratojen välissä oli odotusaikaa melkein 3 tuntia…) ja 2. en enää ikinä lähde kisoihin vähääkään kipeänä (ajatus, henki ja jalat eivät kulje).

Tuomarina toimi Kari Jalonen, jonka radat oli tähän mennessä koetuista kolmosen radoista selkeästi kinkkisimmät. Silti meidän hyllyt tulivat radoilla kohdista, joita en oikeastaan edes älynnyt mitenkään pelätä etukäteen ja sitten taas ne vaikeimmat kohdat menivät hienosti!

Eka radalla hyllytimme heti 5. esteellä, kun Mara suikkasi A:lle putken sijaan. Ilmeisesti oletin liikaa putken vetovoimasta enkä vienyt sitä tarpeeksi lähelle putken suuta. Jatkorata tosi vaikeine keppikulmineen meni kuitenkin ihan kivasti, kunnes lopussa samainen kohta, jossa putken suuaukot A:n molemmin puolin aiheutti taas päänvaivaa ja Mara suikkasi tällä kertaa putkeen, kun olisi pitänyt mennä A:lle. Tätä virhettä en oikein osaa analysoida, en oikein voinut viedäkään A:n ylösmenolle asti, koska olisin sitten kompastunut putken suuhun, vaan oli pakko ohjata kauempaa. No, virhe kuin virhe.

Toka rata olisi ollut vauhti-iloittelua, joskin siinäkin oli pari hankalaa putkeen vientiä + kepeillemeno. Tällä kertaa tein jotain kummallista heti radan alussa ja Mara hyppäsi 2. hypyn väärään suuntaan. Harmi, etten saanut ratoja videolle! Oletan kuitenkin, että menin liian lähelle 2. Hyppyä ja ahdistin siten Maran esteen väärälle puolelle. Siitä siis hylly. Loppuradalla tuli virhe kepeilläkin eli 2. välistä sisään, mutta sitä en jäänyt korjailemaan, vaan juostiin rata loppuun. Näistä kisoista siis pelkkää kokemusta ja uran ekat tuplahyllyt. Eipä niitä hyllyjä muutenkaan ole Martille paljoa vielä kertynyt.

Tötsäelämä päättyi viikko sitten, kun Martti viikonlopun aikana unohti jalkansa ja siihen on jo kasvanut ihan kivasti karvaa. Viikko saatiin siis elää ilman tötsää, kunnes kisojen jälkeen huomasin herran nuolevan häntäänsä. Lähempi tutkailu osoitti, että hännässä oli märkivä tulehdus yhdessä kohtaa :-( Eikun saksimaan karvoja hännästä, putsaamaan ihoa ja Fucidermiä taas kehiin. Tokihan häntä nyt kiinnostaa sitten kovin eli pakko pitää jälleen kauluria. Onneksi Fuciderm-hoidon pitäisi auttaa, eikä antibioottikuuria nytkään toivottavasti tarvita!

Mimmi sen sijaan on voinut oikein hyvin. Mummeli pääsi jälleen Kirsin osaaviin käsiin hierottavaksi ja vaikka taukoa edellisestä kerrasta oli viisi kuukautta, Mimmillä ei ollut yhtään jumeja! Hienoa <3 Eipä tuo vaan osaa hieronnasta nauttia, kiemurteli taas niin, ettei meinannut kahden ihmisen kädet riittää :-D Mimmi on oikea vauhtimummo <3