Procaniksella Marko oli rakentanut meille oikein vauhdikkaan radan, jossa sai juosta välillä ihan kieli vyön alla.
Ihan aluksi me tehtiin Martin kanssa vain 4. hyppy ja 5. kepit, koska keppejä ollaan tehty niin vähän. Kepeillehän piti ko. kohdassa viedä vasemmalta eli vaikeammalta puolelta ja alkuun se takkusikin meillä. Pallo oli edelleen etupalkkana keppien jälkeen. Kun maltoin itse olla rauhallinen, antaa Martille tilaa ja liikuttaa kättä vähemmän, herra pujotteli hypyn jälkeen kuitenkin tosi mainiosti ja vauhdilla. Pätevä ukko ♥ Tämän jälkeen tehtiin radan alkupätkää eli 1. hypyltä 4. hypylle. 2. hypyllä tein puolivalssi-valssin ja se onnistui ihan kivasti. Suoraan putkeen sai luukuttaa ihan täysillä :-) Lopuksi teimme 8. hypyltä 11. hypylle. A:ta jouduttiin hinkkaamaan vähän, koska Mara meni sen niin vauhdilla, että pysähtyminen alastulolle ei ensin onnistunut. Korjauksen jälkeen herra stoppasi kuitenkin varmasti "ota" käskystä, vaikka itse liikuin vielä eteenpäin. Vapautus ja pallo. Jei!
Lopuksi tehtiin 6. hypyltä rataa 18. A:lle eli aika pitkä pätkä jo! 7. ja 8. hypyt ei mennyt ihan kovin sujuvasti ohjauksellisesti, mutta jotenkin kuitenkin. A osana rataa meni hienosti ja siitä jatkettiin kilpajuoksua 14.-putkelle, jossa vienti jälkimmäiseen päähän sujui myöskin, tosin ei sujuvasti ohjaten ;-) Kiire tuli 15.hypylle, koska koira piti ehtiä ottaa vasemmalla kädellä haltuun ennen törkkäystä hypylle ja loppu eli 16-17 hypyt ja 18 A ja 19 hyppy olivat sitten enää juoksua. Olipa kiva tehdä kerrankin pitempää pätkää rataa :-)
Mimmi pääsi tänään Kirsille hierontaan kolmatta kertaa kuukauden välein. Eka kerrallahan Mimmin selkä oli Kirsin sanoin "kuin peltiä" ja käsittely sai sen takajalat tutisemaan ihan mielettömästi. Toka kerralla selkä oli jo parempi, mutta vieläkin käsittely sai neidin kiemurtelemaan kovasti ja Kirsi rentouttikin syviä lihaksi sähköimpulsseilla. Tänään Mimmi rentoutui jo selkääkin hierottaessa niin, että makoili sen kummemmin pitelemättä silmät ummessa ♥ Käytän vielä molemmat kerran hierottavana ennen joulua ja katsotaan sitten, miten pitkää taukoa tuolla neidillä voi käsittelyssä pitää.
Hienoa, että käsittely on auttanut Mimmiä noin hyvin! :)
VastaaPoistaJoo, olen kyllä ollut tosi tyytyväinen Kirsiin :-) Osaa hommansa!
Poista