Mutta siis tämän viikon treeneihin. Marko oli rakentanut meille seuraavanlaisen radan:
Tarkoitus ei luonnollisestikaan ollut mennä rataa kokonaan, vaan pätkissä. Eka kierroksella asetin tavoitteeksi päästä radan 9. renkaalle asti ja se onnistui kerrasta \0/ 3.-4. hyppyjen väli oli hankala, sillä siinä piti ehtiä hyvin koiran edelle valssaamaan hyppyjen välillä, että ehti vaihtaa ohjauspuolta ja törkkäämään koiran 4.hypyn takaa. 6. hypyllä vein Martin pyörittämällä vasemman siivekkeen ympäri, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi ollut. Kiire tuli taas valssata 8. hypylle, mutta hyvin meni ja ihmeesti Mara irtosi renkaalle, vaikkei sitä paljoa olla tehtykään! Hieno mies!
Toiseksi teimme sitten 8. hypyltä 10. putkelle, mutta Martti ei meinannut irrota putkeen renkaalta sitten millään. Irtoaminen on ollut ja on meille kovin vaikeaa, sitäkin pitäisi treenata tosi paljon itekseen (tässäpä taas yksi vapaaharkattava asia talveksi...). Lopuksi tehtiin 8. hypyltä kepeille ja kepit osoittautuivat Martille yllättäen tosi vaikeiksi. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen se sitten lopulta teki pari-kolme onnistunutta suoritusta, josta pääsi palkkaamaan. Oli kyllä jätkä väsynyt treenien lopussa!
Loppuun pari söpöstelykuvaa viikonlopun toivotuksena teille lukijoille ♥
| Sisko, mää niin tykkään susta ♥ (siskoa yököttää tää läheisyys ;-)) |
| Anna nyt se nami, ni päästään poijes! |
Voi hellunen, mikä tuo tokavika kuva <3 Ihanaa viikonloppua teille!
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Koirat olikin mummulassa viikonlopun, nauttivat kyllä varmasti olostaan :-)
PoistaIhana pusukuva :)
VastaaPoistaMeillä on kans harjoiteltavaa irtoomisten kanssa vielä pajon, putkille se nyt on muutaman kerran irronnut tosi komeasti, mut koirasta näkee, et vähän epävarmasti se vielä menee. Tää on siitä kumma laji, että mitä pidemmälle harrastaa, ni vaikeemmaks käy vaan koko ajan. Meillä olis niin paljon tekemistä; irtoomiset, varmemmat kontaktit, kepit, mun pitäis opetella ohjaan paremmin ja käyttään kroppaa tehokkaammin jne, lista sen kun kasvaa vaan. Ollaan kans ajateltu ottaa koutsihallia ihan omaan käyttöön, edes pari kertaa kuussa, ni pääsee ihan vaan hinkkaan asioita.
Kauheen kivoja treenejä teille ja mukavaa syksynjatkoa!!
Pusukuvat on kivoja, tosin Mimmi ei noista tilanteista erityisemmin pidä ;-)
PoistaAgility on kyllä tosiaan huomattavasti vaikeampaa, mitä pitempään sitä harrastaa. Yksi treenikerta viikossa ei riitä mihinkään, jos olisi kovin tavoitteellinen treenaaja. Mulla nyt vaan ei oikein aika, raha ja viitseliäisyys riitä enemmpään. Täytyy koittaa ehtiä vapaaharkata sen verran, että saisi noita ongelmakohtia edes pikkasen hiottua...
Kiitos samoin, oikein kivaa syksyn jatkoa ja treenejä teillekin :-)