sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tyttöjen viikonloppu ♥

Pitkästä aikaa vietettiin Mimmin kanssa "tyttöjen viikonloppua", kun olimme viikonloppukylässä ihan tuossa naapurikaupungissa :-) 



Mimmi on loistava reissukoira, se ei paljon maisemanvaihdoksista stressaa. Ja iän tuoma huono kuulokin on vain plussaa kerrostalo-olosuhteissa ;-) 

Iltalenkillä Kalevan kirkon kulmilla :-)

Piilossa :-)

Rokokoo-tuolipose :-)
 Meillä oli oikein rentouttava viikonloppu, pitää muistaa säännöllisesti viettää tällaisia molempien kanssa!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hilpeää helmikuuta!

Talvi on edennyt jo helmikuulle ja tänä vuonna ei voi kyllä valittaa ainakaan lumen puutetta :-) 



Takapihalla voi leikkiä mielin määrin, kun ei tule kuraa sisälle ja lumi tekee myös lenkkeilystä tehokkaampaa, ainakin maalla käydessä :-)



Maran juoksentelua pitikin tässä hieman kontrolloida, kun herralla on taas takakintereessä sinnikäs ihottuma, joka tuppasi kovassa hangessa juostessa aukeamaan. Nyt pehmeä lumi ei aiheuta samankaltaisia tuhoja, mutta tötteröelämää on edelleen (huoh) jatkettava, kun se kieli osuu jalkaan heti, kun silmä välttää :-( Nyt on tosin Fuciderm-kuuri taas menossa, joten toivottavasti saadaan kinttu viimein kuntoon! Niin ja kisakausi 2015 käyntiin, tarkoitus olisi startata LEVEKin kisoissa ystävänpäivänä...

Jätkällä on muuten uusi fleecetakki Dog It Lifelta , on jotenkin kyllä Maralle hassun mallinen ja jätkä näyttääkin takki päällä siltä, että vain sikari puuttuu :-D Vai onko se vaan väärän värinen :-)


Em. mielikuvaan liittyen, Maralla on viime päivät hyrrännyt hormonit hieman ylikierroksilla... Liekö juoksunarttuja poikkeuksellisen paljon ympäristössä vai mikä lie syynä, mutta jätkä on liehitellyt Mimmiä kotona ärsytykseen asti. Tällaista meillä ei ikinä ennen näiden n. 5 vuoden aikana ole ollut! Mummo ei sano mitään, mutta emäntä komentaa sitten sitäkin enemmän! Mimmiä EI kiusata - piste. Tötsä auttaa kyllä tässäkin asiassa jonkin verran, joten ehkä ihan hyväkin, että sitä joudutaan nyt pitämään ;-)

Hyi hitto, mikä tota vaivaa??
Kyllähän mää aika söpö oonkin, vai mitä?

Mimmi muuten pääsi viime viikolla mukaan Martin treeneihin <3 Höntsättiin ennen meidän treenien alkua mummelin kanssa vähän putkia ja hyppyjä (ilman rimoja). Kokeiltiin namilla keppejäkin, mutta siihen neidin keskittymiskyky ei taipunut ;-) Putkia oli sen sijaan hienoa rallatella ja pystyi välissä keskittymään jopa rally-tokon muistutteluun. Tätä lisää!

Mummon söpöysposeeraus ♥
Näissä tunnelmissa aloittelemme helmikuuta ja kevättä kohti mennään siis kovaa vauhtia!

Ihanaa helmikuun alkua kaikille lukijoille!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Uusi Vuosi, vanhat kujeet

Oikein ihanaa vuotta 2015 sinulle, joka eksyit blogiimme!


Kovin olen harvakseltaan viime aikoina tänne kirjoitellut ja voisinkin tehdä nyt uudenvuodenlupauksen päivitellä kuulumisia hieman tiheämmin.


Mitään virallista lupauslistaa en enää viime vuosina ole koirarintamallakaan tehnyt, mutta tässä voisi nyt tehdä pienen katsauksen menneeseen vuoteen ja samalla lyhyesti miettiä jo kuluvaa vuotta 2015. 

Mimmin vuosi 2014
  • Mimmiltä leikattiin pieni, onneksi hyvänlaatuinen, kasvain jalasta alkukesästä. Takapakista (tikkien irti repiminen) huolimatta neiti toipui operaatiosta nopeasti
  • Mimmi täytti 10 vuotta Ajoittaisia vatsavaivoja lukuun ottamatta Mimmi voi oikein hyvin!
  • Mimmin kanssa osallistuttiin rally-tokon alkeiskurssille :-) Neidissä olisi kyllä potentiaalia, mutta ryhmässä käyttäytyminen ei ole ihan kunnossa ja sen takia tällaiset kurssit eivät ole kovin miellyttäviä.
  • Mimmi ajeltiin ensimmäisen kerran eikä neitiä kiusata nyppimisellä jatkossakaan.
  • Kirsi hieroi Mimmiä n. 2 kk välein.
  • Mimmin bestis pääsi koirien taivaaseen :'( 
Martin vuosi 2014
  • treenasimme edelleen agilityä tutussa YLÖKK-ryhmässä Johannan koutsattavana. Taisimme käydä vain kerran irtotunnilla ProCaniksella.
  • osallistuimme Martin kanssa 9 agilitykisoihin
    • 2. luokassa 8 starttia: 3 nollaa, 1 x 5 vp, 1 x 10 vp, 1 x 15 vp ja 2 x HYL
    • starttasimme huhtikuussa ekan kerran kolmossissa, ja heti eka kisoissa nollarata, joka jäikin sitten toistaiseksi ainokaiseksi nollaksi kolmosissa...
    • 3. luokassa 14 starttia: 1 nolla, 3 x 5 vp, 1 x 10 vp, 1 x 12,40 vp, 8 x HYL
  •  Martilla pientä kremppaa
    • ensin kesälomalla jalan ihottuma paheni ja sen jälkeen häntä alkoi oirehtia märkivällä ihottumalla
    • allergiatestissä todettiin pölypunkki- ja varastopunkkiallergia. Ei kuitenkaan lähdetty vielä siedätys- tm. hoitoon
    • loppusyksystä silmätulehdus
  • Kirsi hieroi Marttia n. 3 kk välein, mutta loppuvuodesta alaselän jumien takia hierontaväli lyhentyi 2 kk:een
 
Mitä sitten tälle kuluvalle vuodelle toivomme? 
  • TERVEYTTÄ. Sekä koirien, että omaa tietenkin. Vuosi on alkanut Martilla jälleen pienen ihovaivan kanssa ja näyttääkin siltä, että ne ovat osa herran elämää nyt ja jatkossakin. Onneksi olen oppinut jo sen, että sääli on sairautta eli heti, kun tulee pienikin nirhauma, jota herra nuolee, laitetaan tötterö päähän. Se on ainoa keino estää pienestä vaivasta alkavaa massiivisempaa ihotulehdusta. Viime vuonna jouduimme pitämään doping-taukoja antibioottien takia pariinkin otteeseen, tänä vuonna en haluaisi Martin elimistöä antibiootein rasittaa ollenkaan. Tietenkin Mimmin terveys on vähintään yhtä tärkeää, täyttäähän Mimpsu jo 11! Toivon sydämestäni, että mummeli saa elää tämänkin vuoden mahdollisimman tervettä elämää ja ettei sille vieläkään tarvisi aloittaa mitään pysyviä reseptilääkityksiä.
  • Harrastusrintamalla yritän aktivoitua Mimminkin kanssa. Vaikka emme millekään kursseille osallistuisikaan, haluaisin ihan Mimmin mielenvirkistyksen takia käydä sen kanssa vapaaharkkaamassa vaikkapa rally-tokoliikkeitä.
  • Muutenkin lisää kahdenkeskistä laatuaikaa, etenkin Mimmin kanssa ♥ Martin kanssa sitä laatuaikaa tulee treeneissä ja kisoissa, mutta Mimmin kanssa nämä hetket ovat jääneet vähiin. Enemmän siis tänä vuonna tyttöjen iltoja :-)
  • Martin kanssa tiiviimpää kisaamista. Alkuvuosi menee nyt erinäisten reissujen ja pitämämme agilitytauon takia vähin kisoin, mutta kesällä pitäisi kyllä startata vähintään yksissä kisoissa joka kuukausi. Tavoitteena tietysti päästä jälleen nollakantaan hyllyputken jälkeen.
 

torstai 25. joulukuuta 2014

Ihanaa Joulua!


Joululoma maalla on sujunut mukavasti. Koirat saivat yhden joululahjoistaan jo ennen aattoa, kun kävimme Kirsillä. Tällä kertaa Mimmi oli rento, toisen lavan seutukaan ei ollut jumissa, kuten viimeksi. Maralla sen sijaan oli vähän jumitusta lannerangassa molemmin puolin, joten hierontaväli pysyy nyt 2 kk:ssa. Molemmat nauttivat hommasta poikkeuksellisesti, jopa Mimmi melkein nukkui koko operaation ajan <3 ja Martin Kirsi joutui ihan herättämään, kun jätkä vaan koisasi hieronnan päätyttyäkin :-)


Joulu on ollut Mimmille kaikki nämä vuodet kovin raskasta aikaa, sillä neiti RAKASTAA pakettien avaamista ;-) Se tietää aina, missä joululahjat ovat jemmattuna ja tänäkin vuonna koitti aina livahtaa vaatehuoneeseen, kun joku sattui jättämään oven auki :-) Kova odotus palkittiin, kun pukki toi molemmille kasan lahjoja :-) Martti sen sijaan ei koko hommasta oikein perusta ja se ei tainnut saada aaton aikana kuin yhden paketeistaan auki...






Paketeista paljastui vinkupötköt (joista Mimmi hajotti heti omansa), Orbilocin sininen ja punainen valo sekä iso kasa erilaisia herkkkuja. Lahjojen aukaisun jälkeen väsy voitti ja ainakin yksi mummo sammahti nopeasti <3


Jouluna saatiin näillekin leveyksille sentään reilu sentti lunta. Parempi sekin, kuin ei mitään! Myös Toppa-Pompat sai pitkästä aikaa kaivaa kaapista.



Kovin pitkää kinkunsulatusta ei kuitenkaan -10 asteen pakkasessa huvittanut tehdä ja Mimmi nauttikin talvisäästä mieluiten sisältä käsin ;-)


Mara jaksoi vähän kauemmin ulkona varsinkin, kun löytyi rakas joulukuusesta sahattu pala ;-)


Tämän kuvan myötä toivotamme kaikille lukijoille 

Oikein Rauhallista Joulun aikaa!


torstai 18. joulukuuta 2014

Kisarapsaa TAMSKin joulukisoista 14.12.

Syksyn kisakalenteri oli aika hiljainen erilaisten douppausten takia, mutta vuoden viimeisiin kisoihimme pääsimme osallistumaan! Starttasimme Maran kanssa viime sunnuntaina TAMSKin joulukisoissa kaikilla kolmella radalla, 2 agiradalla ja hypärillä. Eka radalla eli hypärillä tuomarina oli Esa Muotka, agiradoilla Arto Laitinen.

Hypäri oli, hmm, mielenkiintoinen. Radalla oli vain muutama hyppy ja kepit, puolet radasta koostui vierekkäin olleista, neljästä suorasta putkesta :-) joita sitten mentii sikin sokin päästä päähän. Rata meni meillä odotuksiin nähden tosi hyvin, hyllytys tapahtui kepeillä, jonne en onnistunut Maraa viemään, vaan jätkä suikkasi keppien takana olleeseen putkeen. Muuten kuitenkin sujuvaa menoa!


B-agirata meni meillä NIIN hyvin, mutta lopputuloksena oli kuitenkin vitonen, kun yksi rima putosi alas. Nähtävästi jätin Maran vähän yksin radan nurkassa olevalle hypylle ja jätkällä tuli liian kiire mamman perään - siinä hötäkässä rima sitten tipahti <3 Tulos kuitenkin tuli ja hieman miinusaikaakin, -3,38 s.


Kolmannella radalla olimme jo molemmat vähän väsyneitä. Radan alun vaikeat paikat suoritettiin kuitenkin sujuvasti ja hyllytys tapahtui hieman erikoisesti, kun Mara suikkasi hypyn jälkeen ihan pimeään putken päähän, kun olisi pitänyt mennä suoraan hypyn jälkeen olevaan putken päähän. En ole vielä keksinyt, mikä ohjauksessani mätti :-)


Eli ihan kiva päätös tämän vuoden kisoille. Huhtikuussa nousimme kolmosiin ja toukokuussa startattiin ekan kerra kolmosen radalla. Eka kisoissa tulikin sitten heti nollatulos, mutta sen jälkeen hyllyjä onkin sitten tullut moninkertaisesti aiempaan verrattuna :-) Nyt pidämme ainakin tammikuulle taukoa agilitystä, sekä treeneistä että kisoista ja katsotaan sitten mahdollisesti tammikuulla seuraavia startteja.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Adventin aikaa

Onpas vierähtänyt taas pitkä tauko edellisestä päivityksestä, pahoittelut! Tässä välissä meidän TSAUn kisat peruuntuivat, kun Martilla todettiin silmätulehdus ja antibioottitipat estivät kisoihin osallistumisen. Kylässä oltiin silti Outin ja Hertta-hoffin luona Ruskolla, kuten oli sovittukin.

Ihana Hertta-neiti, ikää  5 kk <3

Namin voimalla :-)

Vierailu ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä vaikka Martti ulkona leikki kauniisti Hertan kanssa, sisätiloissa se ei sietänyt neitiä oikeastaan ollenkaan eli Hertasta ei tullutkaan uutta tyttöystävää Maralle :-(


Häpeähäkissä ;-)

Ulkona leikkiessä yhteinen sävel löytyi onneksi helposti :-)

Ilmeellä ;-)
Ensimmäisen adventin kunniaksi meidän lauma vietti pitkästä aikaa yhdessä kokonaisen viikonlopun maalla. Sää ei kovin jouluinen ollut, mutta onneksi pakasti sen verran, ettei koko aikaa tarvinnut pestä tassuja!

Pose mökkirannassa

Seuraa!

Mimpsu-neiti <3
 

Joulukuusimetsällä



Viikonloppuna vietettiin myös Tampereen seudun parsonistien pikkujouluja mummolan lähellä Tuulensillan tallilla, jossa ohjelmassa oli issikoinnin lisäksi saunomista, herkuttelua sekä paljon puhetta parsoneista, samanhenkisten koiraihmisten kanssa :-) Koiria ei näihin bileisiin kuitenkaan päästetty ;-)

Nyt on enää alle kuukausi jouluun, joten 

Oikein Ihanaa Adventin aikaa kaikille lukijoille!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Hetken valkeus ja kisarapsa

Viime viikon lopulla oli hetken maassa ihana valkeus ja takapihalla sai leikkiä mielin määrin joutumatta tassupyykille. Hehkutetaan hetki tätä ihanuutta nykyisen kuran ja vesitihkun keskellä :-)






Viime viikolla Martti kohtasi myös pitkästä aikaa Lunan metsätreffien merkeissä :-) Nämä kaverukset tapaavat melko harvoin, mutta sitäkin vauhdikkaammin ;-) Martti on Lunan vauhdissa ihan altavastaajana, mutta koska on niin kovin ihastunut neitiin, niin koittaa toki pysyä perässä. Metsätreffit kaverin kanssa on ihan parhautta, niitä lisää!

Lauantaina suunnattiin sitten Annan ja Nemon kanssa Janakkalaan kromfohrländeriyhdistyksen järjestämiin agilitykisoihin. Nousimme vastaavissa kisoissa viime syksynä kakkosiin Martin kanssa ja niinpä käytin nyt silloin saadut lahjakortit ilmoittautumiseen. Tulosta lähdimme hakemaan ja sen saimme, ja vaikkei erityisen kaunista ja nopeaa, niin tulos kuitenkin. Sijoitus B-radalla 8/36 (10 vp ja yliaikaa 2,40), kun vain 9 koirakkoa ylipäänsä sai tuloksen!

Tässä tuo rata, jossa pituuden jälkeinen hypyn ohitus mun tyhmän ohjauspuolivalinnan ja kökön ohjauksen syytä ja eiköhän tuo okserin rima pudonnut taas meikän kädenlaskun takia. Kepit meni kuitenkin tällä kertaa tosi hienosti, mistä olen erityisen iloinen :-)


Toka rata oli myös agilityrata. En edes osannut ajatella, että Mara suikkaisi eka hypyn jälkeen A:n alla olevaan putkeen, jonka suu tosin oli houkuttelevasti A:n ylösmenon vieressä, mutta sinnehän se kosahti! Tehtiin kuitenkin hyllyrata loppuun ja kokeilin okserin jälkeen vaikeaa keppikulmaa niistolla ja se onnistui :-D Muitakin virheitä tuon hyllyvirheen lisäksi radalla tuli, mutta keppionnistuminen oli silti päällimmäinen fiilis radan jälkeen. Ja taas tuli lisämotivaatiota ilmota seuraaviin kisoihin!


 Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoille!