sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän kisailua ja la(i)skiaissunnuntain touhuja

Vietimme Martin kanssa Ystävänpäivää LEVEKin kisoissa SDP:llä. Tuomareina oli kahdella radalla oma koutsimme Johanna Wüthrich ja toisella agiradalla yksi suosikkituomareistamme eli Mikkilän Sari. Liekö lisäpaineita tuosta oman koutsin tuomaroinnista, mutta ennen ekaa rataa jännitti selvästi enemmän kuin aiemmin. Lisäksi torstain teeneissä kaikki sujui niin mallikkaasti, että sekin pisti vähän jännittämään, sujuisiko kisoissa mikään.

Eka rata oli Wyffen agilityrata, josta tuloksena 10 vp (kielto hypyllä ja kepeillä) ja 0,02 yliaikaa. Kolmoshypyn kielto johtui nähtävästi omasta ryysimisestä, kun lähdin taas koiraa katsomatta rynnimään kolmoshypyn taakse valssille ja Marttihan tuli sinne mukana :-) Keppikielto oli myös samasta syystä eli vedätin Martin ohi kepeistä - typerää! Sinänsä kiva, että saimme tuloksen, mutta nuo omat mokat jäivät vähän harmittamaan. Sekä se, että noiden parin korjailun takia meni yliajalle, vaikka juoksin mielestäni kuin heikkopäinen. 

 

Toka rata oli Wyffen hypäri ja siitä ei ole paljoa kerrottavaa... Mulla oli ohjaus ihan hukassa ja siitä koutsi radan jälkeen vähän huomauttikin - aiheesta :-) Heti alun "ohjaus"kuvio oli käsittämätön, ihme että Mara tiputti vain 2. riman... Sitten suorasta putkesta jätkä tuli kierien ulos, se ei ennen ole noin liukastellutkaan! Takaaleikkaus renkaan jälkeiselle hypylle tuli tehtyä ihan vahingossa ja se onnistui! Mutta takaakierron jälkeen en ottanut Maraa haltuun ja niinpä se kosahti väärään päähän putkea.


Vika rata oli Mikkilän Sarin agirata. Olen aina tykännyt Sarin radoista ja nytkin se oli ihan "tehtävissä", mielestäni helpompi, kuin Wyffen agirata... Alku oli ihan samanlainen ja tällä kertaa onnistuin jotenkin viemään Maran yli 3. hypyn, mutta sen takana valssissa olin nähtävästi myöhässä ja Mara jäi pyörimään A:n eteen. Onneksi siitä ei kuitenkaan tullut kieltoa. Muuten rata meni suht sujuvasti, kunnes sitten kepeillä Mara liukastui ohi 2. välin ja siitä vitonen. Onneksi huomasin virheen ja palautin alkuun! Tähän (ja muihin epämääräisiin muuvseihin) tuhraatui kuitenkin jälleen aikaa ja tulos oli 5,21. Silti 2 tulosta 3 radalla on paremmin, kuin meillä kolmosissa tähän asti!



Mara kävi oudon kuumana ja komensi meikää joka radalla - sille outoa käytöstä. Ehkä sitten vaan ohjasin niin kökösti, että sitä harmitti :-D Lisäksi ihanneajat tuntuvat kolmosissa niin kovilta, että vaikka me joskus saataisiinkin nolla, niin ei me ikinä päästä mihinkään 5 kärkeen meidän vauhdilla :-( En tiedä, mistä saisi nopeammat jalat? Näitä nykyisiä testataan taas viikon päästä, tosin vain kahdella radalla TAMSKin kisoissa :-)

Ystävänpäivän kunniaksi Martti taisi kisoissa hieman ihastua sievään Sera-neitoseen ;-) Herra esitteli Seralle lemmekkäitä muuvseja vielä häkistä käsinkin :-D

Laskiaissunnuntaita vietettiin ihan kotosalla ihanasta aurinkoisesta pakkaspäivästä nauttien. Antaa kuvien kertoa puolestaan. Näiden kuvien myötä

Mukavaa alkavaa viikkoa!







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti