perjantai 17. tammikuuta 2014

Hei, kuuraparrat!

Talvi on tullut sitten viime bloggauksen, jee! Mitäs meille onkaan tässä tapahtunut? Hierojalla käytiin ja molemmat todettiin melko vetreiksi. Mara nyt on sellainen rentoreiska ja sen lihasmassa ja etenkin piukat pakarat saivat jälleen hierojan ihastuksiin ;-) Mimmillä oli vasemmalla etuosassa hiukan jäykkyyttä, mikä johtui sen taannoisesta oikean etujalan ontumisesta. Eli kun se ontui oikeaa etujalkaa, se samalla varasi enemmän vasemmalle ja vasen puoli jumittui. Tiedä häntä sitten, mistä ontuminen johtui, mutta onneksi sitä ei ole viime aikoina näkynyt.

Mimmi oli tällä kertaa tosi rauhallisesti "lähes" koko hieronnan ajan ;-)
Martin kanssa käytiin kolmansissa 2. luokan agikisoissamme Lempäälässä, jossa startattiin peräti kolme rataa. Eka radalla oli nolla taas NIIN lähellä, mutta hyllytimme 3. vikalla esteellä eli kepeillä. Tällä kertaa vika ei ollut kuin osittain ohjaajassa, sillä Martti-parka liukastui 1. keppivälin jälkeen ja sen takia meni ohi 2. välistä. Ja kun keskeytin suorituksen, se pujotteli hienosti kepit takaisinpäin eli hylly siitä hyvästä.


Toka agiradalla saatiin vitonen kiellosta kepeillä, jonne tultiin keinulta. Martti hämääntyi, kun olin keinun oikealla puolella, jossa oli rengas ja eka radalla oltiin menty juuri sinne. Nyt olisi pitänyt mennä suoraan kepeille, mutta herra kääntyi mun suuntaani eli renkaalle. Onneksi ei hypännyt siitä, mutta siitä vitonen. Toinen vitonen meinasi tulla myös, kun tapani mukaan heilautin käsiä takaakiertoon liian laveasti ja jätkä meinasi hypätä viereisen hypyn…


Hyppärillä oltiin kolmospallilla 10 vp:llä, jotka tuli kahdesta riman pudotuksesta. Muuten oli vauhti kohdillaan joka radalla ja nollatuloksissa oltaisiin saatu se eka himoittu kakkosten LUVA… Martti oli kuitenkin aivan ihana ja olen kyllä tyytyväinen sen suorituksiin <3


Kisojen jälkeen Mara alkoi nuolla oikeaa etujalkaansa, joka jälleen punoittelee. En tiedä, saiko jonkun ”pöpön” kisoista vai tuliko sinne joku raapale siellä. Mitään jälkeä siinä en näe, muuta kuin punoitusta. Vaivaa kuitenkin, kun herra sitä lutkuttaa. Sukka ei pysy ja kauluria en halua pitää. Nyt vaan koitan hoidaa erinäisillä kotikonsteilla: Betadinea,Vetramilia, Aloe Veraa, Dermacoolia, Vetri Dermiä – onhan meillä näitä! Menoa tuo vaiva ei haittaa, mutta eihän tuo lussutus tietenkään voi jatkua, ettei vaan tee pahempaa vahinkoa. Tarkoitus olisi ostaa koirille näitä pakkasia varten tassuvoidetta, jota hierojamme suositteli. Ikinä en ole mitään tassurasvoja talvella käyttänyt, mutta ajattelin nyt testata tätä rekikoirienkin käyttämää WinterPad–voidetta :-)



Pakkasten saavuttua tilasin Mimmille uuden talvitakin, ToppaPompan ja harkitsen hiukan samanlaisen hankkimista Marallekin. Molemmilla on BOT-takit, mutta niiden "häntäosasto" on alkanut ärsyttää. Mimmin "figuuri" on muuttunut iän myötä niin, että vuosia sitten teetetty mittatilaustakki ei enää oikein "istu" ja vanha Hurttakin on käynyt selästä liian lyhyeksi. Nyt kelpaa mummelin lenkkeillä uudessa asussa <3



Loppuun harvinainen kuva meiltä: Mimmi ja Martti yhdessä samassa häkissä! Meillähän ei koirat viihdy vierekkäin, paitsi joskus isolla sängyllä, kun Martti väkisin tunkee Mimpsun viereen ;-) Nyt pääsi käymään Mimpsulle vahinko, kun se oli jo häkissä nukkumassa ja "pikkuveli" tunki sinne myös :-) Pahoittelut kännykkäkuvien huonosta laadusta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti