sunnuntai 20. lokakuuta 2013

SERT ja kakkosiin!

Tänään startattiin Suomen Kromfohrländereitten agikisoissa Janakkalassa. Herätys klo 5 oli karu ja lopulta jouduin kaivelemaan Maran päiväpeiton alta autoon mukaan, kun eka rataantutustuminen oli jo klo 8. Meillä oli kaksi agirataa ohjelmassa, koska haettiin sitä vikaa nousunollaa kakkosiin. Tuomarina toimi tänään Martti Salonen.

A-rata oli mielestäni aika vaikea, heti alussa oli hypyn jälkeen vaikeahko keppikulma ja siihen meillä heti kosahtikin. Vitonen kepeiltä, mutta sen jälkeen sujuvaa menoa ja lopputulos oli voitto 5 virheellä ja aika taisi olla jotain -7 s. Ennen B-kisaa jännitti hiukan, vaikka koitinkin hokea itselleni, ettei se nousunolla ole mitenkään varma ja ei sen tarvi vielä tulla :-) Aiemmin en olekaan kisoissa jännittänyt! B-rata oli aikamoista kilpajuoksua, mutta kepeille sai tuoda muurin jälkeen ihan suorasti. Tuloksena 0 virhettä, aika - 13,11, SERT ja nousu kakkosiin! APUA :-D

 

Ehdittiin siis Maran kanssa startata ykkösissä neljissä kisoissa yhteensä yhdeksän kertaa.  Yksi hylly, kaksi kertaa 10, neljä vitosta ja kolme nollaa - ei huono :-D Martti on osoittautunut kyllä ihan mahtavaksi agilitykaveriksi ♥ Se on kiltti ja kuuliainen, koskaan ei tarvitse pelätä, että se lähtisi häröilemään radalta jonnekin. Se keskittyy aina täysillä yhdessä tekemiseen ja pyrkii korjaamaan ohjaajan mokat parhaansa mukaan. Yksinkertaisesti maailman paras harrastuskaveri mulle ♥ Ans kattoo nyt, koska korkataan uramme kakkosissa :-)



Viikko on ollut muutenkin aktiivinen. Vieraita on käynyt monena päivänä ja koirat ovat olleet senkin takia normaalia väsyneempiä. Mimmin Wäinö-kaverikin poikkesi yksi ilta. Maran ego ei vaan oikein kestänyt tämän lempeän herrasmiehen visiittiä sisätiloihin, joten se joutui vierailun ajaksi portin taakse ;-)

4 kommenttia:

  1. Huisin paljon onnea vielä tätäkin kautta! Te ootte ihan supereita!

    VastaaPoista
  2. Teillä oli ihan mahtavan nopea nousu kakkosiin, onneksi olkoon vielä kerran! Kateeksi käy, kun itsellä on tuo sinkoilen-sinne-minne-eniten-tekee-mieli aikuinen ;D Ei vaiskaan, eipä sitä omaansa vaihtaisi mistään hinnasta, mutta jännitys voisi olla paremmin aisoissa, kun ei tarvisi pelätä aina pahinta :D Laittakaa tosiaan PRT:n lehteen ilmoitus menestyneet-palstalle (laitoin kans Nemon noususta kolmosiin, kakkosiin nousu kesti useamman vuoden, niin en sitä sinne alkanut sitten ilmoittelemaan ;)! Magea tuo SERTI-ruusuke. Molemmille karvaisille rapsutuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :-) Eikös se yksi Eijan kasvatti noussut kakkosiin kaksissa kisoissa eikä tainnut kolmosiinkaan nousu montaa kisaa kestää, joten kyllä nopeampiakin löytyy :-D Mutta tosiaan, olen kyllä yllättynyt tästä loistavasta kisauran alusta! Martti on niin "helppo" ja yksiselitteinen kaveri, ei mitään kommervenkkejä, kuten Mimmin kanssa. Putkiaivo <3

      Kyllä tarkoitus on laittaa ilmoitus Parson-lehteen, sopiva kuva vaan on vielä valitsematta ;-) Rapsuja sinnekin!

      Poista