tiistai 21. huhtikuuta 2015

Paluu arkeen siedättyen

Koirien 1,5 viikon maalaisloma päättyi, kun emäntä palasi lomalta rapakon takaa. Koirilla oli ollut mahtava loma mummolassa ja vain Mimmille oli kertynyt hieman lisämassaa vyötärölle ;-) Martti sen sijaan oli jopa hieman sporttisemman näköinen, olihan se saanut juosta irti pitkin maita ja mantuja koko ajan. Martti on muutenkin leimautunut "pappaan", mutta erityisesti tämän pitkän loman aikana se oli seurannut tätä jatkuvasti ja ollut mukana kaikissa autonkorjaus- ym. pihahommissa :-) 


New Yorkissakin näkyi melko paljon koiria katukuvassa. Central Park oli mahtava lenkkeilypaikka ja Greenwich Villagesta löytyi koirapuistokin. Silmiinpistävää oli ehkä se, että koirilla käytettiin aika paljon erilaisia huppareita ja takkeja, vaikka keli ei vaatetusta olisi vaatinut. Taitaa suuressa maailmassa olla imagokysymykset tärkeitä koirillakin :-) 




Emännän paluu oli kuitenkin molemmille ilmeisen iloinen tapahtuma, sillä tullessani pihaan molemmat vetivät hännät ässällä kauheaa rundia ja Mara kiljui innosta naama hevosenkengällä <3 Vähän pelkäsin, että arjen alku aiheuttaisi kotona pissaamista sisälle, mutta pitkät päivät näyttäisivät sujuvan ihan kivuttomasti.

Lomalla sain sähköpostia Hasselin Riitalta, että Martin siedätyshoitopaketti on vihdoin saapunut. Sehän tilattiin jo helmikuussa ja piti tulla maaliskuun puolella, mutta toimitusajat ovat olleet hyvin pitkiä. Siedätyshoito on nimeltään Artuvetrin® Therapy ja Martilla siinä siedätetään kolmeen eri allergeeniin (varasto- ja pölypunkkeja), jotka viime syksyn allergiatestissä olivat yli raja-arvon.

Kuten jo aiemmin kerroin, tätä siedätystä kokeillaan nyt vuoden ajan ja katsotaan, vähenevätkö Martin iho-oireet sinä aikana. Mikäli erilaiset tulehdukset edelleen jatkuvat, ne eivät todennäköisesti johdu näistä allergioista ja siedätyshoitoa on siinä tapauksessa turha jatkaa. Mielestäni on kuitenkin järkevä kokeilla tätä mietoa keinoa, sillä eivät jatkuvat antibioottikuuritkaan mukavia ole ja pahimmassa tapauksessa jouduttaisiin ehkä kokeilemaan kohta kortisoniakin. Siedätyshoito ei estä kisaamistakaan toisin kuin nuo lääkekuurit. Vaikka Martin oireet ovatkin melko lieviä ja "epämääräisiä" ovat jatkuvat iho- ja silmätulehdukset sekä tassunvälivaivat todella ärsyttäviä eikä tötsä päässä oleminen ole hääviä sekään. Eli toivotaan, että siedätys vähentäisi näitä ongelmia!

Alla hieman lisätietoa lääkityksestä. Nyt aluksi neljä ensimmäistä pistosta annetaan 2 vkon välein. Tämän jälkeen kaksi pistosta 3 viikon välein ja tämän jälkeen siirrytään kuukauden välein annettaviin pistoksiin. Annostus muuttuu hoitovälin mukaan ja sitä joudutaan toki joskus muuttamaan muutenkin oireiden mukaan. Aluksi käymme ottamassa piikit lääkärissä, mutta alun jälkeen ne pitäisi pystyä itsekin antamaan. KÄÄK!

 
Eilen Martti sai ensimmäisen pistoksen eikä siitä tullut mitään oireita. Odottelimme lääkärissä puoli tuntia pistoksen jälkeen ja sinä aikana Mara hurmasi taas koko henkilökunnan ja muut potilaat, kissaa lukuunottamatta ;-) Herra istuskeli kaikessa rauhassa ja tarkkaili ympäristöä, heilutti häntää kaikille ja oli oikea hurmuri <3 Tapasimme myös aivan hurmaavan kääpiöpinserin tyttöpennun, joka oli ensimmäisillä rokotuksillaan. Martti oli oikein ystävällinen leikittäjä pikkuiselle <3

 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Laatuaikaa pääsiäisenä

Pääsiäisen pyhät sujuivat meillä poikkeuksellisen ohjelmattomissa ja rauhallisissa merkeissä, ihan kotosalla. Käytiin joka päivä metsässä, jotta koirat sai olla irti. No, nauttivatko ne siitä, enpä tiedä. Mimmi lähinnä köpötteli perän pitäjänä eikä Marttikaan suurempia spurtteja ottanut - ihan hyvä niin! Ehkä nuo retket kuitenkin olivat meille kaikille mukavaa pään tuuletusta. Ja mikä parasta: metsässä oli vielä vahva latupohja, joten kuratassuja ei tarvinnut pestä. Löydettiinpä kiva laavukin, jonne pitää keväämmällä kyllä suunnata makkaranpaistoretkelle :-)

 
Käytiin yhtenä päivänä pikaisesti hallilla höntsäilemässä. Mitään treenisuunnitelmaa ei ollut, mutta kivaa oli kuitenkin kaikilla :-D

Neiti täpäkkänä :-)

Joko saa tulla?

Söpistelyä <3

Mara painoi kieli vyön alla :-D

Ota!

Läpi tultiin!
Pyhät on nyt kuitenkin lusittu ja pian koittaa emännän loma ja koirien 9 päivän mummolaelo. Vähän hirvittää, miten lihavassa kunnossa nämä hoitolapset lomansa jälkeen ovat, mutta sitten pitää alkaa entistä kovempi bikinikuntoon-treeni :-) Martin kanssa ollaan peräti kerran käyty hölkkäämässä, ehkä n. 6 km lenkki, josta öbaut 4 km hölkkää. Ei emännän kunto kestä ja Marakin oli sen verran touhusta ihmeissään, että jolkotteli lähinnä takana :-) Sinänsä ärsyttävää, että vetoapu olisi ollut tarpeen..

Palataan asiaan loman jälkeen, siihen asti ihanaa kevättä lukijoille!