New Yorkissakin näkyi melko paljon koiria katukuvassa. Central Park oli mahtava lenkkeilypaikka ja Greenwich Villagesta löytyi koirapuistokin. Silmiinpistävää oli ehkä se, että koirilla käytettiin aika paljon erilaisia huppareita ja takkeja, vaikka keli ei vaatetusta olisi vaatinut. Taitaa suuressa maailmassa olla imagokysymykset tärkeitä koirillakin :-)
Emännän paluu oli kuitenkin molemmille ilmeisen iloinen tapahtuma, sillä tullessani pihaan molemmat vetivät hännät ässällä kauheaa rundia ja Mara kiljui innosta naama hevosenkengällä <3 Vähän pelkäsin, että arjen alku aiheuttaisi kotona pissaamista sisälle, mutta pitkät päivät näyttäisivät sujuvan ihan kivuttomasti.
Lomalla sain sähköpostia Hasselin Riitalta, että Martin siedätyshoitopaketti on vihdoin saapunut. Sehän tilattiin jo helmikuussa ja piti tulla maaliskuun puolella, mutta toimitusajat ovat olleet hyvin pitkiä. Siedätyshoito on nimeltään Artuvetrin® Therapy ja Martilla siinä siedätetään kolmeen eri allergeeniin (varasto- ja pölypunkkeja), jotka viime syksyn allergiatestissä olivat yli raja-arvon.
Kuten jo aiemmin kerroin, tätä siedätystä kokeillaan nyt vuoden ajan ja katsotaan, vähenevätkö Martin iho-oireet sinä aikana. Mikäli erilaiset tulehdukset edelleen jatkuvat, ne eivät todennäköisesti johdu näistä allergioista ja siedätyshoitoa on siinä tapauksessa turha jatkaa. Mielestäni on kuitenkin järkevä kokeilla tätä mietoa keinoa, sillä eivät jatkuvat antibioottikuuritkaan mukavia ole ja pahimmassa tapauksessa jouduttaisiin ehkä kokeilemaan kohta kortisoniakin. Siedätyshoito ei estä kisaamistakaan toisin kuin nuo lääkekuurit. Vaikka Martin oireet ovatkin melko lieviä ja "epämääräisiä" ovat jatkuvat iho- ja silmätulehdukset sekä tassunvälivaivat todella ärsyttäviä eikä tötsä päässä oleminen ole hääviä sekään. Eli toivotaan, että siedätys vähentäisi näitä ongelmia!
Alla hieman lisätietoa lääkityksestä. Nyt aluksi neljä ensimmäistä pistosta annetaan 2 vkon välein. Tämän jälkeen kaksi pistosta 3 viikon välein ja tämän jälkeen siirrytään kuukauden välein annettaviin pistoksiin. Annostus muuttuu hoitovälin mukaan ja sitä joudutaan toki joskus muuttamaan muutenkin oireiden mukaan. Aluksi käymme ottamassa piikit lääkärissä, mutta alun jälkeen ne pitäisi pystyä itsekin antamaan. KÄÄK!
Eilen Martti sai ensimmäisen pistoksen eikä siitä tullut mitään oireita. Odottelimme lääkärissä puoli tuntia pistoksen jälkeen ja sinä aikana Mara hurmasi taas koko henkilökunnan ja muut potilaat, kissaa lukuunottamatta ;-) Herra istuskeli kaikessa rauhassa ja tarkkaili ympäristöä, heilutti häntää kaikille ja oli oikea hurmuri <3 Tapasimme myös aivan hurmaavan kääpiöpinserin tyttöpennun, joka oli ensimmäisillä rokotuksillaan. Martti oli oikein ystävällinen leikittäjä pikkuiselle <3


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti