torstai 6. kesäkuuta 2013

Edistystä kepeillä ja takapakkia popoissa

Ei ole näin hienoilla keleillä meinannut ehtiä tätä blogiakaan päivittää! Laitetaan siis nyt kootusti viime viikkojen kuulumiset.

Agilityssä onkin tällä viikolla taukoa, koska treenipäivän vaihdos ei emännän kalenteriin sopinut. Viime viikolla sen sijaan treenattiin ja olikin oikein onnistunut sessio! Tehtiin ensin hyppytreeniä 5 matalalla hypyllä, joista viimeistä siirrettiin aina kauemmas treenin edetessä. Tarkoitus oli, että koira kokoaa itsensä hyppyjen välissä ja oppii arvioimaan hyppyjen etäisyyksiä. Aluksi kaikki hypyt mentiin yhdellä välipompulla, mutta lopulta siirrettiin vikaa estettä niin kauas, että koiran oli pakko tehdä kaksi laukka-askelta ennen sitä. Sitten taas siirrettiin sitä lähemmäs niin, että yksi askel välissä riitti. Ihan hienosti Martti näytti asian hokaavan :-)

Isoin onnistumisen elämys oli toka harjoitus, jossa tehtiin ympyrässä putki-kepit-hyppy-hyppy-keinu-putki-kepit ja palkka. Mulla oli treenikaveri apuna pallotyttönä eli palkkaamassa Martin pallolla viimeisen pujottelun jälkeen onnistumisesta. Olin tavoilleni uskollisena kovin skeptinen meidän tullessa radalle, mutta avot: Mara veti kepit molemmilla kierroksilla virheittä ja epäröimättä yhtään!! Aika mahtava fiilis :-D Kotona pitäisi tietysti treenailla niitä keppejä tässä välillä, mutta eipäs olla ehditty...

Hei, mä pujottelen :-D
Kuva: Sue Kalves
Menomonojen kanssa tulikin sitten ikävästi takapakkia. Toukokuun alussahan Maralla oli toisen etutassun yksi väli tulehtunut ja saimme siihen erinäisiä troppeja hoidoksi. Tassu paranikin ko. hoidolla, mutta alkoi taas punoittaa parisen viikkoa sitten. Hoidin sitä hiukan samoilla metodeilla kuin aiemmin, tosin ilman kortisonisuihketta, mutta ei helpottanut. Lisäksi toisen takajalan anturanväli alkoi punoittaa. Ei saatu aikaa Oivaan, jonne olisin mieluiten jätkän kuskannut, vaan piti mennä taas Reviiriin, josta saimme aiemmatkin hoito-ohjeet.

Tällä kertaa Martilta löytyi hiivaa kolmesta tassunpohjasta :-( Syytä voi vain arvailla, mutta ensiksi lääkäri epäili allergiaa. Sen poissulkemiseksi pitäisi aloittaa eliminaatiodieetti eli 2 kk ajan vain yhtä proteiini- ja yhtä hiilarilähdettä sekä öljyä. Ei nameja, ei puruluita, ei mitään muuta. Lisäksi hiivaa hoidetaan edelleen Malaseb-pesuilla ja desinfiointisuihkeella, koko koiraa pestään hoitavalla shampoolla + hoitosuihkeella kerran viikossa ja kortisonisuihketta käytetään tassuihin, jos ne kutisevat pahasti. Ennen juhannusta mennään vielä kontrollikäynnille ja samalla otetaan perusverikokeet. Siitepöly- ym. allergian selvittämiseksi voidaan veritesti tehdä vasta kesän jälkeen, kun ko. pölyjä ei ole ilmassa.

Tässä kuvassa vasen etutassu, jossa siis vaivaa ollut pisimpään. Ei tässä näytä pahalta. Tuossa toisessa kuvassa ehkä vähän näkyy, miten reunimmaisen varpaanvälin iho on hiukan paksuuntunut ja punoittava.

Välillä sitä miettii, että oonko ihan liian tarkka näiden kanssa, kun työkaverit päivittelee mun eläinlääkärikäyntejä. Yksikin koirallinen työkaveri sanoi, ettei hän ole IKINÄ katsonut koiran tassunpohjia tai hampaita... No, kukin tyylillään. Ehken minäkään tassuja olisi ensimmäiseksi katsonut, ellei Mara olisi niitä alkanut keväällä nuolla.
Olin ihan masentunut tästä diagnoosista :-( Eliminaatiodieetti kuulosti ihan mahdottomalta suorittaa, pitäähän Mimmillä olla puruluita ym. saatavilla, mummolassa tällaisista ohjeista viis veisataan ja barffipohjaisesti eliminaation suorittaminen vaikutti tosi vaikealta. Lääkärissähän tarjottiin toki heti nappulavaihtoehtoa, mutta sen verran "hippi" olen, että kyseenalaistin sen kyllä vahvasti. Mara ei ole nappuloita syönyt ennenkään, joten en tod. ala syöttää sille lisäaineita ja jotain "tekomahantäytettä". Lisäksi en voi uskoa, että kyseessä on ruoka-aineallergia. Toki nyt huolehdin, ettei Martti saa mistään viljaa eli Mimmin puuronjämät pistetään heti pois näkyviltä ja Dentastixit jätetään pojalta pois. Vaikka se kipeää tekeekin :-/

Kysyin Barffinetistä hiukan ohjeita ja he kehottivat myös ottamaan proteiinilähteeksi yhden eläimen lihan ja sen lisäksi kasvissosetta. Yleensä kasviksille ei kai olla allergisia ja heidän mukaansa paljon huonompi vaihtoehto olisi ottaa jokin hiivaa ruokkiva vilja hiilarilähteeksi (kuten lääkärissä ehdotettiin). Niinpä nyt on pakkasessa poron jauhelihaa, saparoita, liha-luumursketta ja luita sekä kasvissosetta. Lohiöljyä meillä on jo ennestään. Poro ei vaan näytä herralle maistuvan, ruoka on jo muutamalla aterialla tarjottu eikä ole kelvannut. No, sen halvempaa emännälle :-) Kaippa se ennemmin syö, kuin nälkään kuolee...

Muuten meille kuuluu ihan hyvää ja normaalia arkea. Paljon ollaan oltu maalla ja siellä molemmat nauttivat irtiolosta järvimaisemissa :-) Mimpsukin oikein piristyy entisestään maalla, sinne pitää taas pian päästä!





sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mun pestis ♥

Olipa tosi kiva viikolloppu! Meitillä oli kylässä O-täti, joka on ton nöösin kummitäti. Mutta MÄÄ oon se, joka sai nukkua O-tätin kaimalossa <3 Se sanoki, että mää olin iha harvinaise läheine, ku pusuttelin sitä paljo. Mut kyä meikäski on se pehmopuali ja varsinki, ku O-täti asuu nykyää kaukana eikä me nährä ku tosi harvo.

Mun pestis Eetu ei ton nöösin takia voinu majottuu meillä, mut se punkkas sen oman nöösinsä kans täsä iha lähellä entises korissaa. Me tehtii kaverilenkki ja Eetu kävi pari kertaa mulla takapihalla kyläs. Se on kyä reilu kaveri, Ystävistä Parhain <3

Eetu-herra, 10 vee <3

Kaveri kylässä, parhautta :-D

Laatuaikaa

Namia poseerauksesta?

Ystävä <3

maanantai 20. toukokuuta 2013

K-E-S-Ä!

Jahas, viikko on taas viärähtäny ilman kirjotuksia. Saimpa määki vihron puheevvuaron tänne meikän entisee lokii, jonka äippä (ja nöösi) on melki kokonaa ominee! Mut annetaas kuvie puhua pualestaa, aikas hianoo om meinaa ollu :-)


Ensinnäki me ollaa oltu möksällä ja siä me nährää aina mummi ja pappaki ja tällä kertaa myäs J-eno ♥

Papan kans me käytii siirtää laituri talvisäilöstä oikeelle paikalle, josta voiraa sitte käyrä vahtii mökkirantaa ja ilmottelee, jos joku uskaltaa sourella siittä ohitte ;-)

Nöösi ei uskaltautunu laiturille.
No pitihä siinä sitte vähä talviturkkii kastella samalla, vaikka kyä mää enempi oon semmone saunojatyyppi. Lämpöne on meikän juttu - aurinko ja sauna - parhautta :-D
Neiti kesäheinä ♥

 Parhautta om myäs käpyjen tappamine :-)  Ekaks ne pitää ottaa haltuu, sitte kiäritellä niitten päällä ja sitte alottaa alusta.
Oikeeta luamuruakaa
Paljo ku ulkoilee, ni uni maittaa
Nöösillä oli maalla ihan omat kuvionsa. Se tykkää uimisesta tosi paljo, etenki ku joku jaksaa heitellä sille keppiä kepin perää. Aika rasittavaa touhua.



Jee!
Isompi kepakko, se parempi!

Koreteks kuivaa nopeesti

Mutta ennenku se kuivaa, nöösi tykkää pyäritellä sotamaalauksen. Ja äippä tykkää :-D

Ja keppejähä maalla riittää...

Jaa semmone piti viä raportoira, että äippä käväs nöösin kans joissai epiksis taas koittaa liitelyä. Iha hyvi kai oli menny, putkia ja hyppyjä (miten lapsellista) ja joku möllirata (sopii kyllä nimeltä varsi hyvi noille!). Täsä niitten koutsin ottamaa vireoo siittä möllihommasta. Paremmin niillä tua meni ku viimeks reeneis. Äippä oli siä kai iha surkee ja nöösillä oli taas melki ylipääsemättömiä onkelmia niitte keppiensä kans. Voi morjens, ku älyäis jo lopettaa ton yrityksen sen kans, ku ei siittä mitää näytä tuleva. Nih.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Edistystä kepeillä ja maalaiselon ihanuutta

Agilityssä edistyttiin tällä viikolla huima harppaus ja edellistreenien jälkeinen masennus oli hetkessä tiessään! Koutsin kannustamana tehtiin radanpätkää, jossa oli kepit ilman etupalkkaa. Olin ensin 100-varma, että herra ei pujottele kirveelläkään, niin kuin ei viimeksikään. Ja eihän se eka yrittämällä mennytkään, vaan tuli eka välistä ulos. No, uusi yritys ja tasaisesti hokien "kepikepi" ja avot - se oli siinä! Toka kierroksella sama ongelma, eka yrittämällä ei mennyt, mutta toka kerralla epävarmasti kyllä. Tästä se varmasti alkaa pikku hiljaa toimia :-) Martti on vaan niin tottunut siihen palloon, että kun sitä ei näy, se on vähän hukassa. Nytkin se vilkuili mua kesken keppien, mutta kun hoin vaan rauhallisesti "kepikepi", niin se pujotteli loppuun saakka, vaikkakin epävarmasti. Mutta treeniä, treeniä, tästä on hyvä jatkaa! Keinu ja A meni ihan hienosti ja malttoipa tuo hiukan odottaakin alastulokontaktilla ennen vapautusta ;-)

Kuva: Sue Kalves
Aikomuksena olisi mennä TAKUTien epiksiin kokeileen ihan möllirataakin, siinähän ei keppejä olekaan. Saataisiin taas vähän kokemusta vierailta kentiltä ja ns. kisatilanteesta. Ainakin sääennustuksen mukaan sää näyttäisi suosivan :-)

Koirat on tällä viikolla olleet normaalia leikkisämpiä ja etenkin Mimmi on ollut aktiivinen leikkiinkutsuja ♥ Aika hauskaa on seurata noiden riehumista, harmi etten ole saanut siitä videota otettua. Kotona, kun tilaa on vähän, leikkiminen pitää yleensä lopettaa lyhyeen, mutta maalla oli aikamoista rallia kepin kanssa! Martti edellä ja Mimmi täysillä perässä - ei jäänyt "mummokoira" yhtään jälkeen :-)



That was FUN :-D
Mökkikausikin on sitten avattu! Vietettiin viikonloppu maalla ja tällä hetkellä kotona on melkoisen väsynyttä sakkia :-D Maalla on kyllä paras koirien olla, saavat olla halutessaan ulkona aamusta iltaan ilman pantoja ja remmejä. Juosta ja haistella, leikkiä ja levätä ♥ 
Mitä isompi keppi, sen parempi ;-)

Mimmi vastaanottamassa tuttuja mökkivieraita häntä heiluen ♥

Illasta alkaa jo koko päivän ulkoilun jälkeen väsyttää ;-)
Martin varpaanväliä hoidettiin viikko kortisonisuihkeella, mutta vielä jatkuu Malaseb-shampoopesut. Maalla tassunhoito jäi, mutta kotona taas palataan ruotuun. Ainakaan se ei ole enää punoittanut, joten eiköhän tuosta vaivasta päästä (toivottavasti pitkäksi aikaa) eroon.
Eikö piäni koira saa nukkua rauhassa?
  
Rantapolulla

Meidän maapaikka on siitäkin niin ihana, että koiria voi surutta pitää siellä irti ilman jatkuvaa vartiointia, koska tie kulkee kauempana ja naapureihinkin on matkaa. Kesemmällä tarkkailu hiukan lisääntyy, kun naapuripellolle tullee taas lampaita laiduntamaan, mutta ihmeen hyvin nuo ovat sieltäkin pois pysyneet. Irti juokseminen on kyllä ihan parasta liikuntaa koirille ja taisipa Martti jo pari kertaa treenailla kesän pitempiä uintiretkiäkin varten ;-)


Mukavaa keväistä viikon alkua!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tampere KV

Tänään vietettiin tyttöjen laatuaikaa Mimmin kanssa Tampere KV:ssa. Neiti ei kyllä arvostanut tätä ohjelmaa ihan kovin korkealle, hän olisi varmasti viettänyt laatuaikaa mieluummin melkein missä tahansa muualla ;-) Lopputulos oli kuitenkin tosi kiva arvostelu ja kolmen veteraaninartun luokassa ERI, VEK2 ja SA!

Itävaltalainen vanhempi tuomarisetä Erwin Deutscher kirjaili neidistä näin:
Very good condition, nice head. Neck and topline, ear and tail correct. Very good coat. Strong chest. Angulation is very good. Very well movement.

Kuva: Toni Lund
Veteraaneja katsotaan ehkä jo hiukan eri silmällä kuin nuorempia, sillä en hyvällä tahdollakaan voi allekirjoittaa tuota erittäin hyvää liikehdintää :-D Mimmihän kulkee kehässä aina häntä ja pää alhaalla roikkuen ja näyttelyremmi kaulaa kuristaen, kun koitan kiskoa päätä pois maasta :-D Tosi kiva oli tuo maininta erittäin hyvästä karvasta, trimmi olisi voinut olla ehkä vähän parempi, mutta Mimmillä on kyllä ollut aina tosi hyvä broken turkki - niin nytkin.


Mimmiä ei vois emännän naksuttelut vähempää kiinnostaa :-D
Kuva: Toni Lund
Paras narttu -kehässä ei sitten toinen tuomari enää meitä veteraaneja välittänyt katsoakaan, joten siellä kävimme vain pyörähtämässä. Oli kyllä tosi kiva fiilis olla taas pitkästä aikaa  näyttelyssä ja nähdä paljon tuttuja kehän laidalla! Ehkä kesällä lähdetään koko laumankin voimin jonnekin kivaan näyttelyyn kohtuu ajomatkan päähän :-)

Mimmi ♥ En yleensä tykkää omaa naamaa julkaista, mutta tää kuva on vaan niin ♥

Tuliainen :-D

Tuliainen, kun se vielä oli yhes koos ;-)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Menomono kuntoon

Maran tassunväli punoitti viikon Canofite-omahoidosta huolimatta, joten käytiin Reviirissä näyttämässä tossua lääkäritädille :-) Tulehtunuthan se oli, mutta teippinäytteessä hiiva silti normaalin rajoissa. Lääkäri ei halunnut antaa antibioottikuuria, mistä olen ihan tyytyväinen, vaan kirjoitti pitkän hoitolistan erinäisillä aineilla. Tällä hoidolla tassunväli toivottavasti tasaantuu eikä vahvempia troppeja tarvita. Sukkaa tai tossua ei itse asiassa edes saa käyttää, että tassu pääsee hengittämään kunnolla ja muutenkin voidaan elää normaalielämää lenkkeilyineen ja treeneineen :-) Ainoa ongelma on, että nuoleminen täytyisi estää, mutta se on hiukan hankalaa, kun kauluria en saa herralla pidettyä. No, toivottavasti menomono paranee ilmankin ;-)

Hoitoaineet.. Yhtä joka toinen päivä, toista 2 krt/pv, kolmatta 1 krt/pv. HUH!
Helppo potilas :-)
 
Ei paljon tulehdus menoa haittaa!
Mimpsun kanssa mennään sunnuntaiaamuna Tampere kv:hen viettämään kivaa tyttöjen päivää :-) Kehässä piipahdus on välttämätön paha, lähinnä mennään shoppailemaan ja tapaamaan tuttuja :-)

Leppoisaa viikonloppua kaikille, joidenkin kanssa todennäköisesti nähdään sunnuntaina Tampesterissa :-)

Tätä mieltä Mimpsu on näyttelyistä - EVVVK ;-)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Treffit, palloproblem ja Pretty Woman

Maralla oli pitkästä aikaa metsätreffit Lunan kanssa ja kyllä neiti edelleen kiinnosti jätkää kovasti ;-) Alkuun näissä tapaamisissa Martti oli vauhdissa ihan altavastaajana, mutta nyt jätkä on saanut hiukan vauhtia töppösiin ja pysyi hyvin Lunan matkassa :-)

Mara ei ihan ymmärtänyt Lunan intoa sukeltaa hyiseen veteen...

Siällä se on saaressa, emmää viitti kastella...

Kaunis Luna ♥

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita...

Kieli vyön alla leidin perässä ;-)

Pariskunnan poseeraus ♥
Martti on menossa käymään lääkärissä vielä tällä viikolla, sillä sen tassunväli on jotenkin tulehtunut eikä omahoito Canofitellä, Betadinella ja erinäisillä sukka- ja tossuvirityksillä ole sitä täysin parantanut. Menoa tuo vaiva ei ole haitannut, mutta mennään nyt kuitenkin varmistamaan, että kaikki on kunnossa ja muutenkin näyttämään jätkää tohtorille :-)

Agiltyn ulkokausi alkoi myöskin ja ziisös sentään tuota pallopoikaa. Houston, we really have a problem (or few) :-/ Kepit on ihan mahdottomat ilman etupalkkapalloa, tänään niitä hinkattiin varmaan kymmeneen kertaan eri virityksillä ja emännällä kasvoi jo melkoinen sarvi otsaan siinä sivussa... Jos pallo on mun taskussa - ei tuu mitään. Sen sijaan hienosti menee, jos koutsi on siellä keppien jälkeen joko suoraan tai seuraavan esteen takana ja Martti tietää, että sillä on pallo. Pallon ei tarvi olla näkyvissä, mutta sen on oltava siellä. Huoh. Nyt sitten mentiin keppejä tosiaan niin, että koutsi piti palloa piilossa käsissään ja oli siellä keppien takana, ehkä tämäkin on sitä häivytystä... No, josko veteraani-iässä kepit alkais vihdoin olla kasassa ja päästäisiin kisaamaankin!

Mimpsu on menossa sunnuntaina Tampere kv:n veteraanikehään ja sen takia Riitta-kasvattaja kävi vappuaattona hieman siistimässä neitiä. Aika nätti nassu hänellä, eikö olekin ♥


Mimmi 8,5 vee ♥