maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pientä kremppaa kisa- ja kesäkauden alkajaisiksi

Kesä on ainakin kalenterin mukaan virallisesti alkanut. Toukokuu jäi blogipäivitysten osalta välistä, mutta kelataan nyt sen tapahtumia, jotka sisältävät lähinnä terveysasiaa.

Lauantaina 9.5. kisattiin Valkeakoskella Korkeakankaan urheilukeskuksessa. Startattiin, vaikka oli hiuskarvan varassa, ettei lähdetty koko kisoihin. Martti oli nimittäin juuri kisojen alla torstain ja perjantain maalla hoidossa ja kun hain sen kotiin perjantai-iltana, ei herra suostunut hyppäämään mihinkään. Ei sängylle, ei sohvalle, ei tuolille. Liikkui muuten normaalisti eikä vaikuttanut kipeältä, muttei jostain syystä ponnistanut. Kokeilin kisa-aamuna kuitenkin takapihalla hyppyviritelmän avulla, miten jätkä hyppää ja mielestäni näytti normaalilta, joten lähdettiin kisoihin.



Eka rata oli aika puurtamista ja hyllyhän siitä tuli putki-puomi -erottelukohdassa, kun putki veti puomia paremmin - ainakin kahteen kertaan :-) Toka agiradalla pistin merkille, että Martti oli vielä normaaliakin hitaampi, mutta virheitä tuli vain yhdestä riman pudotuksesta. Tulos 5 vp ja aika n. -1,5 eli ei sillä korkealle sijoituttu. Kolmas rata olisi ollut hyppäri, mutta sille me ei startattu. Onneksi radan reunalla oli hieroja-Kirsi katsomassa ja meidän toka radan jälkeen hän kävi sanomassa, että Mara hyppäsi tosi huonosti takapäätään varoen. Myös toinen tuttu sanoi samaa. Kirsi koitti tunnustella Marttia, mutta ei löytänyt mitään erityistä. Jätettiin silti 3. rata väliin.

Viikon kuluessa Martti normalisoitui eli alkoi taas hypätä kotona sohville ym., joten uskalsin lähteä sen kanssa helatorstaina Nokialle. Radat olivat Helinin Jarin taattua kiemuraa ;-) Molemmilta radoilta tuli valitettavasti hylly, mutta olin niin iloinen, kun Martti hyppäsi taas normaalisti <3 Eka radalla hylly tuli ilmeisesti renkaalta, vaikka olin itse katsovinani, että siitä tuli vain kaksi kieltoa. No, se ja sama :-) Muuten ihan ok rata. Hyppäri oli sitten semmoinen kieputus, etten olisi siitä millään selvinnytkään ja sen takia hylly, putken jälkeinen hyppy 11 väärästä suunnasta. Hyvä kisafiilis silti.



Kisojen jälkeisen päivän treenitkin sujuivat vielä ihan normaalisti, mutta sitten Martti lopetti taas hyppäämisen :-( Vaiva kesti taas pari päivää ja meni itsekseen ohi. "Pappa" kuskasi Martin 3. siedätyspiikillä Hasselissa ja samalla Riitta-lääkäri koitti selvittää tuota pomppuongelmaa. Mitään selkeää syytä ei kuitenkaan löytynyt. Eturauhanen oli vähän turvonnut, mutta ei aristanut, kuten ei selkä tai mikään muukaan kohta. Jäykältä hieman kai tuntui, mutta toisaalta Martti jännitti aika lailla tutkimusta. Pitää tähän väliin todeta, että Martti on kyllä niiin ihana muru lääkärireissuilla. Nytkin isä kertoi, että se oli vaan istuskellut hänen jaloissaan, vaikka odotushuoneesa oli kissoja ja tutkimushuoneessa kerjännyt nameja lääkäriltä <3 


Käytin Maran vielä ylimääräisessä hieronnassa Kirsillä, eikä Kirsi löytänyt mitään erityistä vikaa, paitsi turvonneen eturauhasen :-) Nyt meillä on ollut agilitytaukoa reilut pari viikkoa, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus jälleen osallistua treeneihin ja sunnuntaina oman seuran kisoihin. Toivotaan, että hyppääminen taas sujuu. Kotioloissa ei nyt pariin viikkoon ole ongelmia ollut, joten ehkä eturauhanen alkaa pikku hiljaa helpottaa :-)


Muuten ei ihmeitä kuulu. Mimmi voi edelleen hyvin - ja liian paksusti... Takapihalla on leikitty sään niin salliessa ja vielä tehdään lenkit koko porukan voimin, vaikka olenkin miettinyt pitäisikö alkaa lenkittää koirat erikseen. Ihan sen takia, että Maran kanssa voitaisiin käydä juoksulenkeillä kuntoa kohottamassa. Tosin olen muutaman yrityksen jälkeen jo aikonut unohtaa koko idean, jätkän kanssa juokseminen ei ole kovin sujuvaa...


Kesäkuun myötä olisi tarkoitus pikku hiljaa starttailla myös mökkikautta. Toivotaan, että sääkin muuttuu pian kesäisemmäksi. 

Mukavaa kesän alkua lukijoille!


2 kommenttia:

  1. Kiva lukea kuulumisia vielä näin bloginkin kautta, vaikka onhan näitä puhuttu livenä! Hienoa, että Maran eturauhasvaiva meni :) Hauskoja vauhtikuvia Mimmistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen turhan harvakseltaan tätä blogia viime aikoina päivittänyt. Tulee jälkijunassa nämä "uutiset" :-) Toivotaan, että Maran eturauhanen on rauhoittunut ;-) Vielä en uskalla siitä olla varma... Mimmi on tosiaan vauhtimimmi vieläkin, niin halutessaan :-)

      Poista